|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 44
H�nen el�m�ns� menee tavallista menoaan. H�n matkustaa paljon, oleskelee
pitki� aikoja Helsingiss�. H�n ottaa vilkkaasti osaa p��kaupungin
soitannolliseen el�m��n, kuuntelee kaikkia oopperoita, joita h�n
perusteellisesti kuvailee, k�y kaikissa konserteissa. H�n on mukana
kaikissa musikaalisissa illanvietoissa, joissa Fredrik Pacius
palvelevana kavaljeerina osoittaa innokasta huomiota tuolle �die liebe
kleine Sirene, die alles an sich zieht�, joka h�nen mielest��n on �rein
wie das Licht, sanft wie die Blume und unschuldig wie ein Kind�, kuten
h�n lausuu er��ss� kirjeess�. Lakkaamatta ker�� Emilie Bj�rkst�n
ymp�rilleen uusia yst�vi�, lakkaamatta n�yttelev�t tunteet, h�nen omansa
ja muiden, suurta osaa h�nen el�m�ss��n. H�n alkaa itsekin pohtia sit�
valtaa; mik� h�nell� viel� on yksinp� niihinkin, joille h�n ei ole
lahjoittanut palastakaan syd�mest��n. Kuitenkaan ei t�m� h�nt�
suurestikaan huolestuta.
Mutta kun h�n j�lleen on Porvoossa ja n�kee intohimon vuosi vuodelta
kuvastuvan yh� vaativampana, yh� pakottavampana niilt� kasvoilta, jotka
ovat h�nelle rakkaimmat kaikista, tulee h�n ep�toivoiseksi. H�n on
onnistunut voittamaan takaisin ei vain rouva Runebergin
hyv�ntahtoisuuden, vaan my�s h�nen l�mpim�n ja hartaan yst�vyytens�. Ja
t�m� yst�vyys, jota h�n pit�� melkein yht� suuressa arvossa kuin
runoilijan rakkautta, painaa kuin kivi h�nen omaatuntoaan. H�nen
uskonnolliset taistelunsa k�yv�t yh� vaikeammiksi, ja h�nest� tuntuu,
ett� h�nen syntitaakkansa kasvaa vuosi vuodelta. H�n tahtoo kaikin
voimin p��st� siit� ja samalla h�n tiet��, ett� h�n on heikko ja toinen
voimakkaampi kuin milloinkaan. Mink�t�hden ei h�n tahdo auttaa h�nt�?
Onko h�nen pitk� kamppailunsa saadakseen rauhan ollut turha? H�n
johdattaa mieleens� kaikki ne kerrat, jolloin h�n on kielt�ytynyt
kohtauksista h�nen kanssaan, sanonut ei h�nen kirjeisiins�, ei h�nen
�odottaviin suuteloihinsa�, ei kaikkeen siihen, mik� h�nelle merkitsi
maallista autuutta, vain p��st�kseen irti siit� synnin ja kadotuksen
verkosta, joka polttaa h�nt� kuin tuli. Runeberg on ainoa, joka voi
antaa h�nelle takaisin h�nen sielunsa autuuden, mink�t�hden h�n ei tee
sit�? Ja Emilie vapisee tuon v�kev�n liekin edess�, jonka yli h�nell� ei
en�� ole mit��n valtaa ja joka on k�ynyt vaaralliseksi ja peloittavaksi.
H�n kysyy runoilijalta kerran, kun h�n taas k�rsim�tt�m�sti on
riist�ytynyt irti t�m�n sylist�:
�Milloin lakkaat rakastamasta minua tuolla tavoin?� -- �Kun tulet
nelj�nkymmenen vuotiaaksi�, vastaa h�n. Ja Emilie huudahtaa: �Jumalan
kiitos, silloin se aika on l�hell�!� Mutta Runeberg vain hymyilee ja
sanoo, ett� Emiliell� on �tarpeeksi kukoistusta j�ljell�, sanoo
rakastavansa h�nt� enemm�n kuin ennen, sanoo ett� h�n on kylm�, ett� h�n
ei ole koskaan rakastanut h�nt�. �Enk� _min�_ ole rakastanut!� huudahtaa
Emilie kauhistuneena. Ja h�n ajattelee, kuinka h�n on heitt�nyt
rauhansa, levollisuutensa, ajallisen ja iankaikkisen hyv�n h�nen
jalkoihinsa.
P�iv�kirjan kellastuneiden lehtien v�liin on pistetty kirje, ohut kuin
silkkipaperi ja h�nen k�sialallaan kirjoitettu. Vuosiluku 1863 on
lyijykyn�ll� merkitty arkin kulmaan. H�n on j�lleen tavannut runoilijan
er��ll� tuollaisella lyhyell� k�ynnill��n Porvoossa ja er��n sellaisen
hetken vaikutelman johdosta h�n useita viikkoja my�hemmin istuutuu
kirjoittamaan h�nelle kaikesta siit� rakkaudesta, kaikesta siit�
levottomuudesta, kaikesta siit� pelosta, mik� t�ytt�� h�nen syd�mens�.
Ja h�n rukoilemalla rukoilee runoilijaa, ett� t�m� saisi loppua, ett�
h�n ei en�� kauemmin viettelisi h�nt� syntiin. Tuo syv�sti j�rkytt�v�
kirje kuuluu, muutamia poisj�tt�j� lukuunottamatta, seuraavasti:
�Varmaankin h�mm�styt suuresti siit�, ett� viel� kerran t�ten saat
kirjeen minulta, mutta minun t�ytyy sanoa Sinulle jotakin, pyyt��
Sinulta jotakin ja ottaa Sinulta lupaus, jonka toivon Sinun pit�v�n.
Sitten yhdess�olomme viime syksyn� ei minulla ole ollut mit��n rauhaa
sielussani, ja Sin� se olet, joka riistit sen. Sin�, Sin�, aina Sin�!
Oli jo niin rauhallista ja tyynt� muutamat vuodet, ja min� saatoin
ajatella Sinua kyll�kin mit� l�mpimimm�ll� kiintymyksell�, mutta
intohimo oli asettunut lepoon ja tuli oli sammunut, jonka vuoksi kiitin
Jumalaa ja luulin voivani pienemm�ll� synnintunnolla saada olla Sinun
kodissasi ja h�nen [rva R:n] rinnallaan, jota samalla rakastan ja
ihailen, vaikkakin minun oikea paikkani oikeastaan olisi h�nen
jalkojensa juuressa. Mutta _tuo_ ilta! Voi, et tehnyt Sin� oikein, kun
uudestaan j�rkytit minun niin vaikealla taistelulla saavuttamani rauhan
ja j�lleen sytytit tulen sieluuni ja kaikkiin valtimoihini. --
Omatuntoni on kuolemansairas, ja min� tunnen kuinka rikollinen olen!�
�Sin� l�hetit minulle leikillisen tervehdyksen F:n kirjeess�, ett� Sin�
et p�iv�ll� etk� y�ll� saa rauhaa, kun niin ajattelet minua, mutta min�
voin, mit� minuun tulee, lausua nuo sanat syv�ll� vakavuudella, sill�
y�t� ja p�iv�� ajattelen min� Sinua, omaa synti�ni ja Jumalan hyvyytt�,
kun h�n niin kauan voi suvaita ja antaa anteeksi, mutta nyt en en��
tahdo kauemmin kiusata Jumalaa! -- Etk� Sin�kin lopulta halveksi minua,
Sin�? Sill� on hetki�, jolloin inhoan itse�ni. Sin� et aavista, kuinka
t�ynn� ahdistusta min� olen, sill� min� olen tottunut teeskentelem��n,
min�. Ja Sin�! Mit� ajattelet Sin� rauhallisempina hetkin� minusta, joka
t�ten rikon Jumalaa ja ihmisi� vastaan?�
Previous Page
| Next Page
|
|