Vanhan päiväkirjan lehtiä by Berta Edelfelt


Main
- books.jibble.org



My Books
- IRC Hacks

Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare

External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd

books.jibble.org

Previous Page | Next Page

Page 43

�Se oli ihana y�, tuo y� runoilijan kodissa, ja melkein kaikki miehet,
jotka olivat siell�, olivat _taiteilijoita_, kuten Rbg sanoi. Siell�h�n
oli, paitsi Pohjolan suurinta runoilijaa, my�skin Pohjolan suurin
maalari, sit�paitsi kolme musiikkitaiteilijaa, Filip v. Schantz, er�s
runoilija ja pari muuta hyv�p�ist� ja l�mminsyd�mist� nuorta miest�.
Yhdeks�n oli heit� kaikkiaan, mutta ainoastaan me kaksi naista. L.
maalasi taulun soiton s�estyksell� ja lampun valossa. M. seisoi siin�
kello k�dess�. Oli kummallista silloin katsella L:ia. Katse loisti kuin
innoitettuna, kasvot olivat aivan kalpeat, ja tarmokkaasti lensi h�nen
rohkea siveltimens� musiikin tahdissa kankaalla. H�n vaikutti velholta
ja suurelta h�n n�ytti noina innoituksen hetkin�. Tuskin oli tunti
kulunut -- ja taulu oli valmis. Siin� oli sama aihe kuin minunkin
taulussani. Mutta kuka oli sen omistava? Runoilijakin innostui niin,
ett� h�n vet�ytyi syrjemm�lle ja kirjoitti runonp�tk�n, my�s s�velten
soidessa, ja se oli paljon h�nelt�, joka ei viimeisen sairauden j�lkeen
ollut lainkaan pit�nyt kyn�� k�dess��n. Siin� oli ainoastaan nelj�
s�ett�, jotka alkoivat n�in: �Konstn�rer �ro vi alla.� Min� luin ne
��neen; ei niiss� itsess��n ollut mit��n erikoista, mutta kun ne olivat
syntyneet sellaisena y�n� ja yleisen innostuksen vallitessa, merkitsi se
paljon sent��n. Huudettiin Schantzia s�velt�m��n siihen musiikkia, mutta
siihen h�n ei ollut taipuvainen, vaan lupasi tehd� sen my�hemmin ja
antaa yhden kappaleen sit� muistoksi itsekullekin meist�; tuleeko se ja
milloin, en tied�.�

�Varmastikaan ei kukaan unohda t�t� y�t�. Ja kuinka syd�mellisi� nuo
ihmiset olivatkaan minulle! -- Kello kolmeen asti aamulla viivyimme
kaikki t�ss� taikapiiriss�, jolloin oli syyt� otaksua, ett� is�nt� oli
jo v�synyt, vaikkakaan ei silt� n�ytt�nyt ja vaikkakin h�n
itsepintaisesti halusi, ett� kaikki j�isiv�t. Me erosimme, kohdataksemme
taas miss�? milloin? ja miten?�

Samana vuonna 1861 syksyll� istuu Emilie Bj�rkst�n maalla
yksin�isyydess��n ja lukee vanhoja kirjeit�, joita h�n itse on
kirjoittanut er��lle nuoruudenyst�v�lle, jonka nimen h�n k�tkee --
samoin kuin h�n tekee useimpien nimien suhteen p�iv�kirjassa --
salaper�isten kirjaimien varjoon. T�m�n lukemisen aiheuttamassa
mielentilassa h�n kirjoittaa muistiin muutamia nopeita mietelmi�
itsest��n ja tunteistaan, jotka ovat huomionarvoisia.

�Siit� on monta vuotta, kun ne kirjoitettiin�, sanoo h�n kirjeist�. �Ja
min� olin niin nuori silloin viel�, 17:n ja 21:n v�lill�. Ja vaikka ne
kaikki todistavat mit� hurjimmista nuoruudenhaaveista, voi kuitenkin
jossakin m��rin olla mielenkiintoista palata muistoissa taap�in noihin
huimiin aikoihin ja panna merkille, miten silloin ajatteli. Mutta
tanssiaisten huvituksissa ja keimailuissa, rakkauden harhakuvitelmissa
ja vakavassa rakkaudessa, kaikessa tuossa nuoruuden huumassa, josta
harva on nauttinut niinkuin min�, olen kuitenkin aina johdonmukaisesti
seurannut yht� ajatusta, ja se on _vapauden_ ajatus. Rakkautta min�
tahdoin, sill� ilman sit� en voinut el��. Ja hyvin mielell�ni tein
valloituksia, mit� vaikeampia, sit� parempi. Mutta koskaan en tahtonut
sitoa itse�ni vakavasti; _vapautta_ pyysi aina t�m� levoton sielu. Oi,
kyll� oli hauskaa siihen aikaan! -- Mit� toivoin, sen sainkin, n. b.
t�lt� el�m�n leikilt�. Mutta kuitenkaan en tahtoisi vaihtaa kaikkeen
t�h�n tyhj��n, ohimenev��n riemuun sit� levotonta, tuskaista, mutta
sent��n niin rikasta autuutta, jonka my�hemm�t vuodet ovat minulle
antaneet.�

�kki� h�n n�kee sielunsa edess� sen h�d�n ja katumuksen, jonka t�m�
�tuskainen autuus� aina on tuonut mukanaan, ja taas, kuten tuhansia
kertoja ennenkin, h�n heitt�ytyy polvilleen ja rukoilee kuumia
rukouksia, ett� Jumala vihdoinkin lahjoittaisi h�nelle rauhan.

�Min� rukoilin vain l�mmint� yst�vyytt�, kaikkea muuta hyv�� el�m�ss�,
kunhan ei vain rakkautta en��, ei ainakaan syd�milt�, joille on rikos
tuntea sit�. Mutta rukoilin my�s, ettei minun milloinkaan itseni
tarvitsisi tuntea sit�, ei ket��n kohtaan maailmassa en��, vaan ett�
saisin s�ilytt�� viimeisen muistoni puhtaana ja pyhitettyn�, sill�
sit�h�n ei en�� kukaan tuomitse.�




Aika kulkee levotonta, oikullista kulkuaan ainaisessa taistelussa niit�
kiusauksia vastaan, joita Emilie Bj�rkst�n tuntee t�ytyv�ns� ja
tahtovansa vastustaa. H�n puhuu �lumesta hiuksissaan�, mutta lunta se ei
mitenk��n voi olla, pikemminkin syd�nkes�n odottamatonta hallaa, joka
levitt�� enemm�n kimmellyst� ja loistoa, mutta ei mit��n kylmyytt�,
sill� l�mp� on j�ljell� h�nen syd�mess��n; sellainen l�mp�, joka viel�
polttaa siivet monelta niist�, jotka tulevat h�nen l�helleen.

Previous Page | Next Page


Books | Photos | Paul Mutton | Thu 15th Jan 2026, 11:20