|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 41
�Rakastanut�, sanoo h�n menneess� ajassa. Nyt on h�nell� j�ljell�
ainoastaan hellyys, l�mp�, levollisuus.
Hell�sti rakastetun sisarensa Amanda Langenski�ldin kuoleman kautta oli
Emilie Bj�rkst�n nyt my�s ensimm�isen kerran saanut kokea, milt�
�todellinen suru� tuntuu. T�m� odottamaton tuska oli opettanut h�nelle,
ett� on olemassa muitakin tunteita kuin rakkaus, jotka tarttuvat kiinni
ihmisen el�m��n ja jotka ainakin joksikin aikaa uudelleen arvioivat
kaikki arvot. Se kuuma py�rremyrsky, joka oli sy�ksynyt h�nen l�vitseen,
asettuu nyt lepoon. Onko h�n onnellinen? H�n ei tied� sit�. Joka
tapauksessa h�n on tyytyv�inen ja h�nen omatuntonsa on keve�mpi.
Tapahtuipa sitten -- tammikuussa 1861, jolloin Emilie Bj�rkst�n pitemm�n
aikaa on oleskellut Helsingiss� -- ett� er�s toinen mies, my�s yksi ajan
mainehikkaimmista, �kkiarvaamatta painaa kirjeen h�nen k�teens� ja
tunnustaa h�nelle rakkautensa. H�n h�mm�styy ja pel�styy siit�
�kummallisesta kohtalosta�, joka vainoaa h�nt�. �Mutta sin� y�n� en
nukkunut rahtustakaan. Oi, min� en ollut suinkaan onnellinen, sen tiet��
Jumala!� Toinen on tunkeileva ja hellitt�m�t�n, Emilie kiusaantunut ja
kuitenkin v�h�n imarreltu. Sitten h�n palaa takaisin p��kaupungista ja
viipyy muutamia tunteja Porvoossa, ennenkuin jatkaa matkaansa Sipooseen.
Yksi ainoa kaipaus t�ytt�� h�nen sielunsa, nimitt�in saada j�lleen n�hd�
h�net, tuo rakas, joka juuri on noussut vuoteesta pitk�n sairauden
j�lkeen. H�n kiiruhtaa sinne.
�Eteisess� ei n�kynyt ket��n�, kirjoittaa h�n. �Se oli outoa entiseen
verraten. Salongissa n�kyi olevan useita uusia tauluja, ja muuan
puseroon puettu mies, jolla oli punertava parta ja viikset, mutta
katseessa ja tukan kuosissa jotakin, joka el�v�sti palautti mieleen Van
Dyckin kuvan, k�yskenteli siell� kukkien ja taulujen keskell�. Ahaa,
ajattelin min�, siin� meill� on tuo suuri ruotsalainen maalari Larsson.
Ja h�n se oli. Taiteilijan tuntee aina. H�n ei sekaannu ihmisjoukkoon.
Kuninkaita ja ruhtinaita imarrellaan sill�, ett� majesteetillisuus aina
lep�� heid�n otsallaan osoittaen Herran voideltua. Mutta t�m� on niin
usein osoittautunut tyhj�ksi puheenparreksi, siit� johtuvaksi, ett�
ihmisten mielest� niin tulee olla. Taiteilijalla sensijaan on aina
silm�ss��n kipuna, joka ilmaisee, mink� hengen lapsi h�n on. Niin
Larssonillakin.�
Innossaan saada tavata sen, jota h�n on kaivannut, unohtaa h�n
sovinnaisuuden, joka olisi vaatinut h�nt� ensin kysym��n tuolta
vieraalta miehelt� talon em�nt��. H�n sanoo ainoastaan: �Onko Runeberg
kotona?� Vieras pyyt�� h�nt� koputtamaan h�nen huoneensa oveen, ja
Emilie hymyilee, sill� t�t� ei h�nen milloinkaan ennen ollut tarvinnut
tehd�, mutta noudattaa kuitenkin h�nen kehoitustaan.
�Emilie! huudahti h�n pett�m�t�n ilo ��ness��n. H�n sulki minut lujasti
syliins� ja peitti minut suuteloilla, joihin innokkaasti vastasin.
Hyv�ilin h�nen kallista p��t��n, h�nen poskiaan. T�m� tapaaminen oli
syd�mellinen ja rakas meille molemmille, ja minusta tuntui silt�, kuin
olisin saanut takaisin jonkun ik�v�idyn yst�v�n. Mutta kuinka h�n oli
k�ynyt huonon n�k�iseksi, kuin itsens� varjo h�n oli!�
Vain yksi ainoa tunti, ja Emilie oli onnellinen -- mutta rauhallinen ei
h�n ollut en��.
H�n matkustaa Viipuriin ja on poissa jonkun aikaa, mutta n�kee
runoilijan taas heti palattuaan. H�n on viel� tuon toisen monien
kirjeiden ja hellien purkausten vaikutuksen alaisena ja h�n kertoo
kaikesta t�st� Runebergille. T�m� kysyy �kiihke�sti�, miten h�nen
laitansa on, ja tahtoo kuulla kaikki yksityiskohdat. �Mutta h�n saattoi
joka tapauksessa olla turvallinen�, lis�� h�n, �sill� se, joka kerran on
rakastanut h�nt� ja voittanut sellaisen syd�men kuin h�nell� on, ei
niink��n helposti en�� anna pois omaansa.�
Sitten h�n kuvailee paria vierask�ynti� Runebergeilla t�lt� ajalta:
�Vanhassa P:ssa viivyin pari viikkoa ja asuin kuten melkein aina piispan
luona; mutta melkein joka p�iv� olin ainakin pienen hetken Rbg:lla. Olin
luvannut sen heille, ja t�t� lupausta ei tosiaan ollut vaikea pit��, kun
syd�n veti vain sinne. Olin �skett�in saanut pienen maisemaharjoitelman
Sofi N:lt�. Larsson, joka n�ki sen, tuumaili, ett� saattoihan se olla
laatuunk�yp�, h�n halusi vain tehd� muutamia pieni� korjauksia siihen.
Min� kiitin h�nt� ja sanoin, ett� jo yksikin h�nen k�tens� suorittama
siveltimen veto olisi liian paljon minulle, mutta ett� en kernaasti
voisi suostua mihink��n korjaukseen, koska en ollut varma siit�, etteik�
maalaajatar pahastuisi y. m. Rbg huomautti silloin siihen, ett� h�nen
pit�isi p�invastoin tuntea itsens� imarrelluksi siit�, ett� L. halusi
muuttaa jotakin h�nen maalaamassaan taulussa, ja min� vastasin siihen,
ett� ainoastaan h�nen suostumuksellaan tahdoin ottaa vastaan L:n
imartelevan tarjouksen. Sofi oli tietenkin, kuten saattoi otaksuakin,
eritt�in mieliss��n, sill� h�n ihailee L:ia ja h�nen taulujaan, ja
seuraavana aamuna, jolloin L. oli luvannut maalata, menimme me Rbg:lle,
jossa h�nell� oli atelieerinsa.�
Previous Page
| Next Page
|
|