|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 40
�Toisena joulup�iv�n� oli kaupungissa tanssiaiset, mutta min� en mennyt
sinne, vaan sensijaan Rbg:lle, jonne olin luvannut h�nelle tulla. Se oli
kaunis ja hiljainen ilta, samantapainen kuin ne monet, joista ennen
siell� olin nauttinut, mutta tuskin ainoatakaan hetke� saimme olla
itseksemme. H�nt� se kiusasi, mutta ei minua. Kun min� vihdoin klo puoli
11 l�hdin sielt�, saattoi h�n minua portaille. -- H�n pyysi minua
j�lleen kohtaamaan itse��n seuraavana p�iv�n� er��ss� noista entisist�
paikoista, mutta min� en voinut, en tahtonut luvata. Ja milloin nyt
n�enk��n h�net taas?�
Paitsi virsi� oli Runebergilla nyt tekeill� toinen osa V�nrikki Stoolin
tarinoita. Emilie Bj�rkst�n oli yksi niist�, jotka useimmiten
ensimm�iseksi saivat kuulla h�nen itsens� lukevan niit�. Sin� p�iv�n�,
jolloin h�n on kirjoittanut Porilaisten marssin, h�n antaa Emilien
hiljaa laulaa s�velt� ja istuu itse h�nen vieress��n ja koettaa saada
sanoja sopimaan marssin ep�tasaiseen poljentoon. Er��ll� toisella
kerralla on h�nell� useampia uusia runoja h�nelle n�ytett�v�n�. Emilie
puhuu ihastuneesti t�st� illasta tuossa pieness� kabinetissa salongin
vieress�, 8 p:n� maaliskuuta 1857:
�H�n luki ylev�n kauniin runoelmansa Veljekset sek� Hans Munterin ja
tuon pienen suloisen Sotilaspojan, jota ei voi kuunnella heltym�tt� ja
johon h�n itse on tehnyt s�velen. Syd�meni tykytti ihailusta kuuluvasti,
ja min� ajattelin, kuinka ylpe� maamme sent��n mahtaa olla saadessaan
sanoa tuota suurta runolaulajaa omakseen. Sill� niin kuin h�n laulaa, ei
laula kukaan muu, kenties koreasanaisemmin ja loisteliaammin, mutta ei
koskaan niin kaikessa yksinkertaisuudessaan suurenmoisesti ja ihanasti.
H�n pyysi minulta palkintoa 'siin� tapauksessa, ett� pit�isin h�nen
lauluistaan'. Ja min� annoin mit� ik�n� h�n vain halusi minulta.�
Sen v�kev�n tunnekuohunnan j�lkeen, jonka tuota pitk�� keskeytyst�
seuraavan yhdess�olon ensi ajat toivat mukanaan, oli Emilie Bj�rkst�nin
mielentila jonkun aikaa verrattain rauhainen. H�n oli taistellut omaa
onneaan vastaan enemm�n tai v�hemm�n voimakkaasti, niitt�en voittoja ja
tappioita. H�n voi ajatella Runebergia ilman syd�mentykytyst�. H�n sanoo
sen. H�n tuntee sen. Ei vain silloin, kun h�n on kaukana h�nest�, vaan
my�s h�nen l�hell��n. H�n puhuu siit� h�nelle. Runoilija tarttuu h�nen
k�teens� ja tunnustelee h�nen valtimoaan. Se ly� hiljaa ja tasaisesti,
ja huoaten p��st�� h�n k�den irti. H�n ei _tahdo_, ett� Emilie tuntisi
itsens� rauhalliseksi.
�Oi, te miehet�, huudahtaa Emilie, �miksi nainen on niin toisenlainen
kuin te!�
Muutamia p�ivi� my�hemmin (maaliskuussa 1859) h�n kirjoittaa taas t�st�
levollisuudesta:
�Min� istuin h�nen l�hell��n. Me puhelimme rakkautemme ensimm�isest�
kuumasta vuodesta. H�n painoi minut rintaansa vasten niinkuin silloin ja
nimitti minua 'armaakseen'. Ja min� tunsin, ett� h�n oli minulle hyvin
rakas ja ett� ei kukaan muu maailmassa voi olla sen rakkaampi. Mutta se
oli levollinen tunne, niin kokonaan toisenlainen kuin tuo kuuma,
leimuava intohimo muinoin. Min� tunsin nyt syv�sti, ett� olin Herralle
velkaa l�mpimimm�n kiitoksen niist� ajoista, jotka olivat olleet, ja
h�nelle, joka istui vierell�ni, min� selitin miten olin ennen tuntenut.
Mutta h�n sanoi viel�kin kerran, ett� h�n ei koskaan ollut oikein voinut
uskoa minun vilpitt�myyteeni ja tunnealttiuteeni, koska min� aina olin
ollut kylmint�, mit� h�n oli n�hnyt. Sellaisen tuomion h�n langetti, ja
Jumala tiet�� parhaiten, kuinka min� olen taistellut ja kamppaillut.�
Mutta h�nen kylmyydest��n huolimatta ei Runeberg lainkaan voi tulla
toimeen ilman h�nt�, kun j�lleen on mahdollista heille olla yhdess�kin.
Liikutettuna kertoo Emilie samoissa p�iv�kirjamuistiinpanoissa er��st�
illasta, jolloin h�n oli tervehtim�ss� runoilijan vaimoa. Runeberg oli
kutsuttu vieraaksi er��seen suurempaan seuraan, johon h�n oli luvannut
tulla, mutta nyt ei h�nell� ole v�hint�k��n halua l�hte� kotoaan. H�n
antaa heid�n odottaa tuolla �nuorten seurassa�. Lopuksi tulee itse
is�nt� h�nt� hakemaan. Mutta t�m� ei saa h�nt� mukaansa. P��sty��n irti
h�nest� palaa runoilija takaisin ja istuutuu molempien naisten pariin,
ja heill� on kolmisin oikein hauska ilta.
�Mutta t�m�nkin Porvoossa-oleskelun t�ytyi kerran loppua�, jatkaa h�n,
�ja kun viimeisen kerran syleilin h�nt� [rva R:ia] ja sitten k��nnyin
h�nen [R:n] puoleensa, tunsin min�, ett� olin sent��n sanomattomasti
rakastanut tuota miest�, ja ett� h�n aina eronhetkell� oli minulle
rakkain. Niin nytkin. 'Ej s� ljuvlig syntes du n�nsin mig, v�n, som d�
du avsked f�r l�ng tid tog.' Ja sent��n on meill� kummallakin toivoa
siit�, ett� t�m� ero ei tule pitk�ksi.�
Previous Page
| Next Page
|
|