|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 36
Oltiin nyt 50-luvun alkupuolella. Tuo pieni yhteiskunta oli
rauhoittunut. Se levottomuus, jota kaikki olivat tunteneet n�hdess��n
tuon kiihke�n palon �kki� syttyv�n suurmiehen syd�mess�, oli asettunut,
vaarallinen polttoaine poistettu l�hettyvilt�. Ihmiset olivat unohtaneet
oman pelkonsa, ja kun tuota aikaa jolloinkin mainitaan, k�sitell��n koko
juttua mit�tt�m�n� pikkuseikkana, joka enemm�n on ollut mielikuvitusta
kuin todellisuutta. Tuon pitk�n katumusajan j�lkeen voi Emilie Bj�rkst�n
kernaasti tulla takaisin. H�nelle ollaan yst�v�llisi�, h�nt� pyydet��n
kutsuihin niinkuin ennenkin; ja kun Runeberg kerran kotonaan suutelee
h�nt� j��hyv�isiksi, katselee h�nen vaimonsa sit� hymyillen -- kaikkihan
oli vain sellaista joutavanp�iv�ist�. Senh�n tiesi koko maailma.
Mit� tiesik��n maailma? Tiesik� se niist� kuumista sanoista, jotka
runoilija j�lleen vuosia uhitellen h�nelle lausui? Tiesik� se niist�
�tulisuudelmista�, jotka h�n painoi Emilien huulilleen sulkiessaan h�net
syliins�, tuhansia kertoja hokien sanoja: �Armaani! Armaani!� Kuuliko se
sit� v�risev�� hellyytt� h�nen ��ness��n, kun Emilie matkusti pois
rankkasateessa, ja tukahdettu huudahdus �Lapsi raukkani!� p��si h�nen
huuliltaan? N�kik� se h�nen ty�ntyv�n jalan talviseen lumipyryyn
n�hd�kseen Emilien ajavan ohitse ja viel� kerran saadakseen sanoa
h�nelle j��hyv�iset yksin�isell� maantiell�? Oliko se mukana silloin,
kun h�n antoi h�nelle pienen piirroksen Runebergin tuvasta Kokkolassa ja
sanoi h�nelle: �T��ll� sin� saat asua sitten kun min� olen kuollut ja
syd�meni on kylmennyt. Se on oleva leskiasuntosi?� Kuuliko se Runebergin
synnintunnustusta: �Min� en voi olla v�h��k��n harras Jumalan huoneessa,
silloin kun sin� olet siell�. Min� ajattelen vain sinua!� Ei, maailma
kaikkine viisauksineen ei tiet�nyt mit��n kaikesta t�st�, sill�
n�yttih�n kaikki ulosp�in niin �tavalliselta�.
Sen v�kev�n onnentunteen valtaamana, jollaista jokaisen suuren
runoilijan t�ytyy tuntea kuolemattomia mestariteoksia luodessaan, oli
Runeberg ollut yht� v�h�n riippuvainen h�nen kuin kenenk��n muunkaan
jokahetkisest� l�sn�olosta. Mutta nyt kun Emilie taas risti h�nen
tiens�, her�si h�nen entinen hehkunsa eloon tulisempana kuin ennen, ja
h�n halusi j�lleen aina pit�� h�net vierell��n. H�n liikkui yh�
harvemmin ulkona seuroissa, mutta kotona h�nen luonansa piti Emilien
olla muiden mukana. H�n pyysi t�t� tulemaan. Emilie ei tahtonut. H�n oli
mustasukkainen h�nen kuuluisuudelleen, niille kunnianosoituksille, joita
tulvi h�nelle joka taholta, ihmisille, jotka kiisteliv�t h�nen
seurastaan, sille ihailulle, jota naiset h�nelle suitsuttivat. H�n sanoi
sen runoilijalle. Mutta t�m� nauroi ja sanoi: �Sin� olet hassu!� ja
pyysi ja pyysi -- ja niin h�n sitten tuli.
Jonkinlainen h�veli�isyys, joka kielsi h�nt� ottamasta vastaan
vieraanvaraisuutta �silt� naiselta, jota h�n niin syv�sti oli
loukannut�, teki h�net alussa ep�r�iv�ksi. Mutta v�hitellen h�nen
onnistui voittaa takaisin t�m�n entiset yst�v�lliset tunteet, ja h�nest�
tuli piankin molemmille mieluisa vieras. Tiet�en varmaan omistavansa
puolisonsa syv�n kiintymyksen l�hestyi Fredrika Runeberg ilman mit��n
pikkumaista kaunaa Emilie Bj�rkst�ni�, jonka l�mmint�, syd�mellist�
olemusta h�n piti yht� suuressa arvossa kuin h�nen innostustaan
kirjoihin ja runouteen. Siin� erist�ytymistilassa, siin� �henkisess�
n�l�ss�, miss� runoilijan kirjailijapuoliso melkein t�ydellisen
kuuroutensa vuoksi eli keskell� t�t� ajatusten kotia, tuotti h�nelle
iloa saada tuolle aina asiasta innostuneelle Emilielle lukea
julkaisemattomia novellejaan, halukas kun h�n oli kuulemaan, mit� t�m�
niist� piti, ja kun he olivat erossa, kirjoitti Fredrika Runeberg
h�nelle pitki�, harvinaisen tuttavallisia kirjeit�. Emilie Bj�rkst�n
nimitt�� h�nt� �enkeliksi, jonka hyvyytt� ja jalomielisyytt� min� en
milloinkaan ole unohtava�. Ja kun h�n taas n�kee h�nen miehens� hehkuvan
tunteen, sanoo h�n itselleen: �Enh�n kuitenkaan riist� mit��n h�nelt�
[rva R:lta]. H�nell� on kaikki.� Ja h�n toteaa, ett� Runeberg on
�onnellinen kodissaan, onnellisempi kuin ennen�.
Kuitenkin vaivaa h�nt� t�m�n suhteen kaksinaisuus. Sill� Runeberg,
suhtautuen koko yli-ihmisen halveksinnalla profanum vulgus'iin, ei en��
v�h��k��n v�litt�nyt joukkojen tuomiosta. P�iv�n juorut eiv�t ylt�neet
h�nen korkeuteensa, ja kunhan h�n vain ei pannut Emiliet� alttiiksi
panettelulle ja tuskalle, oli h�nelle t�ysin yhdentekev��, mit� mielt�
ihmiset olivat ja mit� he ajattelivat. H�n otti Emilien v�kevien
siipiens� suojaan. Heid�n �yst�vyytens� muuttui niin sanoaksemme
viralliseksi, ja Runebergin kunnioitusta her�tt�v� arvovalta esti
kaikkia yritt�m�st� tutkistella, mit� mahdollisesti oli k�tkettyn� sen
pohjalle. Sen tiesiv�t ainoastaan Runeberg ja Emilie Bj�rkst�n.
Ainoastaan he molemmat tiesiv�t, ett� runoilijan tunnepurkaukset nyt,
kun h�n n�ki Emiliet� niin harvoin, olivat hurjempia kuin milloinkaan,
ja ett� t�m�, joka niin kauan oli saanut olla ilman h�nen hellyytt��n,
j�lleen ilolla ja vavistuksella antoi my�ten tunteelleen; �sill�,
kirjoittaa h�n, �minusta tuntui, kuin olisin ollut luotu vain yht�
tarkoitusta varten -- nimitt�in rakastamaan h�nt�.
Previous Page
| Next Page
|
|