|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 26
On t�ysi kev�t, ja p�iv�t alkavat yh� kiivaampaa vauhtia painua kes��
kohti, jonka piti tuoda mukanaan tuo pel�tty ero. Er��n� kaihoisan
kauniina kes�kuun iltana Emilie istuu ruohomatolla syreenien alla
Runebergin vieress�. Narsissit ja kev�tesikot kukkivat heid�n
ymp�rill��n, ja he puhelevat tunteistaan.
�H�n sanoi muun muassa, ett� h�n tahtoi tulla rakastetuksi siten, ett�
h�net asetettiin kaikkein korkeimmalle sijalle syd�mess�ni. H�n tahtoi
tulla jumaloiduksi. H�n puhui 'Ihmisen tuesta', jota olen rakastanut ja
lukenut el�v�ll� harrastuksella, mutta arveli, ett� Almquistin mielipide
oli liian kova, liian ankara, sill� ihminen tarvitsee ehdottomasti
el�m�ss� jonkun toisen ihmisolennon, johon h�n koko olemuksellaan voi
liitty�.�
Eron ajatus tuntuu joka sanan takana, joka tuona hetken� lausutaan.
�Min� sanoin, kuinka min� surin tuota kiintymyst�ni h�neen, joka teki
minut ainoastaan viel� syntisemm�ksi ja onnettomammaksi, ja sanoin, ett�
mielell�ni tahtoisin unhottaa h�net. Mutta h�n virkkoi, ettei t�ss�
mieltymyksess� ollut mit��n syntist�, koskapa _h�nkin_ [rva R.] piti
minusta niin l�mpim�sti, niin syd�mellisesti, ja mit� minun unohdukseeni
tulee, niin se olisi minulle helppoa, h�n puolestaan ei voisi koskaan
unohtaa.�
Runeberg pyyt�� h�nt� kirjoittamaan. -- H�n kielt�ytyy, mutta jos R.
v�ltt�m�tt� tahtoo, niin voihan h�n itse aloittaa. �Olisi hyvin
omituista puhua h�nelle noin j�yk�sti ja kylm�sti, niinkuin on pakko
tehd� kirjeiss�, joihin ei voinut k�tke� mit��n salaisuutta.� Mutta R.
vastaa heti, ett� h�n kyll� on kirjoittava, ett� h�n ei pelk��, ja ett�
h�n on k�ytt�v� nimityst� �rakkaani� joka kirjeess�.
Muutamia p�ivi� my�hemmin Emilie Bj�rkst�n matkustaa Helsinkiin
maisterinvihki�isiin ja viel� kauemmaksi. Tulvillaan tuon erohetken
muistoja, jolloin Runeberg liikutettuna huudahtaa: �Kuinka saa ajan
kulumaan, kun ei saa n�hd� sinua!� ja Emilie riist�ytyy irti h�nen
syleilyst��n, eroavat he moneksi kuukaudeksi.
Matkoilla uudessa ymp�rist�ss� jatkuu Emilien el�m� niinkuin ennenkin,
ja uudet vaikutelmat vaihtuvat h�nen mieless��n. Helsingiss�
maisterinvihki�isten aikana h�n n�kee j�lleen �tuon sinisilm�isen�,
nuoruudenrakkautensa, ja suree sit�, ett� kohtalo oli erottanut heid�t,
silloin h�n olisi v�lttynyt kaikesta siit�, mik� sitten seurasi. H�n
tanssii y�t l�peens�, kuuntelee serenaadeja, her�tt�� j�lleen miehiss�
tungettelevaa ihailua, haaveilee Mon Repos'ssa ja kirjoittelee
sivum��ri� luonnon kauneudesta p�iv�kirjaansa. H�n lukee kaikkea, mit�
k�siins� saa: Bulweria, Jean Paulia ja ennenkaikkea Almquistia
haltioituen sek� sanoista ett� s�velist�. Mutta unohtaa h�n ei voi.
Rakastetun nimi on kaikkien huulilla; h�n kuulee h�nt� mainittavan ja
ihailtavan kaikkialla, minne h�n tulee, ja h�n huudahtaa er��nkin
keskustelun j�lkeen: �T�m�kin mies jumaloi h�nt�, kaikki, kaikki
rakastavat h�nt�; onko siis niin ihmeellist�, jos _min�_ teen samoin.�
Nyt kun h�n ei n�e h�nt�, syytt�� h�n h�nt�:
�Sielu on niin t�ynn� kyyneleit�, syd�n niin raskas ja ahdistettu, se ei
saa ilmaa. Se ei voi valittaa eik� itke� ��neens�; ainoastaan t��ll�
sis�ll�, t��ll� sis�ll� min� tunnen, kuinka vaikea taakka on. Ja kaikki
t�m� on h�nen syyt��n! Sent�hden ett� h�n opetti minut itse��n
rakastamaan, tunnen itseni niin onnettomaksi nyt! Min� suren sit�, ett�
en voi puhtaalla, viattomalla rakkaudella rakastaa h�nt�, ett� en en��
milloinkaan voi sit�, ett� en milloinkaan saa sieluni kaipuuta
tyydytetyksi. Koko poloisen el�m�ni t�ytyy t�ten muuttua vain yhdeksi
ainoaksi pitk�ksi huokaukseksi, ainaiseksi valitukseksi, kaipaukseksi
autuuteen, jonka suloista huumaa h�n on ollut kyllin kova antaakseen
minun maistaa, saamatta tyhjent�� maljaa pohjaan, sill� seh�n olisi niin
pahoin maailman silmiss�, niin syntist� Jumalan edess�. Mink�t�hden
yht��n avata tuota rikasta syd�nt� minulle, joka ahnaasti etsin sen
aarteita ja luulin l�yt�v�ni mit� etsin, mink�t�hden antaa minun katsoa
tuon ihmeellisen puhuvan silm�n sis�lle, mink�t�hden vet�� minut tuota
rintaa vasten, noita l�mpimi�, t�ytel�isi�, rakkaita huulia vasten,
joiden kosketuksen viel�kin tunnen -- mink�t�hden kaikkea t�t�?
Mink�t�hden antaa minun kurkistaa sis�lle taivaaseen? -- siin� nyt ovat
seuraukset.�
�Olen niin v�linpit�m�t�n nyt monen asian suhteen, joka ennen olisi
iloittanut minua. Olen niin t�ynn� kaihoa ja kaipausta ja ajattelen
jok'ikinen minuutti niit� p�ivi�, jotka ovat olleet. Monasti puhkeavat
kyyneleet esiin; en voi pid�tt�� niit�. Ja sitten kysyt��n minulta,
miksi itken. Enk� itkisi? Eik� se itkisi, jonka koko rauha on kadonnut?�
Previous Page
| Next Page
|
|