|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 25
Runebergin, joka oli voimakas ja jolla oli valta, ei tarvinnut pel�t�
kavaltavansa tunteitaan. H�n valitsi hetken niiden ilmituomiselle, ja
kun h�n konsertissa istuessaan Emilien vieress� s�velten kaikuessa
hiljaa ja nopeasti toisti: �Min� pid�n niin hirve�sti teist�!� (sill�
ainoastaan kahdenkesken h�n halusi kuulla tuon sin�-nimityksen, jota h�n
niin oli tavoitellut) ja �Mink�t�hden minun t�ytyy pit�� niin paljon
teist�?� ei h�nen tarvinnut, kuten Emilien, pel�t� kyynelten nousevan
silmiins� ja punastuksen l�ik�ht�v�n poskilleen, eik� t�t� hetke�
muistellessa ajatella kuten t�m� ajatteli: �Min� olin sek� onnellinen
ett� onneton!�
Emilie oli ep�toivoinen ja autuas. H�n seurasi runoilijaa kuin koira
herraansa, pelokkaana ja huumautuneena. Joka p�iv� p��tti h�n itsekseen,
ett� n�in ei saisi jatkua; joka p�iv� h�n rikkoi lupauksensa riemun ja
viehtymyksen vallassa. Sattui joskus, ett� h�n, pel�ten �maailman
tuomiota�, ei noudattanutkaan R:n kehoitusta l�hte� kohtaukseen, vaan
antoi h�nen odottaa turhaan, mutta hyv� omatunto ei ollut h�nen
jokap�iv�inen vieraansa, h�n itki ep�toivoissaan, ja kun h�n seuraavalla
kerralla n�ki Runebergin h�nen luulotellusta v�linpit�m�tt�myydest��n
johtuvan �synk�n katsannon�, kiersi h�n ihastuksissaan k�sivartensa
h�nen kaulaansa.
Runebergin onnistui tehd� h�nen rakkautensa yh� enemm�n omansa
kaltaiseksi, joka �janosi� n�it� hetki�, kuten h�n lausui, ja Emilie
ik�v�i h�nt� p�iv�n joka hetken�. Rajattomalla ep�itsekkyydell� h�n otti
kantaakseen koko sen syyllisyyden taakan, jonka heid�n rakkautensa oli
ker�nnyt h�nen hartioilleen, ja joskin jonakin hetken� saattoi tuntua
h�nest� silt�, ett� toinen �viekoitteli� h�nt�, ei h�n hennonut edes
omassa mieless��n ajatella t�t� ajatusta loppuun. Runoilija oli
erehtym�t�n. V�list� Emilie toivoi omistavansa jonkun yst�v�tt�ren,
jolle h�n voisi ilmaista kaiken syd�mens� ahdistuksen, mutta eih�n h�n
voisi sit�k��n tehd� -- �seh�n ei ollut yksinomaan minun salaisuuteni�.
H�n puhui siit� Runebergille, mutta t�m� ei ymm�rt�nyt h�nt�. Olihan
h�nell� h�net, �mit� h�n siis tekisi muilla?� H�n johti kaikkia h�nen
tekojaan, kaikkia h�nen askeleitaan, ja Emilie mukautui h�nen
toivomuksiinsa sokaistuna, lumottuna.
Yhden ainoan kerran Runeberg tuli h�nen luokseen sill� tekosyyll�, ett�
halusi antaa h�nelle �Mets�ruusun kirjan� (T�rnrosens bok). H�n oli
tullut Emilie Bj�rkst�ni� vastaan kadulla, mutta t�m� oli ollut toisten
seurassa eik� ollut lainkaan ollut n�kevin��n h�nt�. Kun runoilija
seuraavana p�iv�n� j�lleen tapasi h�net, sanoi h�n soimaavasti: �Mit�
varten sin� eilen kartoit minua?� Emilie selitti asian �totuuden
mukaisesti�, ettei h�n voinut erota toisista. �Mink�t�hden sin� et
tullut meille, kun min� pyysin sinua?� jatkaa toinen. �Sin� et v�lit�
minusta.� �Mutta mit� kannatti vastata sellaiseen�, huudahtaa h�n
p�iv�kirjassaan. Peloissaan siit�, ett� on pahoittanut R:n mielt�, sanoo
h�n �kki�: �Tule meille hetkiseksi t�n� iltana kello 6. Eih�n se ole
niin vaarallista, vai mit�?� �H�n oli k�rk�s lupaamaan, h�n tahtoi tehd�
minulle mieliksi ja kenties my�s itsekin saada hetken, jota oli suloinen
muistella.� Niin� tunteina, jolloin h�n odottaa runoilijaa sykkivin
syd�min, h�n ruoskii itse��n kaikilla rankaisevilla sanoilla siit�, ett�
on pyyt�nyt h�nelt� t�llaista rikosta sovinnaisia tapoja vastaan. Mutta
nyt sit� oli my�h�ist� muuttaa. Runeberg tuli, ja h�nen ensimm�iset
sanansa olivat: �Oletko sin� yksin?� -- �Olen.� �Ja taas sulki h�n minut
syliins� ja painoi suudelman toisensa j�lkeen huulilleni. Olisinpa
silloin voinut kuolla! Mutta min� elin, tunsin, k�rsin, kesken kaikkea
autuaallisuuttani.�
Mutta Runeberginkin silmiss� kangasti �maailman tuomio�, ja h�n sanoi
heti, ett� h�n saattoi viipy� ainoastaan yhden minuutin, h�net oli n�hty
ja joku saattoi my�s tulla. Mutta h�n tuli kuitenkin sis�lle ja antoi
h�nelle kirjan. H�n kuiski h�nelle puoli-��neen mit� hellimpi� sanoja,
�ja�, kirjoittaa Emilie Bj�rkst�n, �h�n oli niin kaunis tuona
silm�nr�p�yksen� -- piirre suun ymp�rill� -- katse -- hohde koko
olemuksen ymp�rill�. Runeberg pyysi h�nt� tulemaan heille, m��r�si
p�iv�n, ja huoaten: �Kuinka saan n�m� p�iv�t kulumaan!� l�hti yht�
�killisesti kuin oli tullutkin.
H�n tahtoi, ett� Emilien tuli olla kaikkialla, miss� h�nkin, vain
n�hd�kseen h�net, ja t�m�h�n taas ei koskaan saanut n�hd� Runebergia
kyllikseen.
�T�n��n n�in h�net ja kuulin h�nt� taas. Olimme kymnaasissa. Oli
rehtorinvaihdos. �hman j�tti raamatun, sinetin ja avaimet h�nelle. �.
puhui. H�n puhui hyvin ja vapaasti, h�nen ��nens� on erinomaisen kirkas
ja sointuva, kaunis ja t�ytel�inen kuin surun s�velet, mutta tuhat
kertaa suuremman vaikutuksen teki minuun kuitenkin _h�nen_ ��nens�, kun
h�n nousi ja teki valansa ja senj�lkeen rukoili Jumalaa. H�nen ��nens�
ei ollut aivan niin suuri, ei niin kaunis kuin �hmanin, mutta my�s
kylmyys oli siit� kaukana, sill� se oli rikasvivahteinen ja syvempi,
vaikka h�n puhui hiljemmin. Olen viel�kin kuulevinani tuon
syd�mellisyytt� ja l�mp�� uhkuvan ��nen ja n�kevin�ni sen vakavuuden,
joka leimasi jokaisen h�nen jaloista piirteist��n. Minun rinnassani sai
jokainen sana vastakaiun. Thilda [Sir�n] oli samaa mielt� kuin min� ja
sanoi, ett� tuo ��ni vain tempasi meid�t mukaansa enemm�n, sent�hden
ett� me pid�mme h�nest�. My�nn�n, ett� h�n oli oikeassa, mutta siit�
huolimatta t�ytyy minun kuitenkin tunnustaa, ett� h�nen ��ness��n on
��ret�n sulo, jonka t�ytyy vaikuttaa jokaiseen, joka kuulee h�nen
vivahdusrikkaan, l�mpim�n puhes�vyns�.�
Previous Page
| Next Page
|
|