|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 24
Mutta t�m� suudelma sytytti palon h�nen sieluunsa, eik� kumpikaan voinut
eik� tahtonut sammuttaa sit� en��. He eiv�t en�� kaivanneet ainoastaan
keskustelua. He tapailivat yht� mittaa, kaduilla ja kujilla,
tanssiaisissa ja vierailuilla, ja k�ytt�en hyv�kseen rakkauden koko
kekseli�isyytt� he osasivat aivan ihmisten tutkivien katseiden alla aina
l�yt�� jonkun hetken, vain muutamia minuutteja, jolloin he k�tk�ss�
kaikilta saivat ilmaista toisilleen tunteitaan tavalla, joka v�hitellen
muuttui heille tarpeeksi ja tottumukseksi. Ett� Emilie rajattomassa
onnessaan t�h�n aikaan kokonaan joutui pois suunniltaan, ei ole
kummeksuttavaa. Ihmeellisemp�� on se, ett� Runeberg, joka on �niin
levollinen, niin maltillinen�, kuten Emilie sanoo, lakkaamatta keksii
uusia keinoja voidakseen herke�m�tt� toistaa n�it� rakkaudenosoituksia.
Runeberg sanoo h�nelle kellonly�nnin, milloin h�n l�htee k�velem��n
h�m�riss�, sek� neuvoo h�nelle, mit� teit� h�nen on ment�v� johtaakseen
harhaan uteliaat katseet. H�n kohtaa h�net odottamatta, ja sill�
varomattomuudella, joka ainoastaan rakkaudelle on ominainen, sulkee
h�net syliins� keskell� katua silm�nr�p�ykseksi, sekunniksi vain, ja
rient�� pois kuiskaten: �Meid�t voidaan n�hd�!� j�tt�en Emilien
onnellisena ja kauhistuneena jatkamaan matkaansa.
Kauhistuneena, sill� h�nh�n tiesi, ett� maailman silmiss� syyllinen oli
h�n. Tarvitsiko Runebergin miss��n suhteessa pel�t� ihmisten puheita?
H�n oli yl�puolella syyt�ksien, ja Emilie Bj�rkst�n tahtoi, ett� h�n
olisikin sit�. H�n puolestaan saa j�lleen tuntea koko tuon pienen
yhteiskunnan paheksumisen yll��n ja h�n sanoo sen Runebergillekin, sanoo
kaikki mit� h�n on saanut kuulla ja kertaa niit� sanoja, jotka on
kerrottu runoilijan sanoina, nimitt�in ett� h�n olisi vain
mielenkiintoinen tutkimusaihe. Runoilija rauhoittaa h�nt� oitis,
hymyillen h�nen ep�luuloisuudelleen, �ja nyt seurasi taas kokonainen
sarja ihania hetki�, mutta suru ja tuska v�ijyiv�t niiden alla�, lis��
Emilie.
H�n uskoi runoilijaan eik� kuitenkaan uskonut. H�n oli antanut t�lle
koko sielunsa, koko syd�mens�, p�iviens� rauhan ja �ittens� levon; t�m�
antoi h�nelle nuo intohimoiset suudelmansa, joita h�n tosin rakasti,
mutta mist� tunteesta ne mahtoivat johtua ja kuinka kauan ne mahtoivat
kest��? T�m�ntapaiset ajatukset raastoivat h�nt� aika ajoin, h�nen yksin
ollessaan, mutta kun h�n taas n�ki h�net, olivat kaikki ep�ilykset kuin
pois puhalletut.
Er��n� p�iv�n� Runeberg pyysi h�nt� sanomaan itse��n sinuksi, �sill�
emme me nyttemmin en�� voi nimitt�� toisiamme muulla tavoin�, oli h�n
lis�nnyt. �Ei, ei, sit� en tee koskaan!� huudahti Emilie. �H�n pyysi
minua vain yritt�m��n; h�n pyysi, ett� kolme kertaa sanoisin sin�, sin�,
sin�! Mutta h�n ei saanut minua sit� tekem��n.� Ei viel� sill� kertaa.
Muutamia p�ivi� my�hemmin he tapasivat toisensa kadulla. �J�lleen pyysi
h�n minua sanomaan itse��n sinuksi. H�n pyysi niin kiihke�sti, niin
syd�mellisesti, 'sill� muu ei k�ynyt laatuun'. Mutta min� olin niin
itsep�inen, minusta se oli mahdotonta. H�n saattoi minua sitten kotiin.
Tiesin, mist� tulisimme puhumaan. En milloinkaan el�m�ss�ni unhota noita
hetki�, jolloin t�ysin ja kokonaan sain antautua siihen varmuuden
tuntoon, ett� min� olin h�nelle rakas, ja tuhansia kertoja sain kuulla
sen, ja huulilta, jotka olivat tuon l�mpim�n, jalon syd�men tulkki.� --
�Meid�n n�in k�velless�mme�, jatkaa h�n, �toistemme rinnalla
keskustellen ja pime�n hiipiess� ylitsemme ja vaikenevan, kultaisen
uuden kuun kurkistaessa alas kiit�vien pilvien lomista sain kuulla tuon
suloisen, huumaavan _sin�_! Ah, kuinka tuo pieni sana kuului hyv�lt� ja
kuinka se l�mmitti syd�nt�ni. Min� sanoinkin, kuinka hyv�� se teki.
Sanoin sen yht� iloisesti kuin mit� tunsinkin. Mutta nyt pyysi h�n my�s
minulta tuota sin�-sanaa; h�n pyysi minua lausumaan sen ainakin yhden
ainoan kerran, ja min� ajattelin: Olkoon menneeksi! Kun k�temme olivat
yhtyneet j��hyv�isiksi, sanoin �kki�, mutta punastuin sit� sanoessani:
'_Sinusta_ min� pid�n niin paljon!' ja j�tin h�net kiiruusti. Nyt tiesin
tehneeni h�net iloiseksi. Mutta kuinka olen t�st�l�hin saava esille
tuota sinua, johon sis�ltyy niin paljon tuttavallisuutta, jos silloin
sanon sen h�nelle, jota samalla kertaa pelk��n ja -- rakastan.�
Runebergilla oli Emilie Bj�rkst�n nyt kokonaan vallassaan. H�n k�ski ja
t�m� totteli. H�n pyysi h�nt� olemaan �yht� varovainen ja suljettu kuin
h�n itsekin�. Mutta kuinka Emilie olisi voinut olla sit�, h�n, jonka
syd�n pyrki huulille ja jonka kaikki tunteet kuvastuivat kasvoilla!
Mutta h�n lupasi koettaa h�nen t�htens�. �Oi, miksi t�ytyy olla niin?�
huudahti h�n. Ja er��ll� toisella kerralla, jolloin runoilija kuiski
helli� sanoja h�nen korvaansa, sanoi h�n t�lle ep�toivoisena, ett� t�m�
sanomattomasti vaivasi h�nt�, �t�m� salamyhk�inen suhde, sill� kernaasti
ja ylpe�sti tunnustaisin vaikka koko maailmalle kiintymykseni h�neen.
H�n hymyili heikosti. H�n tuntui olevan sit� mielt�, ettei se maksaisi
vaivaa, ett� oli parempi n�in. No niin, parempi, koska ei _voi_ olla
toisin, mutta v��rin se ainakin on, hyvin, hyvin v��rin!�
Previous Page
| Next Page
|
|