|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 19
He kohtaavat taas toisensa, ja taas lupaa Runeberg antaa h�nelle mit�
ik�n�ns� h�n pyyt��, jos h�n vain saa h�nen kuvansa. Nyt ei heid�n
tapaamisensa en�� aina riipu sattumasta. Emilie Bj�rkst�n pyyt�� h�nt�
tulemaan L:lle, ja h�n tuli �ja min� luulen silloin kalvenneeni�.
�H�n tarjoutui er��n� p�iv�n� saattamaan minua kotiin�, jatkaa h�n;
�enh�n voinut kielt��, mutta mieleni oli sek� iloinen ett� suruinen.
Min� rukoilin t�hti�, tuota kaikkivallan ilotulitusta, valvomaan minua
ja minun sanojani, sill� tiesin kuinka syv� minun syntini olisi ollut,
jos olisin p��st�nyt huuliltani ainoankin sanan, joka olisi viitannut
sieluni tunteeseen, (en koskaan ollut viel� ollut niin yksin h�nen
kanssaan kuin nyt); ja t�hdet armahtivat minua, mutta paljon me
kuitenkin puhelimme ja l�mpim�sti, luottavaisesti. H�n sanoi, ett� --
min� olin rakas h�nelle [rouva R:lle] ja -- -- h�nelle itselleen! Ah,
min� tahdon, minun t�ytyy uskoa siihen. Tunsin itseni niin iloiseksi,
mutta en hymyillyt niinkuin ennen hyvin iloiseksi tullessani; min� en
voinut. T�rnerooskin sanoo nuo niin todet sanat: 'Naisille eiv�t ne
riemut ole suurimmat, jotka saavat heid�t hymy�m��n, eiv�tk� ne tuskat
suurimmat, jotka virtaavat pois kyynelein�.' Ei, ei, sill� kun ilo on
oikein syv�, h�mm�styy siit� itsekin ja k�y hiljaiseksi.�
H�n puhuu kaipauksestaan niin� p�ivin�, jolloin h�n ei n�e runoilijaa,
ja sitten taas:
�Kun sitten n�en h�net j�lleen, tuntuu minusta, ett� hyvin voisin olla
ilman h�nen jokap�iv�ist� l�sn�oloaan -- niin kummallinen min� olen! Oi,
mit� antaisinkaan siit�, ett� j�lleen saisin palata entisaikoihin, ett�
tunteeni h�nt� kohtaan j�lleen muuttuisi sellaiseksi kuin se silloin
oli, ja ett� voisin katsoa h�neen vain pelk�ll� ihailulla, tuolla
puhtaalla, t�ydell�, syv�ll� ihastuksella, jota _runoilija_ ensin vaati
ja johon ei sekoittunut ainoatakaan kielletyn tulen kipunaista. Sill�
surulla ja tuskalla tunnen tekev�ni synti�, mutta tahdon panna turvani
H�neen, pilvien takaiseen, ja odottaa, mit� aika tuo mukanaan.�
Mutta Iankaikkinen ei suojellut h�nt�, eiv�tk� h�n ja Runeberg kumpikaan
pit�neet silm�ll� itse��n.
�Minun suhteeni h�neen on jo tullut maailman tietoon, maailman, joka ei
s��li -- ja joka ei milloinkaan tuomitse lempe�sti�, huudahtaa h�n
kerran; ja h�n menee niinkin pitk�lle, ett� h�n soimaa Runebergia.
�Kyll�h�n se on hauskaa�, sanoo h�n, �onhan h�n rakastettava ja onhan
minulle sieluni ilo n�hd� h�nt� ja kuulla h�nen puhuvan, mutta v�h�n
varovaisemmin pit�isi h�nen k�ytt�yty� minua kohtaan.� H�n kiihoittuu
yh� enemm�n ja puhuu katkerasti: �Kyll�h�n h�nkin jossakin m��rin tekee
synti�, sill� totta kai on synti kasvattaa intohimoa poloisessa
naissyd�mess�, ja sit� h�n tekee, minun t�ytyy -- t�ytyy tunnustaa se.�
Ja toisen kerran: �Min� olen harhaantunut, lumoutunut -- hurmaantunut.
Ja kenen on syy? Ah, sin�, sin�, joka houkuttelit luoksesi minun
l�mpim�n syd�nparkani! Sill� sin� viekoittelit sen samalla kuin n�ytit
minulle koko my�t�tuntosi. Mutta voinko min� moittia sinua, min�, joka
itse olen niin moitittava. Ja kuitenkin, vaikka sek� tunnen ett�
tunnustan syyllisyyteni, en voinut olla kallistamatta korvaani h�nen
l�mpimille, syd�mellisille sanoilleen: 'Vem styrde hit min v�g?' t�ss�
tuonnoin er��n� iltana. Sin� se olit. Ah, kohtalo, kuka toi niin monta
merkitsev�� sanaa minun huulilleni? Kuka kuiskasi tuon ihmeellisen
unelman syd�meeni ja kuka teki sitten huulet syd�men tulkiksi?�
[Kuva: RUNEBERGIN ENSIMM�INEN KOTI PORVOOSSA
Albert Edelfeltin akvarellin mukaan]
Juoruamista ei ole helppo v�ltt�� pikkukaupungissa, ja kun pahat kielet
eiv�t uskaltaneet hy�k�t� Runebergin kimppuun, vuodattivat ne kaiken
sappensa sit� runsaammasti Emilie Bj�rkst�nin p��lle. H�nen
yst�v�tt�rens� varoittivat h�nt� nyt avoimesti, ja kaiken sen
syyllisyyden taakan musertamana, joka h�nell� ihmisten tiet�m�n mukaan
oli omallatunnollaan, koetti h�n intohimoisen kiihke�sti karttaa
Runebergia. Mutta se ei ollut en�� mahdollista, sill� he tapasivat
toisensa alituisesti iltamissa, lauluilloissa ja muissa tilaisuuksissa.
Silloin h�n p��tti olla olevinaan n�kem�tt� h�nt�, olla puhumatta h�nen
kanssaan. �Min� olen tehnyt mit� olen voinut�, sanoo h�n. �Min� olen
karttanut h�nt�, olenpa ollut ep�kohteliaskin h�nelle.� Kun Runeberg
ihmeiss��n katsoi h�neen, k��nsi h�n pois p��ns�, mutta kyyneleet
nousivat h�nen silmiins� ja alkoivat vuotaa. �Ihmiset n�kiv�t sen --
kyseliv�t -- arvailivat -- n�yttiv�t osaaottavaisilta.� Mutta h�nen
yst�v�ns� paheksuivat t�t�kin. Mit� h�nen oli teht�v�? H�n tanssi,
tanssi tanssiaisissa, joissa Runeberg ei ollut, ja �nautti runsain
m��rin kaikesta siit� karkelosta, imartelusta ja kimalluksesta, mit�
tanssiaiset voivat tarjota�. H�n antoi hakkailla itse��n vied�kseen
harhaan niit� tarkkaavia katseita, jotka seurasivat jokaista h�nen
askeltaan -- mutta �h�nh�n oli ainoa ajatukseni tanssiaisiin l�htiess�,
ensimm�iseni sinne tullessa ja ainoani siell� ollessa�. Ja v�h�n sen
j�lkeen h�n huudahtaa: �Vaikka koko maailman ihanuus olisi jalkojeni
juuressa, enk� voisi ottaa ainoatakaan askelta astumatta kukkien p��lle,
joita imartelu on eteeni sirotellut, niin en kuitenkaan hetke�k��n
tuntisi itse�ni onnelliseksi, en, en, sill� nyttemmin tarvitsen jotakin
*aivan muuta* onneani varten�. H�nen rehellinen pyrkimyksens� unhottaa,
irtaantua rakkaimmasta unelmastaan, ei ollut onnistunut. Ja �kki�
oivaltaa h�n, ettei se koskaan tulisi onnistumaan. H�n muuttaa �kki�
mielt��n. H�n ei en�� tahdo olla vapaa. Riemumielin siteeraa h�n 17 p:n�
marraskuuta Atterbomia: �Sanalla on rajansa ja ajatuksella on rajansa --
mutta tunteella ei!� Ja sitten: �Taas min� puhelin h�nen kanssaan!
Kuinka yst�v�lliselt� tuntuikaan h�n nyt, kun j�lleen puhuin ja hymyilin
h�nelle tuota tuttua hymy�, joka niin kauan on ollut poissa huuliltani,
ja kuinka syd�mellisesti h�n puhuikaan taas 'auringosta, joka oli
alkanut loistaa h�nelle, oltuaan niin kauan pilvien k�tk�ss�'.
Syd�mess�ni oli sunnuntai, autuus, ja tuskin lainkaan nyt synti�
ajattelin. Mutta voiko nimitt�� synniksi sit�, ett� iloitsee h�nen
syd�mellisist� sanoistaan, h�nen my�t�tunnostaan, h�nen rakkaan silm�ns�
l�mpim�st�, sielukkaasta katseesta, ja jos se on synti, niin t�ytyy
Jumalan antaa se minulle anteeksi!�
Previous Page
| Next Page
|
|