|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 20
Onnenhurmassaan h�n polkee omantunnon varoitukset jalkoihinsa, repii
rikki sovinnaisuuden kahleet, jotka ovat sitoneet h�nt� viimeisin�
aikoina, ja huudahtaa:
�T�n� iltana soi kohtalo minulle kahdenkeskisen hetken. Olisin nytkin
voinut hyvin v�ltt�� sen, mutta en tehnyt sit�. Sanoin h�nelle, etten
_tahtonut_ sit� ja ett� en en�� tulisi niin tekem��n. -- Kuinka hauskaa
oli saada puhua j�lleen h�nen kanssaan ja saada puhua sanoja, jotka
l�htiv�t syd�men pohjasta. Mutta mit� tarkoitti h�nen puheensa
teeskentelyst�, naamiosta! Mahdoinko oikein ymm�rt�� sen? Oi Jumalani!
Olisikohan siis h�nkin kantanut naamiota t�ll� viikolla ja olisikohan
my�s h�nen rikas, l�mmin, ihana syd�mens� sykkinyt l�mp�isesti minulle?!
Niin, niin, tahdon uskoa sen. H�nh�n sanoi pit�v�ns� minusta, ja minun
tulee uskoa ainoastaan h�nt�. Niin tahdon nyt tehd�kin. �lk��n vain
kukaan h�mment�k� uskoani!�
P�iv� p�iv�lt� k�y h�nen tunteensa l�mpim�mm�ksi. H�n ajattelee
ainoastaan h�nt�, h�n kaipaa ainoastaan h�nt�; ep�ily raastaa h�nt�.
�Kuinka el�v�sti muistankaan h�nen sanansa, jotka kenties heti
unohtuivat, kun ne olivat kirvonneet niilt� huulilta, joita ne olivat
suudelleet; mutta min� en unohda niit�! Ne luovat mieleeni valoa,
sittenkin kun h�n jo kokonaan on unhottanut minut. Milt�h�n sekin aika
n�ytt�nee ja kuinkahan kaukana se lienee?� Tai: �Niin, monta, monta
kertaa kidutan sieluraukkaani sill� pelolla, ett� olen tullut h�nelle
yhdentekev�ksi, ja kuitenkin tied�n, ett� min� en ole sit�. Min� n�en
sen, min� kuulen sen, min� huomaan sen, enk� kuitenkaan saa koskaan
kylliksi. Lakkaamatta kaipaan enemm�n -- enemm�n. Ja kuitenkin on h�n jo
antanut minulle niin ��rett�m�n paljon.�
H�n toistaa runoilijan sanoja vakuuttaakseen itselleen, ett� t�m� on
sanonut, kuinka �h�nen mielentilansa niin kokonaan riippui h�nen
mielialastaan�, kuinka h�nen �taivaansa oli pilvess�, silloin kun h�nen
aurinkonsa ei loistanut�. Emilie kuvaa j�lleen er�st� tapaamista:
�T�n��n sain n�hd� h�net ja puhua h�nen kanssaan. Kuinka h�n oli kaunis!
Kirpe�n kylm� ilma oli nostanut v�ri� h�nen miehekk�ille, tummille
poskilleen, ja ilon hohde oli h�nen sielukkaissa silmiss��n. Tuskin
saatoin irroittaa katseitani h�nest�, ja vaikutin kuitenkin niin
vapaalta ja vaivattomalta, n�ytin niin huvitetulta puhuessani kaikkien
noiden muiden kanssa, ett� useat tuttavat saivat aihetta pistell� minua
parin henkil�n vuoksi, joiden kanssa juttelin. Ja kaukana olivat he
kuitenkin syd�mest�ni.�
H�n on heitt�ytynyt kuohuvaan py�rteeseen ja huomaa, ettei en�� ole
mit��n takaisinpaluun mahdollisuutta. H�n pelk�� h�nt� ja h�n pelk��
itse��n. �Min� _kuulin_ ainoastaan h�nt�. Koko sieluni oli h�n kahlinnut
huuliinsa, mutta _katsoa_ h�neen en uskaltanut.� Ja kun Runeberg sanoo
h�nelle, ett� h�n kerran haluaa puhua _paljon_ h�nen kanssaan, ja kysyy,
min� p�iv�n� h�n olisi siihen valmis, s�ik�ht�� h�n ja sanoo: �_Sit�_
p�iv�� en m��r�nnyt. M��r�tk��n sen sattuma. Mutta nyt tulee kysymys:
tuoko t�m� keskustelu minulle hyv�� vai pahaa?�
H�n pelk�� t�t� keskustelua ja on kuitenkin levoton siit�, ett� se
lykk��ntyy. Er��t mit�tt�m�t seikat asettavat voittamattomia esteit�
t�m�n tilinteon tielle, vieraat ihmiset ovat alituisesti l�sn� silloin
kun he tapaavat toisensa. H�net pyydet��n Runebergeille, mutta muita
vieraita saapuu. Runeberg saattaa h�nt� kotiin -- toiset tulevat mukaan.
H�n menee illanviettoon, �py�rii huimassa valssissa, kiit�� polkan
askelin, sy�ksyy eteenp�in galopaadin hurjassa tahdissa, vilvoittelee
palavaa syd�nt��n j��tel�ll�, etsii uutta elinvoimaa kuohuvasta
samppanjasta -- mutta kaikesta t�st� on pieninkin mielenkiinto
kaukana�, sill� _h�n_ ei ollut siell�. Ja mik� hulluinta, sin� iltana
oli Runeberg vieraisilla siin� perheess�, miss� h�n asui. �Ei ole mit��n
mahdollisuutta en�� -- kohtaloni on sellainen; en saa puhua h�nen
kanssaan niinkuin tahtoisin!� huudahtaa h�n ep�toivoisena. Jos h�nelle
tulee tilaisuus t�llaiseen kahdenkeskiseen tapaamiseen, joutuu h�n
kauhun valtaan ja on raivoissaan t�st� luonteensa sangen inhimillisest�
�omituisuudesta�.
�J�lleen h�m�rtyv�t p�iv�t minulle ja onnettomalle kohtalolleni!�
kirjoittaa h�n 17 p:n� joulukuuta. �Ainoastaan n�hd�kseni h�net k�yn
jokaisessa huvissa, ainoastaan kyll�st��kseni sieluni h�nen kuvallaan.
Ja kun voisin tavoittaa h�nen katseensa, k��nnyn aina pois, ja jos h�n
l�hestyy minua, puhuttelee minua, niin vastaan lyhyesti ja kylm�sti ja
poistun silm�nr�p�yksess�. Mit� h�n mahtaa luulla? Mit� ajatella?
Mahtaneeko h�n huomata, ett� min� olen niin omituinen ainoastaan h�nt�
kohtaan, jota min� kuitenkin syd�meni syvyydess� jumaloin? Mink�
johtop��t�ksen h�n mahtanee siit� tehd�? Min� tahtoisin antaa pois koko
poloisen el�m�ni, tahtoisin kernaasti heitt�� pois koko oikullisen
onneni saadakseni tiet�� h�nen todellisen ajatuksensa minusta. Milloin
saan puhua h�nen kanssaan -- ja miss�h�n se tapahtuu?�
Previous Page
| Next Page
|
|