|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 21
Pieni kyl� ei ollut j��nyt koskemattomaksi sodan tuhoilta. Kun se
sijaitsi rajalla, oli se ollut sek� burgundilaisten ett� englantilaisten
hy�kk�yksien alaisena. Etenkin vihasi kyl�n v�est� englantilaisten
liittolaisia, burgundeja, niin kuin vain rajaseutulaiset voivat vihata
toisiaan. Kyl� kuului Vancouleursiin, joka oli kuninkaallinen alue,
mutta ei ollut miksik��n eduksi kuulua suorastaan kuninkaan alle, kun
kuninkaan nimen� oli Kaarle VI tai Kaarle VII. Heid�n talonpoikansa
olivat huonommin kuin muut turvattuina v�kivallalta ja he olivat
vihollisten sek� kaikenlaisten kiskomisten alaisina. Domremyn onnettomat
asukkaat olivat kuitenkin herralleen uskollisia. �Bourgesin kuninkaan�
surullinen tila her�tti heiss� s��li�, ja h�nen vikansa eiv�t
saavuttaneet heid�n korviaan. N�iss� kuninkaan v�litt�miss� alamaisissa
oli rakkaus ranskalaiseen is�nmaahan kehittynyt enemm�n kuin miss��n
muissa. He eiv�t vain tunteneet olevansa l��nitysherran vasalleja, he
olivat ranskalaisia. Kuningasvalta -- se oli is�nmaa. V�est� seudulla
olikin jo aikoja sitten tehnyt itsens� huomatuksi urhoollisuudellaan ja
itseuhrautuvaisuudellaan sodassa, jota parhaillaan k�ytiin.
Jo varhain sai Jeanne n�in ollen kuulla puhuttavan ruhtinasraukasta,
jonka h�nen �itins� oli hyl�nnyt ja jolta oli riistetty suurin osa
perinn�st��n kauhistavien englantilaisten kautta, ja lukemattomia
kertomuksia n�iden v�kivaltaisuuksista sek� julmuuksista oli liikkeess�.
My�skin l�helt� k�sin sai h�n n�hd� sodan kauhuja. K�ytiin taisteluja
naapurikylien kanssa, h�nen veljens� tulivat haavotettuina kotia,
vihollinen tunkeutui jopa Domremyynkin ja Jeannen t�ytyi paeta
muutamiksi p�iviksi kotoaan. Kaikki n�m� k�rsimysten, taistelujen ja
alennuksen kuvat tekiv�t h�neen syv�n vaikutuksen ja yhdistyiv�t h�nen
eloisassa mielikuvituksessaan niiden pyhien legendojen, ja tarumaisten
kertomusten kanssa, jotka olivat h�nen syv�n, tuntehikkaan sielunsa
ainoana henkisen� ravintona. Moni mietti, mik� kaiken t�m�n kurjuuden
loppuna tulisi olemaan. �Nainen, Baijerin Isabella, on myynyt Ranskan,
toinen nainen on sen pelastava�, niin kuului ennustus, joka alkoi levit�
kansan keskuudessa, milloin ja mist�, se on ep�varmaa. Se tuli my�skin
Jeanne d'Arcin korviin. H�n ei tosin koskaan kerro, ett� t�m� ennustus
teki, h�neen mit��n syvemp�� vaikutusta, vaan mainitsee siit� ainoastaan
ohimennen. Tiedottomasti lienee se kuitenkin juurtunut lujasti,
luonteeseen, joka oli samalla niin rikas mielikuvituksista ja
lujatahtoinen kuin Jeannen. H�n lis�si hartaudenharjoituksiaan kaksin
verroin, kidutti itse��n ja rukoili saadakseen Jumalalta lohdutusta ja
selityksen siit� surusta ja kurjuudesta, joka oli kaikkialla h�nt�
vastassa. N�iden hartaudenharjoitusten kautta terottui h�nen
mielikuvituksensa ��rim�isyyksiin saakka. Samalla s�ilytti h�n kuitenkin
rauhallisen, voimakkaan olemuksensa ja selv�n, ter�v�n j�rkens�. Juuri
t�m� omituinen vastakohta Jeanne d'Arcin luonteessa tekee h�net yht�
huomattavaksi sek� psykoloogisessa ett� historiallisessa suhteessa.
Kertomus Jeanne d'Arcin esiintymisest� ei ole mik��n legenda. Se ei ole
tullut j�lkimaailman tiedoksi kansan suun kautta. H�n on itse kertonut
historiansa, rauhallisesti ja selv�sti, ja sen ovat sittemmin
kirjoittaneet muistiin h�nen tuomarinsa. Allaolevaan kertomukseen ovat
n�in ollen p��l�htein� h�nen omat sanansa sek� ne lukuisat todistukset,
joita annettiin h�nen oikeudenk�ynniss��n. Jeanne sanoo saaneensa
kutsumuksensa Jumalalta. Selittip� t�m�n seikan miten hyv�ns�, pysyy
kuitenkin kielt�m�tt�m�n� tosiasiana, ett� h�n uskoi sen, ettei h�n
tahtonut pett�� ket��n ja ettei h�n koskaan ollut mink��n valtiollisen
salajuonen ty�aseena.
Jeanne oli er��n� kes�p�iv�n� -- niin kuuluu kertomus h�nen ensim�isest�
kutsumuksestaan -- is�ns� puutarhassa. Oli keskip�iv�. Silloin kuuli h�n
�kki� ��nen kirkon oikealta puolelta huutavan: �Jeanne, ole kiltti ja
hyv� lapsi, k�y usein kirkossa�; h�n n�ki my�skin kirkkaan valon ja
omituinen tunne valtasi h�net. Jeanne oli silloin 13-vuotias. Sen
j�lkeen toistuivat n�m� ilmestykset ja k�viv�t muodoltaan m��r�tymmiksi.
H�n oli n�kevin��n sek� p��enkeli Mikaelin ett� lempipyhimyksens� Pyh�
Margaretan ja Pyh� Katarinan. Ei en�� ollut kysymys vain kilttin�
tytt�n� olemisesta, ��net puhuivat h�nelle Ranskan onnettomuuksista,
kehottaen h�nt� l�htem��n kuninkaan luo ja antamaan h�nelle takaisin
h�nen valtakuntansa. �Min� olen n�hnyt heid�t yht� hyvin kuin n�en
teid�t�, sanoi h�n tuomareilleen, �ja kun he j�ttiv�t minut, itkin min�
ja olisin hyvin kernaasti tahtonut, ett� he olisivat ottaneet minut
mukaansa.� Jeanne ep�ili ja huomautti ��nien kehotuksia vastaan, ett�
h�n oli vain k�yh� tytt�, joka ei osannut ratsastaa, eik� ymm�rt�nyt
sodank�ynti�. ��net jatkoivat kuitenkin kehotuksiaan ja neuvoivat h�nt�
menem��n seigneur Baudricourtin luo Vancouleursiin, joka tulisi viem��n
h�net kuninkaan luo.
Useita vuosia ahdistelivat n�m� ilmestykset Jeannea, mutta h�n ei siit�
huolimatta voinut p��tt�� j�tt�� huomaamatonta kyl��ns� ja l�hte�
suurien tapahtumain py�rteeseen. H�n uskoi salaisuutensa er��lle
kaukaiselle sukulaiselle, set� Laxartille, joka kykeni k�sitt�m��n h�nen
tunteensa ja n�kyns�. H�n vei h�net vihdoin Baudricourtin luo, mutta
t�m� teki vain ivaa tyt�n puheista ja sanoi, ett� h�nen korviaan olisi
perinpohjaisesti kuumennettava. Vanhemmat koettivat nyt naittaa pois
tyt�n, mutta t�m� ei tahtonut noudattaa heid�n toiveitaan, vaan oli
lujemmin kuin koskaan p��tt�nyt menn� �Dauphinin� luo, kuten kansa viel�
yleens� kutsui Kaarle VII:t�, koska h�n ei ollut kruunattu. Huhu
Orl�ansin piirityksest� oli saapunut Vancouleursiin, ja ��net kehottivat
entist� innokkaammin Jeannea kiiruhtamaan avuksi onnettomalle
kaupungille. Viel�kin kerran k�vi h�n Baudricourtin luona, mutta ilman
parempaa menestyst�. Nyt h�n ei kuitenkaan en�� antanut pelottaa
itse��n, vaan asettui asumaan er��n vaununtekij�n luo, k�ytti osan
aikaansa rukouksiin, osan perheenem�nn�n auttamiseen, ja odotteli
luottavasti, milloin h�nen hetkens� oli tuleva. Linnanherran
ymp�rist�ss� oli muutamia, jotka olivat taipuvia kuulemaan tyt�n sanoja.
Apu oli tarpeen, ja ihmeelliset kertomukset eiv�t yleens� kohdanneet
mit��n ep�luuloa sen ajan ihmisten keskuudessa.
Previous Page
| Next Page
|
|