|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 1
Näin oli haastellut sekä olkaan ukkoa lyönyt.
Mieless' ystävä-kutsu ja myös majur arvosa itse,
ukko nyt unhottaa tien vaivat, tyynnä hän uhmaa
metsää synkkenevää sekä lunta, mi laattua tuiskun,
kattaen maat, loi nietoksin polun aution umpeen.
Rientäen uppoavaa puujalkaa pisti ja nosti
uljahin innoin, päästen niin, vaikk' ontuen, eespäin.
Mut toki joutuummin väen-pirttiin hauskahan aatos
eeltä jo kiiti, ja mielessään hän haasteli hiljaa:
»Riemua riittää nyt, heti pirtiss' aatto jo alkaa,
huolet kaikki jo nurkkaan jää sekä työpuku kirstuun,
kynttilät tuikahtaa, ja jo permannolla on oljet.
Joulu jos ois nyt myös salin uljaan kruunujen alla,
missä he ennen leikkiä löi sekä lauleli aina!
Vaan suru kuuluu nyt siell' istuvan, ankea kaipuu,
siitä kun nuoren, kapteenin piti Turkkia vastaan
taistoon mennä ja appelahan sulo puoliso jättää.
Harvoin kieli se helkkyy nyt klaverissa, ja soitto
ei ilotanssiin vie, talo vierait' ei ole täynnä.
Yksin puoliso kapteenin vait itkevi, surren
riemua menneen lemmen kuun, sekä kehtoa soutain,
kaihoja laulavi lapselleen, jota ei isä nähnyt.
Vanhenneena ja nurjana vait talon arvosa rouva
kyökit käy, salit tyhjät käy, taas kääntyvi kyökkiin,
ärtyy, moittivi töitä, ja jos lepo muistuvi mieleen,
kätkyen ääreen jää sekä yhtyy tyttären itkuun.
Poissa se näin koko viihtymys on. Majur ukko, jo kyltyin
naisten kyynelihin, nojatuoliss' istuen, yrmii
päivät kaikki ja tuskaantuu, ikiparkuja kuullen.
Yksipä siell' on vain, min lapsenmieli se seesnä
valmis riemuhun ain' on, lempeä Augusta neiti.
Vienona hän, hymysuin kuin enkeli liikkuvi ko'issa,
leikkiä lyö sekä lohduttaa, tai tyyntävi viihtäin,
milloin murhe jo pilviä tuo, ja ne myrskytä uhkaa.
Neitosen ansio myös on, jos tänä iltana oiva
lie väen kestitys, ei sitä nyt kai muistane toiset;
hän, tuo lapsekas impi, mi on koko kartanon nuorin,
huoltaa kaikki ja on vain riemun tuojana muiden.»
Noin hän mietti ja sai kylätielle ja jälkiä raiteen
kulki jo huojentuin, asutumpia seutuja, missä
loittoa loimahtain valo joskus kohtasi silmää.
Pitkäpä taival viel' oli astua. Ilta se joutui
kolkon synkkänä vain. Yhä kiiruhtaa koki vanhus,
kulkushelske kun äkkiä soi sekä, täyttäen ilman,
korvia yllättää. Hän säikkyin hoippuvi syrjään,
hankeen vaipuen, katsoo taa. -- Isoäänisin elkein
korskana hoilasi vain ajomies. Ohi juoksija kiiti
ohjin hellitetyin, kun »Iltaa, Pistoli!» kuului
reestä, ja vauhdissaan ori seisahtui heti kohta.
Lempeä ääni se korviin soi sekä ukkoa kutsui:
»Tulkaa, Pistoli, varmaan kai vie meille nyt tienne,
tulkaa pois, reen reunall' lie toki istumapaikka;
kolkko ja raskas tie pimeässä on astua ramman.»
Näin soi kutsu, ja riemastuin hän käskyä kuuli,
tunsi jo äänest' arvoisan sulo Augusta neidin,
totteli kohta ja mielissään reen reunahan istui.
Ihmeissäänpä jo päin hän kääntyi vienohon impeen:
»Joulua viettämähän salomailla te jäittekö, neiti,
matkaan umpioteillä ja pakkas-iltana yksin,
kartanohon kun nyt valo, lämpö jo kaikkia kutsuu,
kun rujo rampa se myös lumihankia kahlata koitti,
pyrkien innoissaan väen-pirttiin hauskahan aatoks?»
Leikkiä laskien vastasi vain kuustoistias impi:
»Nähkääs, Pistoli, korvess' on liki lampea mökki,
syrjäinen kuni teidänkin, maja sortuva melkein!
Kuusien alla ja nietosten pesä siellä on ahdas
nälkiyneen emo-pyyn sekä viiden poikasen orvon;
jouluna myöskin nuo jyvä-kultaa, riemua kaipaa.»
Lausui näin hymysuin. Hämyillan kätkemä kyynel
äijän silmähän ensi, ja noin hän heltyen haastoi:
»Tulkoon teillekin niin ilo suojiin kartanon uljaan,
tulkoon nyt tänä päivänä niin, yhä jäämähän eelleen,
kuin salomökkiin syrjäiseen ilon itse te toitte,
ihmisrintoja lohduttain sekä kurjia viihtäin!»
Previous Page
| Next Page
|
|