|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 17
-- En min� olekaan lainannut mit��n kiinnityst� vastaan.
-- Mutta min� en ymm�rr�!
-- Min� lainasin rahat takuuta vastaan, enk� huolinut koko
kiinnityksest�, kuin asia k�vi muutenkin p�ins�.
Kapteeni puhui aina vaan samaan levolliseen tapaansa, ihan
v�linpit�m�tt�m�sti, niinkuin olisi keskusteltavana joku jokap�iv�inen
seikka, joka ainoastaan liikutti h�nt� eik� olisi ollenkaan sopinut
olemaan yhteisen� puheenaineena puolisoitten kesken.
Rouva Ivarsson tunsi katkeruudella, ett� h�nt� pidettiin j�rjett�m�n�
olentona, jonka ajatukset ja toiveet eiv�t muka olleet mist��n arvosta.
H�n oli hetken vaiti. Viimein sanoi h�n:
-- Ne ovat, ymm�rt��kseni, asioita, joihin minun ei tule mit��n. Anna
anteeksi uteliaisuuteni, rakas Otto!
H�n ryhtyi j�lleen ty�h�ns� n�enn�isesti rauhallisena. Niin katkeralla
��nell� ei kapteeni viel� koskaan ollut kuullut vaimonsa puhuvan heid�n
kuudenkolmatta vuotisen avioliittonsa ajalla. Rouva Ivarssonin syd�nt�
karvasteli kovasti. H�n istui ty�h�ns� kumartuneena. Niin kauvan kuin
heid�n avioel�m�ns� oli vierinyt tyynt�, loivaa uraansa my�ten, jossa ei
ainoatakaan kive� l�ytynyt, oli se n�ytt�nyt sek� h�nest� itsest��n,
ett� muistakin hyvin onnelliselta, aivan sopusointuiselta. Mutta nyt,
kuin vihdoinkin loukkauskivi oli sattunut tielle, ja heid�n hiljainen
el�m�nvirtansa sy�ksyi alas tuntemattomaan syvyyteen, nyt l�ikkyi
v�kivaltaisesti sen kirkkaat aallot ja kiehuivat ja kuohuivat niin
mustina, kuin ei niist� en�� koskaan voisi kuvastua kirkas sinitaivas.
Vihdoinkin oli tullut molempain puolisoitten v�lille kiivas,
�kkiarvaamatoin taistelu, joka riisti heid�n el�m�lt��n hupaisen rauhan,
ja saattoi tuon luottavaisen ja uskollisen puolison katkeralla tuskalla
huomaamaan, ett� se sopusointu, joka oli h�nen autuutensa, ei ollutkaan
kotilieden, "ikuinen tuli", joka palaisi yht� rauhallisena ja kirkkaana
auringonpaisteessa kuin rajuilmassakin, vaan ainoastaan kehno soihtu,
joka valaisi niin kauniisti rauhassa, mutta sammui ensim�isess�
myrskytuulessa, huomaamaan, ett� h�n ei ollut puoliso, jumalallisen ja
j�rjellisen s��d�nn�n mukaan puolisonsa vertainen, vaan ett� h�nen
miehens� piti h�nen vaan j�rjett�m�n�, holhonalaisena olentona, heikkona
orjana, jonka ajatus ja toivo olivat v�h�arvoiset. Ja kapteeni
Ivarssonia olivat kuitenkin niin hyvin h�nen vaimonsa kuin koko
maailmakin pit�neet aviomiesten mallina.
Tuo ilo oli monta vuotta el�hytt�nyt rouva Ivarssonia, mutta kuin h�n
nyt niin julmasti luottamuksessaan pettyi, tuntui h�nest� kuin joku
h�nen syd�njuuriinsa kasvanut side olisi ratkennut, ja syd�n vuotaisi
verta, aivan kuin se tahtoisi kuiviin juosta.
Pitk� ��nett�myys seurasi. Kapteeni keinui keinumistaan ja poltteli
piippuansa omissa mietteiss��n, ja rouva Ivarsson neuloi melkein
koneellisella innolla. H�nenkin ajatuksensa olivat kaukana ty�st�. Syv��
hiljaisuutta h�iritsi ainoastaan vanhan keinutuolin yksitoikkoinen
natina. Ei kukaan, joka t�ll� hetkell� olisi osunut astua tuohon
kodikkaasen huoneesen, ij�kk�iden puolisoiden luo, olisi voinut
aavistaa, ett� juuri t��ll�, t�ss� huoneessa joku silm�nr�p�ys ennemmin
oli lausuttu muutamalla, n�enn�isesti niin tyynell� ja jokap�iv�isell�
sanalla, ehk� ikuisiksi ajoiksi kahden sielun ero, jotka enemm�n kuin
nelj�nneksen vuosisataa olivat uskollisesti olleet yhdess�.
Kapteeni nousi viimein yl�s ja meni huoneesensa. Rouva Ivarsson istui
ty�ss��n, kunnes h�m�r� esti h�nt� jatkamasta. Silloin nousi h�n ja
l�hti tytt�rens� huoneesen, jossa h�n laskeutui vuoteelle, mutta ei
nukkunut, vaan oli pitk�ll��n, k�det p��n takana, ja katseensa
kirkkaissa, ajattelevissa silmiss��n oli aivankuin h�n olisi
tarkastellut et�isi� maailman oloja.
�iti l�hestyi tyt�rt�ns�, laskeutui polvilleen h�nen vuoteensa viereen
ja painoi, puhjeten ankaraan nyyhkytykseen, harmaantuneen p��ns� lapsen
rintaan.
-- �iti! mit� sinulta puuttuu? kysyi Gerda liikutettuna. Mit� on
tapahtunut?
Useita minuuttia kului ennenkuin �iti ankarassa mielenliikutuksessaan
voi vastata kysymykseen. H�n itki el�m�ns�, syd�mens�, pyhint� onnea.
-- Lapseni! Lapsi raukkani! Meit� orjaraukkoja! kuiskasi h�n viimein ja
kertoi tytt�ren syd�men ��ress�, h�nen syliins� suljettuna, sen, jota
h�n ei, jos h�n olisi ollut katolilainen, olisi virkannut
ripitystuolillakaan. -- H�n kertoi rakkaudestaan puolisoonsa,
luottamuksestaan h�neen, monivuotisesta avio-onnestaan, kertoi niist�
taisteluista, joita h�n oli saanut kokea tytt�rens� tulevaisuuden
huolesta, tuskallisesta tappiostaan, joka oli rikki rev�issyt vanhan
rakkauden siteen.
Previous Page
| Next Page
|
|