|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 19
Toisen puun viereen istutin nyt toisen siemenen siten, ett� k�ynn�s ja
puu tulivat saamaan saman verran Luojan aurinkoa ja ilmaa ja valoa.
Siemeneni versoi. Annoin varren kasvaa vapaasti, sitomatta sit�
pakolliseen, v��r��n asentoon. Naapurini, puutarhuri, tuli ja n�ki sen.
H�n hym�hti pilkallisesti ja sanoi: "Vai niin! Tahdot tuosta
k�ynn�ksest� kasvattaa puuta, mutta kas sit� siit� ei kuitenkaan ikin�
tule. Ei k�ynn�ksest� koskaan tule muuta, kuin k�ynn�s."
"Tarvitseeko sitten v�ltt�m�tt�m�sti pakkoa tullaksensa siksi, kuin on
luotu olemaan?" ajattelin min�. "Tarvitseeko Jumala ihmislain pakkoa
avuksensa, saadaksensa luomakuntansa t�ydelliseksi?" Mutta en vastannut
mit��n. N�inh�n, ett� Jumalan vapaassa, ihanassa maailmassa kaikki
kahleitta ja siteitt� luonnistui hyvin ja luotin k�ynn�kseeni.
Ja k�ynn�kseni kasvoi ja se l�hetti hienot s�ikeens� ulos ja kiinnitti
ne puuhun ja se kiertyi puun ymp�ri ja kehittyi yh� rehev�mm�ksi ja
hiipi yh� l�hemm�ksi puuta. My�s t�m�kin puu oli toisin paikoin rosoinen
ja kyhmyinen, mutta vapain, pehmein kiertein peitti k�ynn�kseni
ep�tasaisuudet ja kiinnitti usein juuri niihin s�ikeens� ja usein
puhkesi juuri niill� kohdin sen kauneimmat kukkaset. -- Ja monikin hento
oksa, joka ensin n�ytti muutamia p�ivi� ilmassa h�ilyv�n, kiertyi sitten
puuhun ja sen oksiin ja hiipi niin hyv�illen, voisi melkein sanoa
sopusointuisesti, sen oksien v�liin. Mutta piirteit� sorretun
viekkaudella hankitusta vallasta, jotka toisessa k�ynn�ksess� niin usein
esiintyiv�t, niit� ei t�ss� ollut olemassakaan, vaan kaikessa
vienoudessaan ja sulossaan ihanana ja kauniina kukoisti k�ynn�kseni,
kantaen t�ytel�isi�, uhkeita ja tuoksuvia kukkia.
Yh� suuremmaksi ja komeammaksi kasvoi puuni, yh� pehme�mm�ksi ja
rehev�mm�ksi k�vi k�ynn�kseni. Ja ne olivat puutarhani ihanin kaunistus
ja silm�ini sulo ja riemu.
INTIAANIN NAINEN.
"Miksi kantaa Oikameonna, vaimo vanhus, seppelt� suortuvillaan, miksi
ruusut vanhan p��t� koristavat? Nuorellehan seppel sopii,
kaunottarellehan ruusut soveltuvat, iloinenhan kukkia kantaa. Koristettu
olkoon rakastettu, olkoon morsian! Viskaa, vanhus, seppel pois!"
"Miksi kantaa Lilameha, nuori neito, suortuvillaan seppelt�, miksi
ruusut nuoren p��t� koristavat? Usein kuihtuu surusta nuoren syd�n,
ennenkuin seppel suortuvilla on kuihtua ehtinyt, usein itkee morsian,
ennenkuin ruusu h�nen hiuksillaan on lakastunut. Kanna n�yr�sti
seppelt�si, Lilameha, el� kanna sit� niin ylpe�sti p�iv�nvalossa, ett�
aurinko sen polttaa!"
"Korkealla nuori neito seppelt� kantakoon. H�nen silm�ss��n asuu tuli,
huulillansa hymy ja syd�mess�ns� ilo!"
"Varovasti nuori neito seppelt� kantakoon, pitk�lt� on h�nell� surun
varalta el�m��. Vanhuksen seppel ehtii tuskin en�� kuihtua, ennenkuin
h�nen p��ns� jo multaan lasketaan. Oli Oikameonnakin kerran nuori,
koristi h�nenkin p��t�ns� morsiusseppel ja h�n luuli, ett'ei se koskaan
kuihtuisikaan. Vishtonnoh, mahtava p��llikk�, oli h�nen uljas sulhonsa.
Oikameonna oli Vishtonnohin silm�, oli h�nen wigwaminsa valo. Vishtonnoh
oli Oikameonnalle silm�� ja valoa, el�m�� ja ilmaa kalliimpi ja ylpe�n�,
kuin Lilameha nyt, kantoi silloin Oikameonna seppelt��n.
Mutta katso, p�iv� vaihtui y�ksi. Monasti ei ollut Vishtonnoh majoja
siirt�nyt, monasti ei ollut puhveli mets�seuduilta virranlaaksoon
samonnut, kun jo toinen vaimo h�nen mattonsa j�rjesti, eik�
Oikameonnalla en��n ollut tilaa Vishtonnohin wigwamissa. N�es,
Oikameonnalla ei edes ollut toivoa saada suuren hengen maassa
Vishtonnohia palvella, toinen oli h�nt� seuraava sinne saalisrikkaille
mets�stysmaillekin.
Mutta l�hestyi se aika, jolloin Vishtonnohin heimomme miesten kanssa
tuli kostaa Mustajalkain heimolle ja sent�hden k�ski h�n siirt�� asunnot
l�hemm�ksi heid�n aluettansa. Ja majat muutettiin ja soturit l�htiv�t ja
niiden mukana meni Vishtonnohin uusi vaimo. Mutta Oikameonnan t�ytyi
j��d� heikkojen luokse, lasten luokse ja Oikameonnan syd�nt� poltti. Ei
ollut Oikameonna vanha, eik� pelkuri, eik� lapsi. Lilameha! Nuori oli
tosin silloin Oikameonnan p��, mutta seppelt� ei se kantaa voinut, sill�
h�nen syd�mens� oli iloton.
Previous Page
| Next Page
|
|