|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 17
Kannaksen keskikohdan vaiheilla seisoo koivu. Se seisoo siin� niin
iloisena ja katselee yli laajan j�rven. Hiljainen tuuli humisee yli
harjun. Se kohottaa koivun notkeita, nuorteita oksia. Kauniisti
kumartelee solakka, vaaleanvihanta koivu ja vihmoo kukkaisp�ly�ns�
vuoroin kukkulan toiselle, vuoroin toiselle puolelle alas v�lk�ht�v��n
veteen, miss� pienoisia hopeahattaroita sinisyvyydess� purjehtii
taivaalla, joka siell� alhaalla ylh�isen taivaan kuvana p�ilyy.
Ja kielot koivun juurella, ne kukkivat ja riemuitsevat, mutta niiden
siskot, jotka ovat kasvaneet muutamia harvoja askeleita kauvempana
rattaanraitioitten v�liss� tiell�, ne tuoksuvat my�skin, vaan niiden
valkean puvun peitt�� p�ly ja ne kaihoovat ja ik�v�iv�t, eiv�tk� itse
tied� miksi.
Niin maantien kaihoova kukkanen kysyy: "Siskot, valkeat, tuoksuvat
kielot, miten saatatte te niin raittiisti tuoksua ja kukoistaa ja miksi
kaihoomme me?" Ja kielot vastaavat: "Tuoksumme ja kukoistamme koivun
suojassa, emmek� muuta tied�. Mutta kysyk�� ruusuilta. Katsokaa, kuinka
rehev�sti ne kukoistavat!"
Ruusuja kasvaa rinteell� tihe�ss�. Kielot kysyv�t: "Ruusut, punaiset,
hehkuvat, miten saatatte niin rehev�sti, niin runsaasti kukoistaa? Mik�
se syd�nt�nne niin riemastuttaa? Miksi t�ytyy meid�n poloisten
kaihoella?"
Iloisesti vastaavat ruusut: "Kas, me kasvamme t�ss� niin vapaasti! Meit�
ei muserra matkustajan py�r�, tuskin saavuttaa meit� h�nen rattaansa
liikkeelle lenn�tt�m� tomuhiukkanenkaan ja koko t�m� kaunis, edess�mme
aukeava maailma on meid�n. Olemme rikkaat: meill� on aurinkoa, meill� on
kastetta, mutta -- meill� on kuitenkin kaikkea vain puoleksi, kun
seisomme t�ss� harjun toisella rinteell�. Mutta kas koivu, sill� on
ylt'ymp�rill�ns� koko avaran maailman ihanuus, sill� on aurinkoa, ilmaa
ja eloa, vaikka sit� tulisi milt� puolen, sent�hden on koivu suuri,
sent�hden on koivu voimakkaampi ja soreampi kaikkia muita."
Mutta maantien kielo ei tiennyt miten p��st� h�nkin tomusta valoon ja
vapauteen.
Tuli sitten siihen nuori tytt�. H�n poimi rattaanraition kielon ja solmi
sen seppeleeseens� ja samassa oli seppel valmis.
"Sinuhun, kaunis koivu, tahdon seppeleeni ripustaa, korkealle,
huojuvalle oksallesi!"
Ja ylh��ll� korkeudessa liehui nyt kukkanen ja eli valosta
silm�nr�p�yksen siell�, miss� ei mik��n tomu sen kauneutta himment�nyt.
Seuraavassa silm�nr�p�yksess� oli se kuollut.
TUULAHDUSTEN LEIKKI.
Alhaalla pieness�, kukoistavassa notkossa harjoittivat pienet
tuulahdukset veitikkamaista leikki�ns�. Sep� vasta el�m��! He
temmelsiv�t toistensa kanssa, olivat voittosilla, viskeliv�t
ymp�rillens� pieni� korsia, tuhansia kepposia he keksiv�t. "Katsokaa,
tuolla on kummallinen kappale," sanoi muuan tuulahdus. "Siemenh�n se
vaan on," virkkoi toinen. "Malttakaahan, min� tied�n," tokasi er�s hyvin
nokkaviisaan n�k�inen, "katsokaa, t�ss� juuri kasvoi se komea kukka,
joka oli suloisista tuoksuista niin rikas, ett� koko p�iviksi riitti
niiden kanssa leikkiminen ja niit� kanniskeleminen. Kyll� t�m� on sen
kukan siemen." "Voi, kuinka hauskaa, voi, kuinka mainiota!" huusivat
kaikki ja alkoivat siement� siirrell�.
Siemenell� oli pitk�t haivenet ja niit� nostelivat tuulahdukset, yksi
yht�, toinen toista, sys�siv�tp� muutamat reippaimmat v�h�n itse
siement�kin. Mutta siin�p� se kuitenkin viel� oli paikallansa ja
vallattomat, h�ilyv�t tuuloset kyll�styiv�t pian ty�h�n ja alkoivat taas
leikkins�, j�tt�en siemenen oman onnensa nojaan.
Mutta muuan pieni tuulahdus pudisti yh� viel� pikkuisen siement�,
nyk�isi haivenia ja sanoi itseksens�: "Onko sit� todella sellainen
raukka, ett'ei saa t�t� siement� tuonne yl�s! Olisihan niin erinomaista,
jos noin komea kukka kasvaisi siell� ylh��ll�! No, jos kerran leikki�
taitaa, niin taitaa kai ty�t�kin tehd�!" Ja sitten h�n k�vi oikein
voimiensa takaa siemenen kimppuun ja sai sen haivenineen p�ivineen
temmaistuksi syliins�. Mutta eip� ollut niink��n helppoa kantaa sit�
yl�s kunnaalle. Raskaine taakkoinensa ei tuulahdus yht��n jaksanut
kohota yli hein�nhuippujen, vaan t�ytyi h�nen pujottaida heinien lomitse
ja lev�t� siell� t��ll� karkeimmilla korsilla, nojaten siement�ns�
johonkuhun lehteen. H�nen n�in tunkeutuessaan eteenp�in tarttui haiven
kiinni sinne, toinen t�nne. Se oli yht� ty�l�st�, kuin ihmiselle olisi
kantaa suurta puuta oksineen, juurineen kautta mets�n, niin monta
estett� tielle sattui. Milloin oli pieni hy�nteinen pudonnut sel�lleen
ja makasi maassa koivet pystyss�, niill� kaikin voimin ilmassa s�tkien,
mutta p��sem�tt� kuitenkaan pystyyn ja sit� t�ytyi tuulahduksen auttaa
jalkeille; milloin oli taas kukkanen tarttunut p��st��n hein�nkorren
alle, eik� p��ssyt valoa nauttimaan, ennenkuin tuulahdus ravisti
hein�nkortta niin kauvan, ett� kukka sai p��ns� irti.
Previous Page
| Next Page
|
|