|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 16
Kuinka selv�� oli, ettei lapselle ollut oikeastaan mit��n tapahtunut.
�sken se viel� hengitti, sitten harvensi yh� enemm�n, harvensi niin,
ett� kului kolme nelj� sekuntia ilman hengityst�, vihdoin kuusi
seitsem�n sekuntia, kunnes j�i kokonaan tulematta. Syd�mmentykytys
samalla tavalla hidastui, harveni ja seisahtui.
Jyrkk�� muutosta ei n�kynyt eik� ollut. Ei ollut siin� mit��n
luonnotonta, ei mit��n kummallista eik� erinomaista. Mutta yht�kki�
her�� outo sana: kuollut! ja joku--onko se yleinen mielipide,
sopivaisuusko, aivan kuin joku uhkaaja--k�skee ajattelemaan, ett� on
tapahtunut jotain kammottavaa, hirve�t�, jota emme osaa suinkaan itse
arvostella, vaan t�ytyy ainoastaan osata tehd� sit�, mit� t�mm�isiss�
tilaisuuksissa tavallisesti tehd��n, noudattaa juhlallisuutta, puhua
hiljaa, nyyhkytt�� j.n.e.--koko tuo pitk� sarja kaikille tunnettuja
tekoja. Vuosisatojen taikauskot kummittelevat niin sen sanan soinnussa,
ett� ne ihan v�kisin jatkuvat selk�ydint�ni my�ten, ja v�h�n ajan
kuluttua minua kammottaa oman lapseni ruumis ja pelottaa olla yksin
samassa huoneessa vainajan kanssa.
Miksi ihminen ei voi vapautua kuolemankammosta? Miksi vapautuminen
kuolemankammosta ei ole tehty hyveeksi, vaan sit� p�invastoin pidet��n
jonkinlaisena uskonnollisena velvollisuutena? Miksi ei jo lapsiin
istuteta luonnollista k�sityst� kuolemasta ja juurruteta heist� pois
viimeisi�kin taikauskon ja kammon j�tteit�, ett� heist� kasvaisi
pelk��m�tt�mi� ihmisi�? Miksi ei uskalleta sanoa lapselle: kuolema on
ihmishengen yst�v�, kuoleman kammoaminen ja pelk��minen on pimeytt�,
kuolema on yht� tarpeellinen kuin syntyminen. Pit�isi siis--ja
eritt�inkin lasten kasvatuksen nimess� luopua kaikista vanhoista
tavoista, joiden noudattamisella olemme edist�neet v��r��
kuolemank�sityst�. Pit�isi my�s lakata opettamasta (kuten viel� m.m. Z.
Topelius, vert. �Lehtisi� mietekirjastani� ss. 23 ja 24), ett� muka
saiturit ja pahantekij�t kuoltuansa harhailevat aarteittensa k�tk�jen
tai pahantekojensa paikkain ymp�rill�, ja ett� kaikki muutkin vainajat
ovat muka n�kym�tt�min� l�heisyydess�mme �viel� jonkun aikaa kuolemansa
j�lkeen�. Pit�isi niinik��n lakata opettamasta, ett� kuolleet ruumiit
nousevat kerran haudoistaan, kuten uskonnossamme opetetaan. Ja
pit�isi ennen kaikkea luopua salaper�isist�, pakanallisista
hautajaismenoistamme, ja istuttaa lapsiin se k�sitys, ettei ruumiista
vapautuneella hengell� ole en�� tietysti v�h��k��n tekemist� m�t�nev�n
ruumiin kanssa,--ett� kaikkein v�hin voi vapautunut henki olla
riippuvainen siit� hautaavatko ihmiset ruumiin siunattuun maahan vai ei
j.n.e.
Niin pit�isi. Mutta kun sitten joutuu silm� vasten silm�� tuon
kysymyksen kanssa, niin on sen toteuttaminen paljon vaikeampaa kuin
ajatuksessa n�yttik��n. Syv�lle ovat meid�n luuhumme ja vereemme
sy�pyneet lapsuudessa saamamme k�sitykset, mielikuvat ja
ennakkoluulot,--syvemm�lle kuin yksik��n meist� aavistaa.
Niinp� siis syntyi meillekin tuo tavallisissa oloissa niin
luonnolliselta n�ytt�v� hautaamiskysymys. Sek� lapsen �idill� ett�
minulla oli varma vakaumus siit�, ettei mill��n ulkonaisella menolla
voi olla mit��n vaikuista henkisiin asioihin. Olimme muun muassa
j�tt�neet lapsemme my�skin kastamatta, koska emme voineet antaa
kasteelle mit��n merkityst�. Nyt olisi johdonmukaisuus sit� enemm�n
vaatinut hylk��m��n my�skin hautajaismenot. Mutta t�m� velvollisuus
tuntui sill� hetkell� niin vaikealta, ett� teki kipe�t� ottaa sit� edes
ajatellakseen. Tuhannet syyt olivat puhuvinaan vastaan, alkaen siit�,
ett� maa oli puolenkyyn�r�n paksuisessa roudassa, korkeiden nietoksien
peitt�m�n�, ja p��ttyen tuohon kaikkein pahimpaan ja tymp�sevimp��n:
�mit� ihmiset sanovat!�
Kun kuulin, ett� vanha palvelijattaremme meni vinnille pyykkivaatteita
j�rjest�m��n, min� kiipesin sinne my�skin muka jollekin asialle ja
koetteeksi sanoin aikovani haudata lapsen kotiin.
--Kyll� sen nyt sent��n saisi vied� siunattuun maahan,--sanoi h�n
n�ht�v�sti loukkaantuen lapsen puolesta. Ja v�h�n ajan per�st�, ihan
kuin kauhistuttava aavistus olisi h�ness� her�nnyt, lis�si:
--Eik� t�nne sitten mit��n pappiakaan haeta?
Min� selitin, ett� ei.
Silloin h�n kalpeni ja h�nen hyv�ntahtoiselle luonteelleen vieras vihan
ilme v�r�hti suun ymp�rill�, kun h�n sanoi:
--Niink� se sitten kuopataan kuin koira vaan!
Ja vaikka h�n oli minun palvelijani, tunsin min� olevani h�nen edess��n
ik��nkuin poikanulikka, jota uhataan jonkun pahanteon vuoksi.
Previous Page
| Next Page
|
|