|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 5
Hieno hymy, joka h�nen puhuessaan levisi h�nen kasvoilleen, sek� yleens�
koko h�nen vaatimaton olentonsa antoi h�nelle jonkinlaisen ylh�isen
hienouden leiman, joka her�tti minussa kunnioitusta.
H�n oli ainoa minun ylioppilastuttavistani, joka ei k�ytt�nyt
ylioppilaslakkia -- h�nell� oli tavallisesti vain matala pieni
lippalakki, joka soveltui h�nelle erinomaisesti.
Kun h�n innostui, mik� saattoi tapahtua h�nen jouduttuaan v�ittelyyn
jonkun kanssa -- h�n oli n�et ter�v� loogikko, joka v�itelless� pani
liikkeelle kaiken �lyns� antamatta kuitenkaan, mik�li min� saatoin
huomata, syd�melleen tai syvemmille tunteilleen valtaa -- ei h�nen
��nens� kest�nyt; se kaikui rasittuneena ja s�rkyneen� kuin olisi se
l�htenyt heikosta rinnasta. Sellaiset kiistelyt rasittivat h�nt� my�s
suuresti, ja kauan niiden j�lkeen vaivasi h�nt� hermostunut levottomuus.
Er�s h�nen omituisuuksiaan oli, ett� h�n tuon tuostakin teki
monip�iv�isi� jalkamatkoja maalle, huolimatta siit�, oliko kes� vai
talvi. Seuraa h�n ei n�ille matkoilleen halunnut. Jos h�n olisi sit�
tahtonut, olisi h�n varmaankin pyyt�nyt minua seurakseen, sen min�
tunsin, ja siksi ei my�sk��n koskaan johtunut mieleeni tarjoutua h�nen
mukaansa.
N�ille matkoilleen h�n l�hti ilman matkalaukkua; sen huomasin min�
kerran, kun sattumalta n�in h�net vaeltamassa parin peninkulman p��ss�
kaupungista, miss� olin ollut k�ym�ss�.
Kotiin tultuaan h�n sitte oli mit� loistavimmalla tuulella, kun h�n taas
ennen l�ht���n aina oli harvapuheinen ja synkk�mielinen, niin ett� min�
tavallisesti yksin sain pit�� huolta pakinoimisesta. Melkeinp�
m��r�ajoin uudistuivat t�llaiset mielentilat h�ness�.
Min� saatoin aina h�nen viulustaan p��tt��, milloin t�llainen mielentila
oli h�net vallannut, tuosta samasta viulusta, jonka nyt kaksikymment�
vuotta my�hemmin kielet katkenneina l�ysin piiloitettuna h�nen
kirjahyllyns� taakse.
Sellaisena kuin sen siin� n�in, kertoi se minulle samaa kuin ennenkin,
kuitenkaan ei en�� p�ivi� vaan vuosikausia kest�neest�
synkk�mielisyydest�.
T�t� viulua piti h�n kerran suuressa arvossa, ja jousi vierell��n
riippumassa oli sill� kunniapaikka h�nen sein�ll��n. H�nelle oli sen
kerran perinn�ksi j�tt�nyt er�s yst�v� h�nen kotiseudultaan Ruijassa,
vanha lukkari, joka oli opettanut h�nt� soittamaan ja joka oli ollut
noita soitannollisia neroja, jotka eiv�t saa tunnustusta t�ss�
maailmassa.
David oli aina mielell��n haaveillut, ei ainoastaan viulullaan --
h�nell� oli hyv� korva ja h�n oli taitava soittaja -- vaan my�skin
viulunsa vaiheista: mist� se oikeastaan oli kotoisin ja miten vanha se
voisi olla? Ep�selv�n leiman sen pohjassa tahtoi h�n kovin mielell��n
selitt�� siten, ett� se �mahdollisesti on cremonalainen�. T�m�n asian
suhteen h�n oli hyvin arka, ja se seikka, ett� viulun syntyper� antoi
sijaa arvaamiselle, lis�si sen vieh�tyst� h�nen silmiss��n.
David Holstin ohjelmassa oli pari pitemp�� kappaletta, joita h�n sanoi
klassillisiksi ja jotka h�n soitti nuoteista. T�m� h�nen soittonsa ei
minua niin suuresti vieh�tt�nyt, se tuntui minusta aina kuuluvan siihen
puoleen h�nen luonteestaan, joka ilmeni h�ness� h�nen esiintyess��n
loogikkona. Siin� oli enemm�n tarkkaa henkist� koulutusta -- ja h�n
soittikin n�m� kappaleet yht� virheett�m�sti kuin h�n kirjoitti tai
v�itteli -- mutta syd�mest� t�m� soitto ei tuntunut l�htev�n.
Niin� aikoina, jolloin klassillinen musiikki ja kriitillinen v�ittely
vallitsivat yst�v�ni ylioppilaskammiossa, h�n kyll� itse oli jotenkin
tasapainossa. Samalla h�n kuitenkin oli v�hemm�n syd�mellinen, viel�p�
minuakin kohtaan.
Mutta tuli sitte aikoja, jolloin nuottiteline oli siirretty nurkkaan.
H�n saattoi istua tuntikausia tuijottaen eteens� kuin mietteisiin
vaipuneena, ja sitte viulullaan purkaa mielialansa kaikenlaisiin
haaveiluihin, jotka aivan toisella tavalla kuin h�nen n. k. klassillinen
musiikkinsa vieh�ttiv�t minun soitannollisesti kyll� jotenkin v�h�n
kehittyneit� aistejani.
H�n soitteli silloin kaikenlaisia pikkukappaleita, jotka v�hitellen yh�
enemm�n siirtyiv�t h�nelle ominaiseen surumieliseen s�vyyn ja lopuksi
p��ttyiv�t omituiseen kaihomieliseen s�velm��n, jonka min� kuitenkin
kuulin h�nen vain muutaman kerran ja silloinkin ik��nkuin tiet�m�tt��n
kokonaisuudessaan soittavan.
Previous Page
| Next Page
|
|