|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 16
Vanha Kainulais-Anna oli ollut �itini ainoa uskottu t�ss� maailmassa.
H�n oli perin kummallinen ja ylenm��rin taikauskoinen. H�nen
vakaumuksensa mukaan asustivat peikot ja meritursaat ranta-aitoissa ja
venevajoissa yht� varmasti kuin is�ni asui p��rakennuksessa, ja tunturin
juurella sataman it�puolella harjoittivat maanalaiset n�kym�t�nt�
kalastustaan ja mets�styst��n yht� varmasti, kuin is�ni julkisesti
harjoitti sit� lahden poukamassa.
Kainulais-Anna oli varmaankin salaper�isell� taikauskollaan pannut
�iti-raukkani p��n py�r�lle, samoin kuin minunkin. Aamusta iltaan asti
oli lakkaamatta otettava huomioon kaikenlaisia merkkej� ja enteit�, ja
h�nen kasvoissaan oli aina jonkinlainen levoton ilme, aivan kuin h�nen
alituiseen olisi pit�nyt olla varuillaan jotakin pahaa vastaan. Kun
jokin vene oli tulossa, oli heti k��nnytt�v� merelle p�in, syljett�v�
sek� lausuttava muutamia loihtusanoja meripeikkoja vastaan. H�n saattoi
n�hd� jokaisen ihmisen haamun eli henkiseuraajan. Siksi ei koskaan heti
jonkun l�hdetty� saanut sulkea ovea h�nen j�lkeens�, ja aina h�n
edelt�p�in aavisti milloin is� oli palaava kotiin joltakin matkalta.
Kun Kainulais-Annaa ei en�� laskettu siniseen saliin �idin luokse, h�n
salaa harjoitti kaikenlaisia noitatemppuja oven ulkopuolella. Muistan
miten min� kerran portaissa seisoessani n�in h�nen kumartelevan ja
notkistelevan polvia ja sill� v�lin vet�sev�n sylke� oveen sek�
mutisevan jotakin, kunnes min� vihdoin kauhuissani juoksin tieheni.
Kuulin h�nen usein loihtusanojensa joukossa mainitsevan permalaisten
vanhan jumalan, joka n�ilt� pohjan perilt� ei ole niink��n h�vinnyt kuin
ehk� luulisi, vaan jolla viel� t�n�p�iv�n� siell� t��ll� Lapin
tunturilakeuksilla on uhrikivens�. Lappalaisten jumalaa vastaan -- ja
sen h�n pelk�si saapuvan jokaisessa maihin laskevassa lappalaisveneess�
-- oli h�nell� my�skin loihtusanansa. N�ht�v�sti h�n salaper�isiss�
manauksissaan, joilla h�n koetti voittaa lappalais-noituuden, sekoitti
kainulaiset ja kristityt jumalat.
T�llaisten vaikutusten alaisena elin min� lapsuuteni ajan.
Pappila, jonka vieress� valkoinen kirkko tornineen kohosi, sijaitsi vain
pienen matkan p��ss� meilt�, meren rannalla lahden oikealla puolella --
jos nimitt�in katseli sit� meid�n kaupasta k�sin, joka taas sijaitsi
aivan lahden perukassa.
Pappilassa oli kotiopettaja -- me kutsuimme h�nt� aina ylioppilaaksi.
Min� k�vin siell� joka p�iv� lukemassa papin kahden lapsen seurassa,
joista toinen, vilkasluontoinen poika Kaarlo oli vuotta minua nuorempi
eli kolmannellatoista, kun taas h�nen sisarensa Susanna oli minun
kanssani aivan samanik�inen. H�n oli sinisilm�inen, vallaton tytt�,
jonka tuuhea, kellert�v� tukka aina valui otsalle ja joka, niin pian
kuin ylioppilas k��nsi selk�ns�, iski silm�� ja virnisteli meille
toisille saadakseen meid�t nauramaan.
Kotiopettaja oli n�et hyvin ankara, ja me pelk�simme h�nt� suuresti.
Nauruhalu, joka t�ll�in kiusasi meit� ja jonka t�hden emme uskaltaneet
katsoa toisiimme, koska pelk�simme purskahtavamme ilminauruun, oli
oikeastaan kaikkea muuta kuin hauskaa, sill� joka kerta kun tuollainen
naurunkohtaus meid�t yll�tti, tuotti se meille pahoja seurauksia;
ensiksikin oli tukkamme vaarassa eik� korvapuustejakaan s��stetty, ja
toiseksi ilmestyi todistuskirjoihimme pitki� valituksia huonosta
k�yt�ksest�mme.
Susanna osoittautui t�ss� suhteessa usein aivan armottomaksi. Asia oli
n�et kehittynyt niin pitk�lle, ett� h�n toista silm�� vain hiukan
r�p�ytt�m�ll� saattoi meid�t sellaiseen j�nnityksen tilaan, ett� me
kasvot tulipunaisina kuin heloittavat omenat istuimme siin�
liikkumattomina kirjoihin tuijottaen, kunnes voimat vihdoin pettiv�t.
Eritt�inkin h�n koetti saada minut viekoitelluksi, vaikka h�n hyvin
tiesi, ett� sain sen kotona kalliisti maksaa; sill� is�ni oli ankara
mies, joka ei ollenkaan ymm�rt�nyt lapsia.
Lomahetkin� leikimme me yhdess� hartaammin kuin monetkaan lapset.
Tuon synk�n, ankaran el�m�n rinnalla kodissani, miss� is� joko liikkui
kauppa-asioissa tai istui ty�huoneessaan, miss� sinisest� salista v�h�n
v�li� kuului mielipuolen �iti-raukkani huuto ja kirkunta ja miss�
Kainulais-Anna peuhasi melkein kuin paha henki, -- olivat pappilanlasten
seurassa vietetyt leikkihetket minulle kuin el�m� jossakin toisessa,
iloisessa, auringonpaisteisessa maailmassa.
Previous Page
| Next Page
|
|