|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 25
"Sano, pikku-veli, suoraan, kiusaako lakitiede sinua. Mit�h�n jos
heitt�isit lakikirjat nurkkaan ja rupeisit kielimieheksi. Minusta tuntuu
kuin sinulla olisi selv� taipumus fonetiikkaan". Niin puheli
ylim��r�inen professori pikku-veljelle.
"Ei, ei", vastasi pikku-veli, "en luule ett� minusta on kielimieheksi.
Pelk��n ettei minusta ole mihink��n".
Pikku-veljen silmiss� oli kovin surumielinen ilme. H�n ei kehdannut
tunnustaa, kuinka kipe�sti h�n kaipasi metsi��n, joissa sinipiiat
karkeloivat.
Mutta ylim��r�isen professorin yst�vyys liikutti pikku-velje� niin
sanomattomasti. H�ness� piili niin suuri m��r� hellyytt�, jonka piti
p��st� puhkeamaan, ja muuta esinett� hellyydelleen h�n ei nyt l�yt�nyt
kuin toisen suuren veljens�.
Veljesten el�m� kehittyi nyt seuraavana parina vuotena siihen suuntaan,
ett� pikkuveli lueskeli kuten ennenkin lakitiedett�, piirteli kuvia
muistiinpanovihkoihinsa ja tuumaili, mill� h�n voisi hiukan ilahduttaa
ylim��r�ist� professoria, sill� luvuillaan h�n ei, herra paratkoon,
kenellek��n iloa tuottanut. Ylim��r�isen professorin huoneessa alkoi
tapahtua kaikenlaisia muutoksia aivan huomaamatta. Huonekalut muuttivat
paikkaa, niin ett� ne muodostivat taiteellisia, aistikkaita ryhmi�, ja
jos pikku-veljen huoneeseen tuotiin joku mukava tuoli, kaunis matto tai
pehme� patja, muutti se hyvin nopeasti ylim��r�isen professorin
huoneeseen. Se oli vallan liikuttavaa tuo pikku-veljen huolenpito
suuresta veljest�.
Mutta pikku-veli itse ei n�kynyt saavan takaisin entist� reippauttaan.
Ei ollut h�nest� Helsingiss� el�j�ksi.
Tuli sitten taas kev�t, ja tuntui silt� kuin pikku-velikin olisi hiukan
alkanut elpy� eloon. Er��n� p�iv�n� h�n oli l�htenyt kotoa aikaisin
aamulla, kierrellyt Alppilan seudut, ja minne lie sitten mennytk��n,
sill� h�nt� ei kuulunut kotiin aamiaiselle eik� viel� p�iv�llisellek��n.
Iltap�iv�ll�, kun jo alkoi h�m�rt��, tuli vakinaisen professorin rouva
pikku-veljen vastaan portaissa ja ihmetteli, kuinka pikku-veljen silm�t
s�ken�iv�t ja salamoivat. H�n kantoi suurta vakkaa, joka n�ytti kovin
raskaalta, ja meni nopeasti huoneeseensa.
Professorin rouva meni kaupungille ihmetellen, ett� mit�h�n kummia se
pikkuveli nyt puuhaili. Viel� suuremmaksi kasvoi h�nen h�mm�styksens�,
kun h�n kotiin tullessaan kuuli palvelijalta, ett� "nuori herra" ei
p��st� ket��n huoneeseensa eik� luvannut tulla iltasta sy�m��n.
Pikku-veli istui lukon takana huoneessaan ja pyysi saada olla rauhassa,
kun veljekset pyrkiv�t sis��n.
"Antaa pojan olla rauhassa", puheli ylim��r�inen professori, ja h�nen
��nens� ilmaisi jotakuinkin h�nen syd�mens� ajatukset, jotka sill�
hetkell� kuuluivat n�in: "Siin� nyt n�ette, millaiseen ep�toivoon poika
parka on joutunut, kun h�nt� pidet��n sopimattomalla alalla".
Ja pikku-veli sai olla rauhassa koko illan ja koko y�n, eik� tullut unta
h�nen silmiins� sin� y�n�. Mutta ep�toivoiselta h�n ei tosiaankaan
n�ytt�nyt. P�invastoin n�ytti silt� kuin h�nen olentonsa olisi uhkunut
voimaa ja nuoruutta yh� enemm�n ja enemm�n hetki hetkelt�. Poissa oli
ep�varma, uneksiva ilme ja alakuloinen katse. Silm�t loistivat ja posket
punottivat ja p�� oli pystyss�. Nyt h�nen vihdoinkin piti p��st�
selvyyteen kaikesta, koko el�m�st��n. H�nen t�ytyi p��st� tuosta
raskaasta, toivottomasta tunteesta, joka teki olon aivan
siet�m�tt�m�ksi. H�nen mieleens� oli kertynyt semmoinen ��ret�n paljous
tunteita ja kuvia, ett� syd�n oli vallan pakahtua niiden painosta. H�nen
t�ytyi saada teossa tuoda ilmi, mit� mieless� paloi, muutoin ei h�n
jaksanut el��. Nyt t�ytyi vihdoinkin s�rky� sinipiikojen lumous, nyt h�n
oli heid�n herransa! Nyt h�nen piti n�ytt��, mihin h�n kelpasi! J��k��n
jo vihdoinkin lakitiede ja kaiken maailman tieteet kunnollisempien
ty�ntekij�in osalle. Pikku-veli tiesi nyt, mit� h�n tahtoi.
Suuri vakka keskell� lattiata oli t�ynn� harmaata savea, ja sit�
pikku-veli nyt muovaeli ja puserteli, niinkuin ennen muinoin savipalloja
salomaan lammen rannalla. Pehme� savi totteli notkeana pikku-veljen
tahtoa, ja muodottomasta m�hk�leest� syntyi v�hitellen luonnos, tosin
karkea ja ep�t�ydellinen, mutta t�ynn� ilmett� ja uhkuvaa nuoruutta. Se
oli mets�n sinipiikanen, joka houkutellen ojensi k�sivartensa,
kietoakseen niill� ihmislapsen.
Pikku-veli teki ty�t��n v�sym�tt�, uupumatta, huomaamatta ajan lentoa.
Ja jota enemm�n h�n teki, sit� tyynemm�ksi ja rauhallisemmaksi h�n k�vi.
Nyt h�n oli varma teht�v�st��n, tunsi el�v�ns� omassa maailmassaan.
Previous Page
| Next Page
|
|