|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 62
Seuraavat seitsem�n, kahdeksan elinvuottani kuluivat sangen
levottomalla, vaihtelevalla tavalla. Synkk�n� ja rauhatonna antauduin
palvelukseen milloin t��ll�, milloin tuolla, miten sattui, ryhtyen
milloin mihinkin ty�h�n, palkasta v�litt�m�tt�, kun vain ty�t� oli
runsaasti ja alituisesti vaihtelua. Ensiksi tulin ylikonemestariksi
ranskalaiseen laivaan, joka kulki Marseillen ja Konstantinopelin v�li�.
T�ss� kaupungissa muutin er��sen It�vallan Lloydin h�yryalukseen, ja
kuljin jonkun aikaa Konstantinopelin, Aleksandrian, Jaffan ja muiden
It�maan kaupunkien v�lill�. Sitten sain konesep�n paikan uudella
er�maisella Aleksandrian--Suezin radalla. Sitten menin It�-Indiaan
ottaen osaa rautatierakennuksiin. Siell� viivyin kauan aikaa; se on:
min� viivyin siell� melkein kaksi vuotta, joka minulle oli sangen pitk�
aika. Enk� olisi niink��n pian sielt� l�htenyt, jollei sota silloin
juuri olisi syttynyt Ven�j�� vastaan. Sinne minun teki mieleni, sill�
vaarat ja vaivat olivat minulle yht� mieleiset kuin muille ihmisille
turvallisuus ja helppo el�m�. Ja mit� hengen vaaraan tuli, niin tahdoin
mielemmin kadottaa kuin s�ilytt�� henkeni. Sent�hden palasin Englantiin
ja menin Portsmouthiin, miss� hyvien todistuskirjojeni avulla kohta sain
semmoisen paikan kuin halusin. Min� sain menn� Krimin niemelle
konemestarina muutamassa kruunun laivassa.
Koko sota-ajan palvelin t�ll� lailla laivastossa; sen loputtua rupesin
j�lleen maailmaa vaeltamaan, iloiten vapaudestani. Nyt menin ensin
Canadaan. Oltuani siell� rautatien rakennusty�ss� l�hell� rajaa, muutin
pian Yhdysvaltoihin; kuljeksin niiss� pohjoisesta etel��n; k�vin
Kalliovuortenkin takana; koetin kuukauden tai pari oloja kultamaalla.
Mutta sitten her�si minussa �killinen, kivist�v�, k�sitt�m�t�n halu
p��st� j�lleen n�kem��n yst�v�ni yksin�ist� hautaa, kaukana Italian
rannikolla. Viel� kerran k��ntyi siis vaellukseni Europpaan p�in.
Pieni hauta parka! Tullessani olit rikkaruohojen peitossa, risti oli
kaatumaisillaan, nimi melkein n�kym�tt�m�ksi kulunut. N�ytti aivan silt�
kuin ei kukaan olisi h�nt� rakastanut, ei kukaan muistanut h�nt�.
K�vinp� my�s siin� talossa, miss� yhdess� olimme asuneet. Sama v�ki
siin� viel� asui; he tervehtiv�t minua yst�v�llisesti tervetulleeksi.
Heid�n luonansa viivyin muutamia viikkoja. T�ll� ajalla istutin puita ja
kukkia haudalle, ja asetin siihen valkean marmoriristin. T�m� oli
minulle ensim�inen rauhan aika, saatettuani h�net tuohon levolle.
L�htiess�ni j�lleen taistelemaan maailman matkakontti sel�ss�ni, p��tin
itsekseni palata t�nne, jos Jumala sallisi, kun ik�p�ivieni loppu
l�hestyisi, jotta saisin haudassa lev�t� yst�v�ni vieress�.
Nyt ei en�� mieleni, niinkuin ennen, palanut kaukaisille maille; min�
tahdoin pysy� likell� Matin hautaa. Sent�hden en mennyt t�st� edemm�ksi
kuin Mantovaan, miss� palvelin veturinkuljettajana t�m�n kaupungin ja
Venezian v�lisell� rautatiell�, joka juuri silloin oli valmistunut.
Vaikka alkuansa olin konesepp�, arvelin silloin kuitenkin hauskemmaksi
el�tt�� itse�ni veturin kuljetuksella. Ajon virkist�v� vaikutus,
voimantunne ohjatessani veturia, ilman vastaan tuleva viima, tulen
r�tin�, seutujen ohi lent�minen, ne olivat minusta huvittavia. Varsinkin
kuljetin mielell�ni y�ll� pikajunaa. Mit� pahempi ilma, sit� paremmin se
sopi minun synkk��n mielialaani. Sill� syd�meni oli yht� kova, jos ei
kovempi, kuin siihen asti; vieriv�t vuodet eiv�t olleet sit� v�h��k��n
pehmitt�neet. Ne olivat vain vahvistaneet mustimpia, katkerimpia
tunteita syd�mess�ni.
Min� pysyin uskollisesti Mantovan rautatien palveluksessa; seitsem�n
kuukautta olin jo lakkaamatta ollut siin� ty�ss�, kun se tapaus sattui,
josta nyt aion kertoa.
Oli maaliskuu. Ilma oli muutamia p�ivi� ollut paha, joka y� myrskyinen.
Brentajoen sillan kohdalla oli tulva vienyt noin seitsem�nkymmenen
kyyn�r�n verran meid�n rautatiet�mme. Junien t�ytyi nyt pys�hty� er��sen
paikkaan Padovan ja Brentajoen sillan v�lill�, ja matkustajat
kampsuineen kuljetettiin kaikenlaisilla hevosrattailla, mutkikkaita
maanteit� my�ten, l�himp��n pys�yspaikkaan juovan toiselle puolelle,
mist� toinen juna vei heid�t eteenp�in. T�m� tietysti tuotti suurta
h�iri�t� ja ik�vyytt�, kaikki aikataulumme joutuivat sekaisin ja yleis�n
t�ytyi alistua kaikenlaisiin ep�mukavuuksiin. Sill� v�lin oli kokonainen
armeija rautatien ty�miehi� l�hetetty paikalle, ja ne ty�skenteliv�t
y�t� p�iv��, korjaten vahinkoa. Minun piti t�ll� v�lin kuljettaa kaksi
l�pikulkevaa junaa p�iv�ss�. Aamusella varhain l�ksin Mantovasta
Veneziaan ja palasin iltapuolella takaisin Mantovaan. Se oli jokseenkin
runsas p�iv�ty�; noin 190 peninkulmaa ajettavana, jota kesti 10--11
tuntia. En siis tullut kovin iloiseksi, kun kolmantena tai nelj�nten�
p�iv�n� mainitun tapaturman j�lkeen minulle ilmoitettiin ett� illalla
piti viel� kuljettaa ylim��r�inen juna Veneziaan. T�m� ylim��r�inen
juna, jossa oli vain veturi, yksi matkustaja- ja yksi tavaravaunu, oli
l�htev� Mantovasta kello 11. Padovassa matkustajien tuli l�hte� junasta
ja postivaunuissa jatkaa matkaa Brentajoen sillalle. Siell� toinen
veturi, matkustaja- ja tavaravaunu oli valmiina l�htem��n. Minun piti
saattaa heit� perille asti.
Previous Page
| Next Page
|
|