|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 61
Min� vein h�net pieneen Rocca nimiseen merikaupunkiin, noin viisi
peninkulmaa etel��n p�in Genovasta, syrj�iseen, suojaiseen paikkaan
Rivierarannikolle, miss� meri hohti taivastakin sinisemp�n�, ja miss�
rantakallioilla viheri�itsi eriskummallisia kuumien maiden kasveja:
kaktuksia, aloeita sek� Egyptin palmuja. Siell� asetuimme asumaan er��n
k�sity�l�isen taloon, ja Matti, niinkuin h�n itse sanoi, �ryhtyi
t�ydell� vakavuudella toipumistoimiin�. Mutta valitettavasti sit� tointa
ei mik��n voinut edist��. P�iv�n toisensa j�lkeen h�n meni meren
rannalle ja istui siell� tuntikausia, hengitt�en meri-ilmaa ja katsellen
meren sel�ll� ohikulkevia purjeita. Pian h�n ei jaksanut astua
kauemmaksi kuin puutarhaan talon edustalle. Jonkun ajan kuluttua h�nen
t�ytyi viett�� p�iv�ns� vuoteella avonaisen ikkunan ��ress�,
k�rsiv�llisesti odottaen loppua. Voi, loppua! siihen sit� nyt jo oli
tultu! H�n riutui nopeasti, lakastui kes�kukkien lakastuessa, ja tiesi
aivan hyvin niitt�j�n jo olevan tulossa. H�n ei yritt�nytk��n en�� muuta
kuin helpoittaa minun omantuntoni tuskia ja valmistaa minua siihen,
mink� t�ytyi tapahtua.
-- En tahtoisi el�� kauemmin, vaikka saisinkin, -- sanoi h�n er��n�
kes�iltana, maatessaan vuoteellaan ja katsoen t�htiin. -- Jos t�ll�
hetkell� saisin valita, niin l�htisin t��lt�. Mutta soisin Gianettan
saavan tiet��, ett� olen antanut h�nelle anteeksi.
-- Kyll� h�n saa sen tiet��, -- vakuutin, vavisten �kki� p��st�
jalkoihin asti.
H�n puristi k�tt�ni.
-- Ja kirjoitatko is�lleni?
-- Kirjoitan.
Min� olin vet�ytynyt hiukan syrj��n, ettei h�n n�kisi kyyneleit�, jotka
virtailivat pitkin poskiani. Mutta h�n kohosi k�sivartensa nojaan ja
katsoi ymp�rilleen.
-- �l� pel�sty, Ben, -- kuiskasi h�n, laski sitten taas uupuneena p��ns�
tyynylle -- ja kuoli.
* * * * *
Semmoinen oli loppu. Sill� tavalla kaikki loppui, mik� minulle el�m�ss�
oli rakasta. Min� hautasin h�net sinne, miss� vieras meri loiskii
vierasta rantaa vastaan. Min� seisoin haudan ��ress�, kunnes pappi ja
muu saattov�ki oli l�htenyt. Min� katsoin kuinka hauta t�ytettiin,
kunnes se oli turpeilla peitetty ja haudankaivaja tallannut pinnan
kovaksi. Silloin, silloin vasta tunsin, ett� olin kadottanut h�net
i�ksi, yst�v�n, jota olin rakastanut ja vihannut, ja jonka olin
murhannut. Silloin, silloin vasta n�in, ettei minulla en�� olisi rauhaa,
ei iloa, eik� toivoa. Siit� hetkest� syd�meni kovettui ja el�m� tuntui
minusta olevan t�ynn� kirousta. Kaikki minua inhotti, y� yht� paljon
kuin p�iv�, meri yht� paljon kuin maa, ty� yht� paljon kuin lepo, ruoka
yht� paljon kuin uni. Min� olin saman kirouksen alainen kuin Kain, eik�
sen paino yht��n helpoittanut, vaikka veljeni oli antanut minulle
anteeksi. Rauha maassa oli minulta kadonnut, ja hyv� tahto ihmisi�
kohtaan oli my�s kuollut syd�mess�ni. Muutamia ihmisi� omantunnon vaiva
tekee leppeiksi; minua se vain paadutti. Min� rupesin vihaamaan kaikkia
ihmisi�, ja kaikista enimmin vihasin sit� naista, joka oli tunkeutunut
v�liimme ja h�vitt�nyt meid�n molempien onnen.
Matti oli pyyt�nyt, ett� menisin Gianetan luokse ilmoittamaan, ett� h�n
oli antanut anteeksi. Mielemmin olisin tosin mennyt Genovan satamaan,
ottanut jonkun kaleeriorjan villalakin ja luotikahleen ja k�ynyt h�nen
sijaansa raskaimpaan ty�h�n; mutta kuitenkin tein kaikki mit� voin,
t�ytt��kseni h�nen k�sky��n. Min� menin Genovaan, yksin�ni ja jalkaisin.
Min� menin Genovaan, aikoen sanoa tyt�lle: �Gianetta Coneglia, h�n antoi
teille anteeksi, mutta Jumala ei anna!� Mutta en l�yt�nytk��n h�nt�.
Heid�n pieness� puodissaan oli jo toinen kaupitsemassa. Naapurit eiv�t
tiet�neet muuta kuin ett� �iti ja tyt�r �kki� olivat l�hteneet
kaupungista, ja ett� Gianetta kuului olevan markiisi Loredanon suojassa.
Min� tiedustelin sielt�, t��lt�. Min� kuulin heid�n muuttaneen
Neapeliin. Levotonna ja v�linpit�m�tt�m�n� rupesin konemieheksi
ranskalaiseen h�yrylaivaan ja l�ksin j�ljest�. Mutta, tultuani komealle
maakartanolle, joka nyt oli Gianetan omana, sain kuulla h�nen l�hteneen
sielt� kymmenen p�iv�� varhemmin ja matkustaneen Pariisiin, miss�
markiisi oli Molempien Sisiliain l�hettil��n�. Sent�hden antauduin taas
h�yrylaivan palvelukseen, tulin sill� lailla Marseilleen ja kuljin
sielt� osaksi jokea, osaksi rautatiet� my�ten Pariisiin. Siell� sitten
p�iv� p�iv�lt� kuljeksin kaduilla sek� puistoissa, v�ijyelin l�hettil��n
portilla, seurasin h�nen vaunujansa, jopa viimein, monen viikon
kuluttua, sain selv�n Gianetan asunnosta. Min� kirjoitin h�nelle ja
pyysin p��st� h�nen puheilleen; mutta h�n ajatti minut palvelijoillaan
pois oveltansa, ja kirjeeni viskattiin minulle vasten silmi�. Silloin
huusin yl�s h�nen ikkunoihinsa, anteeksiantamuksen sijasta kauheimmat
kiroukset, mit� minun kielelleni sattui. Sen tehty�ni pudistin Pariisin
tomut jaloistani ja rupesin vaeltamaan sinne-t�nne maita, manteria
my�ten. Mutta ne ovat kaikki asioita, joista en huoli nyt laveammin
kertoa.
Previous Page
| Next Page
|
|