|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 57
Sen arvannette, ettei lesken puoti koskaan ollut ostajia vailla. Koko
Genova tiesi kuinka ihanat kasvot olivat tuon pienen tiskin takana, ja
Gianetta virnakalla oli enemm�n rakastajia kuin mit� h�n viitsi
nimelt�k��n muistella. Ylh�isi� ja alhaisia, rikkaita ja k�yhi�, sek�
punalakkisia merimiehi�, jotka ostelivat korvarenkaita tai taikakaluja,
ett� aatelisherroja, jotka huolettomasti ostivat puolet ikkunalaudoilla
olevista koruista, kaikkia h�n kohteli samalla lailla, v�liin kehoitti,
v�liin pilkkaeli, veteli nen�st� tai sys�si pois, miten milloinkin
mieleen sattui. H�nell� ei ollut enemm�n syd�nt� kuin marmorikuvalla;
sen Matti ja min� viimein saimme katkeraksi tuskaksemme kokea.
En voi nytk��n viel� sanoa, kuinka se k�vi ja mist� min� ensiksi
huomasin, miten meid�n kumpaisenkin laita oli. Mutta jo aikaa ennen
syksyn loppua oli meid�n yst�vysten v�li kylmennyt. Ei se ollut mit��n
semmoista, jota olisi voinut sanoiksi sanoa. Ei se my�sk��n ollut
semmoista, mit� olisimme voineet selitt�� tai esiintuoda syit�, vaikka
henkikin siit� olisi riippunut. Me edelleenkin, niinkuin ennen, asuimme
yhdess�, s�imme yhdess�, teimme ty�t� yhdess�; k�vimmep� my�s iltasella
yhdess� k�velyll�, kun p�iv�n askareet olivat tehdyt. Eik� olisi kukaan
vieras voinut keksi� v�hint�k��n muutoksen j�lke�, paitsi kenties, ett�
olimme entist� harvapuheisemmat. Mutta jotakin kuitenkin v�lill�mme oli,
jotakin ��net�nt�, sanatonta, joka p�iv� p�iv�lt� teki juovan
suuremmaksi.
Ei se ollut Matin syy. H�n oli liian suora ja jalomielinen, ett� olisi
tahallansa saattanut v�limme t�mm�iselle kannalle. Eik� my�sk��n,
luullakseni -- tulinen kun olen luonteeltani -- syy ollut minussa. Syy
oli kokonaan Gianetan, kaikki h�nen syyt��n alusta loppuun -- synti ja
h�pe� ja suru.
Jos h�n olisi suoraan ja koukuttelematta n�ytt�nyt pit�v�ns� toista tai
toista meist� parempana, niin ei siit� olisi tullut mit��n pahaa. Min�
olisin kaikin voimin hillinnyt itse�ni, ja sen tiet�� Jumala! k�rsinyt
vaikka mit�, jos siit� Matin tosionni olisi riippunut. H�nkin, sen
tied�n, olisi minun onnekseni samoin tehnyt, jopa enemm�nkin, jos
mahdollista. Mutta Gianetta ei huolinut hiukkaakaan toisesta eik�
toisesta. H�n ei aikonut valita meist� toista enemm�n kuin toistakaan.
H�nen itserakkauttaan vain imarteli se, ett� me h�nen t�htens� jouduimme
eripuraisiksi; h�nest� oli hauska pit�� meit� leikkikaluinaan. En osaa
kertoakaan mill� tavoin, mill� tuhansilla, tuskin huomattavilla
viekoituksen juonilla -- milloin pitemm�ll� silm�niskulla, milloin
ik��nkuin vahingossa p��sseell� sanalla, milloin hetkellisell� hymyll�
-- h�n sai p��mme py�rryksiin ja kiusasi syd�nt�mme ja taivutti meit�
itse�ns� rakastamaan. H�n petti meit� kumpaistakin. H�n kiihdytti meit�
kumpaistakin toivomaan; h�n her�tti meiss� ep�luuloa toinen toistamme
vastaan; h�n piinaeli meit� ep�toivon tuskalla. Min� puolestani joskus
selv�sti tunsin, mihin turmioon meid�n k�yt�ksemme veisi meid�t ja ett�
uskollisin yst�vyys, mik� ik�n� on liitt�nyt kaksi el�m�� yhteen, oli
aivan ratkeamaisillaan, hajoamaisillaan. Semmoisina hetkin� kysyin
itselt�ni, voisiko mik��n nainen maailmassa olla sen arvoinen, ett�
h�nen rakkautensa palkitsisi minun ja Matin v�lisen yst�vyyden. Mutta ne
hetket tulivat sangen harvoin. Mielemmin suljin silm�ni totuutta
n�kem�st� kuin ett� olisin tahtonut katsoa sit� suoraan kasvoihin. N�in
elin yh� edelleen, tottelematta j�rke�ni, niinkuin unenn�kij�.
T�ll� tavoin syksy kului, tuli talvi, tuo eriskummallinen, petollinen
Genovan talvi, jolloin �ljypuut viheri�iv�t, p�iv� paistaa kirkkaasti ja
kolkot myrskyt k�yv�t. Matti ja min� yh� vaan asuimme yhdess�
Vicolo-Balbo kadun varrella, ulkonaisesti yst�vyksin�, syd�mess�mme
vihamiehin�. Ja Gianetta yh� viel� sitoi meit� turmiollisilla
juonillansa ja viel� turmiollisemmalla kauneudellansa. Vihdoin viimein
er��n� p�iv�n� tunsin, etten en�� kest�isi kauemmin t�t� hirve�� tuskaa
ja ep�tietoisuutta. Aurinko, niin vannoin, ei saisi laskeutua, ennenkuin
olisin tuomioni kuullut. Min� p��tin pakoittaa h�net valitsemaan toisen
tai toisen meist�. Joko h�nen piti ottaa minut omakseen tai p��st��
minut pauloistaan. Min� olin hurjap�iss�ni. Min� en huolinut en��
mist��n. Minun piti nyt saada kuulla pahinta taikka parasta sanomaa. Jos
saisin pahimman, niin olin p��tt�nyt l�hte� Genovasta ja luopua h�nest�
sek� kaikista kuluneen el�m�ni pyrinn�ist� ja harrastuksista; minun piti
aloittaa aivan uutta el�m��. Sen ilmoitin h�nelle innokkaasti ja
lujasti, seisoen h�nen edess��n muutamana kolkkona joulukuun aamuna
pieness� kamarissa, joka oli puodin takana.
-- Jos rakastat Mattia enemm�n, -- sanoin, -- niin sano minulle vain
yksi sana, enk� en�� koskaan tee sinulle kiusaa. H�n ansaitseekin
rakkautesi paremmin kuin min�. Min� olen ep�luuloinen ja vaativainen;
h�n on luottavainen ja uhrautuvainen kuin nainen. Puhu, Gianetta!
J�t�nk� sinulle j��hyv�iset i�ksi, i�ksi p�iviksi, vai kirjoitanko
kotiin, �idilleni Englantiin, ja pyyd�n ett� h�n rukoilisi Jumalan
siunausta sille, joka on luvannut tulla vaimokseni.
Previous Page
| Next Page
|
|