|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 54
-- Mutta mihink� panittekaan arkun? -- kysyin viel�. -- Ei se suinkaan
voinut olla k�tkettyn� vaatteisiinne, siit� olen varma!
-- Ohoh, -- arveli h�n, -- se k�vi hyvin helposti. Monsieur Bonnard oli
ennen kertonut minulle, miten vaunu oli rakennettu; muistattehan, ett�
panin arkun p�yd�n p��h�n, aivan likelle sit� nurkkaa, mihin aina k�vin
piiloon jokaisessa pys�yspaikassa. Siin� oli ikkunalla varustettu ovi,
ja min� kysyin saisinko pit�� ikkunaa auki, koska minun oli liian kuuma
vaunussa. Monsieur Bonnard olisi, luulenpa, voinut vain ojentua ulos
ikkunastaan ja ottaa sen k�dest�ni. Mutta h�nest� oli parempi tulla ulos
sit� ottamaan, juuri ennenkuin juna l�ksi Watfordista -- h�n tuli
tietysti silt� puolelta, joka oli asemahuoneen valon varjossa. Se oli
viimeinen pys�yspaikka, mutta sittenkin juna niinkuin oli luvattu,
pys�htyi Camden-townissa. Sanalla sanoen arkku ei ollut teid�n
n�kyvist�nne poissa kauemmin kuin kaksikymment� minuuttia, ennenkuin te
huomasitte asian. Monsieur Bonnard ja me riensimme ulos asemahuoneesta,
ja Alfred seurasi meit�. Arkku murrettiin auki -- lukkoa ei ole koskaan
saatu korjatuksi, sill� se oli niin mutkallinen laadultansa -- ja
monsieur Bonnard otti paperit. H�n j�tti arkun minulle, pantuansa sis��n
setelipakan. Seuraavana aamuna Alfred ja min� annoimme vihki� itsemme,
ja min� menin t�tini luo; mutta is�lle emme virkkaneet naimisestamme
ennenkuin kolme, nelj� kuukautta my�hemmin. T�mm�inen on punaisella
Marokon nahalla p��llystetyn ty�rasian juttu.
H�n hymyili vallattoman lapsen veitikkamaisella ilolla. Olipa viel� yksi
seikka, jota olin utelias tiet�m��n.
-- Tied�ttek� mit� nuo valtiokirjeet sis�lsiv�t? -- kysyin taas.
-- En lainkaan! -- vastasi h�n. -- Mit�s min� ymm�rsin valtioasioista.
En tied� mit��n noista papereista. Monsieur ei niist� virkkanut
sanaakaan; h�n ei edes katsellutkaan niit�, niin kauan kuin me olimme
l�sn�. En min� olisi mill��n muotoa suostunut ottamaan vakuutettua
kirjett� tai mit��n semmoista, jolla olisi ollut rahan arvo, tiet�k��
se. Mutta nuo paperit, saattoihan ministeri helposti kirjoittaa ne
uudelleen. �lk�� uskoko minua varkaaksi, herra Wilcox; ei paperein
joukossa ollut mit��n rahan arvoista.
-- Tuottivatpa ne kuitenkin teille viisisataa puntaa, -- sanoin. --
Oletteko sen per�st� viel� tavannut Bonnardia?
-- En koskaan en��, -- vastasi h�n. -- H�n sanoi menev�ns� omalle
maalleen. Enk� usko Bonnardin olleenkaan h�nen todellisen nimens�.
Niinp� min�kin arvelin, vaan en puhunut enemp�� siit� rouva Forbesille.
Taas t�m� asia oli saattanut minut sangen pahaan pulaan. Tietysti oli
velvollisuuteni ilmoittaa kaikki p��llik�illeni, vaan en hennonut. Yksi
p��syyllisist� oli jo korkeamman kuin maallisen tuomarin edess�. Niin
monen vuoden kuluttua olivat jo kaikki monsieur Bonnardin j�ljet
h�vinneet. Ainoaksi oikeuden k�sitelt�v�ksi uhriksi olisi vain j��nyt
t�m� pikku raukka, jonka molemmat muut olivat petollisilla yllytyksill�
saattaneet rikokseen osalliseksi. Viimein p��tin l�hett�� kertomuksen
koko asiasta yksist��n herra Huntingdonille. Min� kirjoitin h�nelle
ainoasti itse tapahtumat ilman mit��n muistutusta.
Vastaukseksi tuli minulle ja rouva Forbesille se sanoma, ett� herra
Huntingdon oli �killisesti kuollut syd�nhalvaukseen; se oli tapahtunut
juuri sin� p�iv�n�, jolloin h�n, minun laskuni mukaan, sai kirjeeni.
Rouva Forbes taas vaipui silminn�ht�v�sti syd�nt� s�rkev��n suruun ja
omantunnon tuskaan. H�nelle j��neest� perinn�st� ei tulisi t�ytt� sataa
puntaakaan tuloa vuodessa. P��postisihteeri, vainajan vanhana yst�v�n�,
oli m��r�tty testamentin toimeenpanijaksi. Kirjeesen, jonka h�nelt�
sain, oli suljettu toinen rouva Forbesille. Siin� h�n neuvoi, selvill�,
lujilla sanoilla, ettei rouva Forbes en�� tulisi takaisin Englantiin,
vaan pysyisi ulkomaalla. Rouva mielest��n arveli paraiten viihtyv�ns�
jossakussa syrj�isess�, rauhallisessa luostarin kammiossa. Sent�hden
toimitin h�nelle paikan er��sen luostariin Maltan saarella, miss� h�n
pysyisi Englannin hallituksen suojan alla. Itse l�ksin Aleksandriasta,
niin pian kuin toinen postih�yrylaiva-asiamies oli tullut. Lontoosen
palattuani keskustelin kahden kesken p��postisihteerin kanssa. Kohta
huomasin, ettei minun tarvinnut ilmoittaa h�nelle mit� nyt olen
kertonut; sill� h�nen hallussaan olivat kaikki herra Huntingdonin
paperit. Vanhan yst�vyyden suhteensa vuoksi vainajaan sek� my�s siihen
n�hden, ett� kovimman rangaistuksen ansainneet eiv�t en�� olleet
saavutettavissa, h�nkin oli tullut siihen p��t�kseen, ett� oli parasta
unhoittaa se, mik� oli tapahtunut.
Keskustelumme lopulla sanoin h�nelle jotakin, jota rouva Forbes oli
hartaasti pyyt�nyt minua perille saattamaan.
Previous Page
| Next Page
|
|