|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 48
Neiti n�kyi olevan hiukan h�mm�styksiss��n ja ojensi minulle molemmat
k�t�sens� rukoilevalla tavalla, ik��nkuin olisi pel�nnyt, ett� min�
pid�tt�isin h�nt� vasten tahtoansa. Min� kaappasin h�nen k�tens� ja
puristin niit� v�h�n kiihke�mmin kuin mit� juuri olisi ollut
tarpeellista.
-- Ei ole minulle oikein mieleen, ett� n�in y�n aikana l�hdette
yksin�nne k�ym��n, -- sanoin min�, -- vaan mik� auttaa. T�m� aika on
ollut minulle erinomaisen hauska. Sallitteko minun tulla huomenna
aamulla teit� katsomaan; sill� min� l�hden j�lleen kello 10.30
Lontoosta? Taikka keskiviikkona kun taas k�yn p��kaupungissa?
-- Sit�, -- vastasi h�n kallella p�in -- en tied�. Kyll� min� sent��n
kirjoitan �idille ja kerron kuinka hyv� te olette ollut minua kohtaan,
ja -- mutta nyt minun t�ytyy l�hte�, herra Wilcox.
-- Ei ole minulle yht��n mieleen, ett� menette yksin�nne, -- sanoin
uudestaan.
-- Oi, kyll� min� aivan hyvin tunnen tien, -- sanoi h�n samalla, v�h�n
h�t�isell� tavalla, -- aivan hyvin, paljon kiitoksia. Ja talo on aivan
likell�. Hyv�sti!
H�n hypp�si keve�sti ulos, ja samassa juna l�hti liikkeelle. Meill� oli
ty�t� ylt�kyllin, sen voitte arvata. Viiden minuutin p��st� meid�n piti
olla perill�, ja v�hint�in viideksitoista minuutiksi oli viel� ty�t�
j�ljell�. Vaikka t�m� matka oli ollut minulle niin hupainen, en voinut
siis olla kiroilematta herra Huntingdonia ja h�nen poikkeamistaan
tavallisista s��nn�ist�. V�kisin syrj�ytt�en neiti Cliftonin muiston
mielest�ni, ryhdyin kaikin voimin ty�h�n, panin kokoon Lontoosen menev�t
kirjeet, sidoin ne yhteen myttyyn, pistin luettelon niist� lis�ksi, ja
k��nnyin sitten p�yd�n p��h�n, ottaakseni p��ministerin kirjelaatikon
sielt�.
Lienettep� jo arvanneet riivatun vastoink�ymiseni. P��ministerin
kirjelaatikko ei ollutkaan paikallaan! Ensi hetken� en siit� kuitenkaan
kovin h�t�ynyt; min� vain katsoin ymp�rilleni, katsoin lattialta,
katsoin kirjes�kkien alta, kirjelaatikoista, katsoin kaikki paikat,
mihin se mahdollisesti oli pantu tai pudonnut. Viel� hakiessani
jouduimme asemahuoneesen, ja rauhani katosi katoamistaan. Tuomas
Morville tuli avuksi ja etsi minun kanssani; me koettelimme jokaista
kirjes�kki�, jonka olimme t�ytt�neet ja kiinni lakanneet. Eih�n tuo
kirjearkku ollut mik��n pikku kalu, joka olisi joka koloon mahtunut. Se
oli v�hint�in kaksitoista tuumaa pitk� ja enemm�n kuin puoli sen vertaa
leve� sek� korkea. Vaan ei sit� l�ytynyt mist��n. En ole milloinkaan
ollut niin v�h�ll� py�rty� kuin silloin.
-- Olisiko neiti Clifton sen vienyt? -- arveli Tuomas Morville.
-- H�nk�, -- vastasin n�rk�styneesti, mutta miettiv�isesti, -- kuinka
h�n olisi meid�n n�kem�tt�mme voinut vied� niin kookkaan kalun. Ei se
mahtuisi meid�n taskuihimme, Tuomas, ja h�nell� oli p��ll��n kapea
r�ijy, mihin ei olisi voinut k�tke� mit��n.
-- Ei, h�n ei ole saattanut sit� vied�, -- my�nsi Tuomas; -- sittenh�n
sen pit�� l�yty� muualta. -- Rupesimme siis taas uudelleen hakemaan,
k��nsimme kaikki nurin mit� vaunussa oli, vaan ei auttanut.
P��ministerin kirjearkku oli poissa, ja kaikki mit� nyt ensi hetken�
taisimme tehd� oli, ett� h�mm�stynein� katselimme toinen toistamme.
Kauan ei t�m� h�mm�styksen toimettomuus kuitenkaan saanut kest��, sill�
p��postikonttorin postimiehet k�viv�t meid�n kimppuumme, vaatien kukin
osansa. P��t aivan py�rryksiss� pel�styksest� teimme teht�v�mme ja
annoimme heille postis�kit. Sitten taas katsahdimme toisiimme, melkein
mielett�min� tuskasta, posket kalmankarvaisina. Kaikki pulat, joihin
ennen olimme joutuneet -- olihan meill�kin ollut tavallinen osa
erhetyksi� ja hairauksia -- ei ollut mit��n t�m�n nykyisen rinnalla.
Sattuipa samassa silm�ni herra Huntingdonin lupakirjaan, joka oli
lattialla joutavien paperinpalasten seassa. Sen nostin yl�s ja pistin
sen sek� virallisen p��llyksenkin huolellisesti taskuun.
-- Emme kauemmin voi t��ll� viipy�, -- sanoi Tuomas. Kantajat
katselivatkin jo kummastellen sis��n; harvoin olimme niin kauan vaunussa
viipyneet.
-- Ei, -- vastasin min�, ja �killinen �lyn v�l�hdys k�vi samassa
py�r�ll� olevan p��ni l�pi; -- ei, meid�n pit�� suoraan rient��
p��postikonttoriin ja puhua suut puhtaaksi. T�m� ei ole yksityinen asia,
Tuomas!
Viel� kerran turhaan haettuamme vaunun l�pi, kutsuimme ajurin, ja
ajoimme niin joutuisaan kuin mahdollista p��postikonttoriin.
P��postisihteeri ei tietysti en�� ollut siell�, mutta me saimme tiet��
h�nen asuvan muutamassa etukaupungissa, seitsem�n, kahdeksan virstan
p��ss� Cityst�. Me emme virkkaneet meille sattuneesta vahingosta
kellek��n; sill� min� arvelin parhaaksi, ett� niin harva kuin
mahdollista saisi tiet�� siit�. Siin� asiassa olin oikeassa.
Previous Page
| Next Page
|
|