|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 45
Kuolemaisillaan oleva mies kohosi viel� kerran suurella vaivalla
istualle. H�n katsoi tohtoriin, ja h�nen silmiss��n oli ilme, jonka
tapaista ei kukaan meist� ollut koskaan ihmiskasvoissa n�hnyt.
-- Niin min�kin toivon, -- sanoi h�n vienolla ��nell�, -- mutta antakaa
minun t�ss� asiassa tehd� niinkuin haluan -- sill� jos nyt, kun peiliin
katson, n�en taas oman muotoni -- vain yhden kerran viel� -- niin
toivoni on siit� viel� vahvistuva -- se on oleva minulle Jumalan antama
merkki.
Tohtori, kuullessaan h�nen n�in puhuvan, v�istyi, mit��n sanomatta, pois
edest�. Vanha palvelija tuli aivan l�helle, kumartui hiukan is�nt�ns�
puoleen ja piteli peili� h�nen edess�ns�. Samassa me, jotka seisoimme
ymp�rill�, henke� vet�m�tt� n�imme kuolevan kasvojen ilmaisevan
ihastusta, joka ei sallinut en�� ep�ilykselle sijaa. Tuo aave, joka
kaiken ik�� oli h�nt� kiusannut. oli nyt kuolinhetkell� kumminkin
kadonnut!
Haararata N:o 4.
Postivaunu.
Monta vuotta takaperin, kun t�m� rautatie ei viel� ollut hankkeessakaan,
palvelin min� postinhoitajana postivaunussa, joka kulki Lontoon ja er��n
pienen kaupungin v�li�. T�m�n kaupungin asema oli er��ss� sis�maan
kreivikunnassa. Pankaamme sen nimeksi Fazeley. Virkanani oli seurata
sit� junaa, joka l�ksi kello 8.15 iltasella Fazeleyst� ja saapui
Lontoosen syd�ny�n aikana; sitten palasin taas p�iv�junalla, joka
Lontoosta l�ksi kello 10.30 seuraavana aamuna. T�m�n tehty�ni sain
viett�� yhden rauhallisen y�n Fazeleyss�, jolla aikaa toinen
virkaveljeni kulki saman matkan. T�ll� tavoin olin aina joka toinen y�
virantoimituksessa junan postivaunussa. Ensi alussa hermojani v�h�n
v�ristytti ja kivisti, kun piti tehd� ty�t� junan ajaa rytkytelless�
siltojen alatse ja tunnelien l�vitse, vauhdilla jota silloin viel�
pidettiin ihmeellisen� ja vaarallisena. Mutta pianpa k�teni ja silm�ni
tottuivat vaunun t�rin��n, ja min� opin suorittamaan ty�ni yht�
joutuisasti ja huolettomasti kuin jos olisin istunut siin�
pikkukaupungin postikonttorissa, miss� minulla oli ollut ensim�inen
virkani ja mist� olin p��ssyt t�h�n parempaan paikkaan piirikunnan
postip��llik�n, herra Huntingdonin avulla. Ty�mme todellakin muuttui
pian totutuksi yksitoikkoiseksi tavaksi, ja min� toimitin sit�
lakkaamatta, joka toinen y�, yhdess� ainoan apumieheni, nuoremman
postisihteerin kanssa. Rautatieposti ei ollut, n�et, silloin viel�
paisunut niin t�rke�ksi, eik� vaatinut niin monta virkamiest� kuin t�t�
nyky�.
Matkamme k�vi maakunnan kautta, miss� maanviljelys oli yleisimp�n�
elatuskeinona. T�m�n maakunnan pienist� kaupungeista ei karttunut
tavallisesti enemp�� kuin kaksi, kolme postis�killist� kirjeit�. Yksi
s�killinen aina meni Lontoosen, toinen kenties l��nin p��kaupunkiin:
kolmas, joka oli osoitettu rautatien postivaunuun, antoi meille ty�t�.
Meid�n tuli avata se s�kki ja j�rjest�� sen sis�llys eri osoitteiden
mukaan. Monessa n�iss� pikkukaupungeissa oli postinhoito, niin kuin se
nytkin viel� yleisesti on, naisten hallussa. N�m�t naiset, enimm�kseen
nimellisten postimestarien vaimot tai tytt�ret, tekiv�t melkein kaiken
ty�n, ja s�kkien mukana seuraavat liput olivat enimmiten heid�n
allekirjoittamiansa. Min� olin silloin nuori mies, ja naisten k�sialan
katseleminen huvitti minua enemm�n kuin nyt. Yhden t�mm�isen
postimestarin perhekunnan k�sialat varsinkin olivat minulle hyvin tutut,
vaikka en heit� itse��n koskaan ollut n�hnyt. N�m�t k�sialat olivat
selv�t, kauniit ja sivistyneet, ja erosivat suuresti tavallisista
variksen koukeroista muissa lipuissa. Er��n� uudenvuoden aattona, kun
syd�meni juuri oli hyvin hell�n�, pistin sen kirjemytyn sis��n, joka oli
heid�n postikonttoriinsa menev�, pienen paperiliuskan, johon olin
kirjoittanut: �Onnellista uutta vuotta teille kaikille!� Seuraavana
iltana sain vastaukseksi samanlaisen toivotuksen, jonka kolme
Clifton-nime� oli allekirjoittanut. He olivat sisaruksia, arvasin min�.
Siit� p�ivin tuli silloin-t�ll�in pari sanaa minulta heille tai heilt�
minulle, kirjemytyn sis��n k�tkettyn�. Tuttavuuden ja yst�vyyden
tunteita her�si minussa, vaikken ollut viel� koskaan saanut tilaisuutta
n�hd� ihania, tuntemattomia yst�vi�ni.
Seuraavan lokakuun lopulla silloinen p��ministeri. tuli syysvierailulle
muutaman aatelisherran luokse, jonka maakartano oli likell� pient�,
meid�n rautatien varrella olevaa kyl��. P��ministerin kirjearkku, joka
sis�lsi kaikki valtiolliset asiakirjeet, joita katsottiin tarpeelliseksi
l�hett�� h�nelle maalle, kulki yh� h�nen ja valtiosihteerin v�lill�,
arvattavasti, niinkuin muutkin l�hetykset, meid�n k�siemme kautta.
Europan mannermaalla olivat valtioasiat silloin juuri sangen
rauhattomassa tilassa. Luultiin yleisen sodan syttyv�n, ja paljon huhuja
oli syntynyt sen johdosta, ett� kaikki ministerist�n j�senet olivat
hajonneet maaseudulle, kukin tahollensa. N�iden seikkojen vuoksi oli
ministerin kirjearkun hoito minulle viel� t�rke�mpi kuin muuten. Se oli
kooltaan ja ulkomuodoltaan hyvin samanlainen kuin nuo vanhanaikuiset
naisten ty�rasiat, jotka olivat tavalliset ennen nykyisi� poleeratuita
ja koristeisia puurasioita. Samoin kuin nekin oli se p��llystetty
punaisella Marokon nahalla ja lukittiin avaimella. Ensi kerralla, kun se
tuli k�siini, katselin sit� tietysti suurella uteliaisuudella. Yhdess�
kannen kulmassa keksin eriskummallisen kuvan, joka oli siihen hienosti
piirustettu. Se oli luultavasti ter�skyn�n k�rjell� tehty jonakuna
syv�mietteisen� hetken�, jolloin me kaikki piirtelemme kuvia ja
koukeroita mihin kaluun hyv�ns�, joka on edess�mme. Se oli tuo vanha
salaliittolaistunnusmerkki: syd�n, johon on v�kipuukko pistetty.
Hauskaapa olisi tiet��, arvelin min�, liek� p��ministeri itse tuon
piirustanut, vai joku h�nen sihteereist��n.
Previous Page
| Next Page
|
|