|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 36
[Footnote 1: Englannin shilling on v�h�n p��lle 83:n Suomen penni�.]
[Footnote 2: Vastaava meid�n suostuntaveroa, (tai kunnallista
tuloveroa).]
-- Te kysytte mink�lainen kotiel�m�mme on -- el�m�mme kotona? No, emmep�
juuri paljon saa n�hd� perhett�mme. Min� l�hden kotoa kello puoliv�liss�
seitsem�n aamulla, enk� joudu kotiin ennenkuin vasta puoliv�liss�
yhdeks�n illalla, tai viel� my�hemmin. L�htiess�ni lapset eiv�t viel�
ole her�nneet ja ennen tuloani ovat jo taas nukuksissa. T�ll� tavalla
p�iv�ni enimmiten kuluu: l�hden Lontoosta kello 8.54; ajan puolen
viidett� tuntia; sy�n sitten kylm�t ev��ni; katson onko kone kunnossa;
ajan saman matkan takaisin; puhdistan koneen; ilmoittaudun p��llik�lle;
sitten kotiin. Kaksitoista tuntia vaivalloista, huolettavaa ty�t�, eik�
ruokarauhaakaan v�lill�. Ovatko vaimomme peloissaan miestens� t�hden?
Ovatpa niinkin. Sill� l�htiess�mme emme voi koskaan olla varmat, ett�
p��semme hengiss� takaisin. Meid�n pit�isi suoraap��t� asemahuoneelta
menn� n�ytt�ytym��n heille, jotka meit� kaiken p�iv�� muistelevat ja
joiden onni meid�n el�m�st�mme riippuu. Mutta paha kyll� emme aina sit�
tee. Kenties joskus ensin poikkeamme krouviin, ja ehk�p� tekin sen
tekisitte, seisottuanne koko p�iv�n veturissa. Mutta vaimoilla on omat
keinonsa, mill� kuitenkin kohta saavat tiet�� olemmeko ehein�. He
kyselev�t toinen toisiltaan. -- Oletko n�hnyt Jaakkoani? -- kysyy yksi.
-- Enp�, -- vastaa toinen, -- vaan n�kih�n minun ukkoni puoli tuntia
sitten h�nen tulevan ulos asemahuoneesta. -- Siit� kysyj� tiet��
Jaakkonsa olevan aivan ehe�n� ja osaa l�yt�� h�net, jos tarvis olisi.
Surkeaa tointa se on, kun on viet�v�n� pahoja sanomia jonkun kumppanin
vaimolle. Ei siihen ty�h�n kukaan meist� mielell��n rupea. Muistanpa,
kun Jaakko Davidge oli saanut surmansa, niin ei kukaan meist� uskaltanut
menn� h�nen toveriraukalleen sit� tietoa viem��n. H�nell� oli seitsem�n
lasta, naisparalla, ja molemmat pienimm�t paraikaa kuumetaudissa. Me
saimme vanhan Berridgen eukon -- Tuomas Berridgen �idin -- siihen
toimeen. Mutta samassa kun akka jalallaan astui sis��n, niin leski jo
arvasi asian, ja kaatui niinkuin kuollut lattialle, ennenkuin toinen oli
saanut sanaakaan suustaan. Sill� tavoin h�n makasi tunnotonna kaiken
y�t� eik� saanut ennenkuin vasta seuraavana aamuna kuulla asiata
ihmiskielen kautta. Mutta syd�mess��n h�n sen yht�hyvin jo tiesi. Onpa
t�m� meid�n elomme sattumuksen nojassa, aivan kuin arvanly�nti!
-- En ole kuitenkaan muulloin kuin yhden ainoan kerran el�iss�ni ollut
peloissani veturissa. Omasta hengest�ni ei lukuakaan. Se pannaan
alttiiksi t�mm�iseen virkaan ruvetessa, ja vaaraan tottuu.
Matkustavaisia en my�sk��n muistele. Veturinkuljettajan ajatukset eiv�t
mene koskaan veturia kauemmaksi. Jos h�n vain pit�� sen oikealla tiell�,
niin ovat my�s j�ljess�tulevat vaunut oikealla tiell�, sen verran kuin
se meist� riippuu. Mutta yhden kerran olivat matkustavaiset minulla
mieless�. Heid�n joukossaan sin� aamuna oli pieni poikani, Willi. H�n
oli pieni raajarikko parka, jota me rakastimme viel� hellemmin kuin
muita lapsiamme sent�hden, ett� _oli_ raajarikko ja niin hiljainen ja
niin viisas. H�nen piti menn� maalle er��n t�din luo, joka oli luvannut
jonkun aikaa hoitaa h�nt�. Me arvelimme raittiin ilman siell� tekev�n
h�nelle hyv��. Sin�p� aamuna muistin, ett� el�vi� ihmisi� oli takanani;
muistelin v�h� v�li� er�st� pient� henke�, joka oli minun k�siss�ni.
Kaksikymment� vaunua oli junassa, ja minusta n�ytti kuin pikku Willini
olisi istunut jokaisessa niist�. V��nt�ess�ni h�yry� liikkeelle vapisi
k�teni. Min� tunsin, kuinka syd�meni syk�hti l�hestyess�mme vahtimiehen
koppia. Min� olin aivan kylm�ss� hiess�, kun tiehaara tuli eteen.
Seitsem�n ja puolen peninkulmaa kuljettuamme, n�in my�h�styneemme
yksitoista minuttia. -- Mik� sinun on t�n� aamuna? -- kysyi
koneenl�mmitt�j�ni. -- Oletko viime y�n� ottanut ryyppyj� liiaksi? --
�l� puhu minulle, Pekka, -- sanoin min�, -- ennenkuin olemme tulleet
Peterboroughiin. Ja pid� tarkka vaari, veikkonen, ole niin hyv�! -- En
ole koskaan niin hartaasti kiitt�nyt Jumalaa kuin lakkauttaessani h�yryn
Peterboroughin asemahuoneesen ajaessamme. Pienen Willin t�ti oli siell�
vastassa, ja min� n�in kuinka h�n nostettiin ulos vaunusta. Min� k�skin
t�din tuoda h�net luokseni; min� nostin lapsen syliini ja suutelin h�nt�
-- varmaankin kaksikymment� kertaa, luulen ma -- ja tahrasin h�net niin
pahanp�iv�iseksi rasvallani ja hiilinoellani, ettette voi uskoakaan.
Lopun matkaa olin taas aivan ennallani. Ja luullakseni, herra,
matkustavaisten henki oli paremmassa turvassa sen j�lkeen, kun pikku
Willi oli l�htenyt. Ei veturinkuljettajan, n�ettek�s, kelpaa olla
liiaksi oppinut eik� liiaksi herkk�tunteinenkaan.
Haararata N:o 3.
Korvaustalo.
Previous Page
| Next Page
|
|