|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 8
Vieraat hajaantuivat kohta eri huoneisiin, herrat rovastin puolelle,
rouvat saliin ja nuoret kaikki l�heiseen vierashuoneeseen, jossa leikki
pian alkoi. Herrain huoneesta alkoi kuulua kova��nist� puhetta.
Totilasit kilahtelivat ja tupakansavu leijaili paksuina pilvin� kattoa
kohden. Silloin t�ll�in py�r�hti vain joku herroista saliin rouvia
tervehtim��n, mutta kauan eiv�t he siell� viihtyneet.
�Rouvain suut ne soittaa, paras pysy� loitommalla�, huomautti nimismies
salista palatessaan, ja nauraen yhtyiv�t muut h�nen mielipiteeseens�.
Vanhempien puhetta ja nuorten leikki� keskeytti ainoastaan monien
jouluherkkujen maisteleminen, kun palvelijat niit� tuon tuostakin
sis�lle kantoivat suurilla, valkeilla liinoilla peitetyill�
tarjottimilla, jotka notkahtelivat runsaan kuormansa painosta ja panivat
tarjoilijain k�det tutisemaan ponnistuksesta.
Eevi talon tytt�ren� oli ylinn� nuorten piiriss�. H�n tunsi t�m�n, ja se
pani h�net koettamaan parastansa. H�nen silm�ns� loistivat, ja puna oli
poskille noussut. Iloisena ja herttaisena liikkui h�n vieraiden
keskuudessa. Pieni pilvi h�nen onnensa taivaalla oli kuitenkin se, ett�
Erkki oli kovin harvapuheinen ja aina vain pysytteli yksin�ns�.
Semmoinen oli h�n Eevin ihmeeksi ja harmiksi ollut viime kes�n�kin heti
ylioppilaaksi tultuansa. Silloinhan jos koskaan olisi pit�nyt olla
iloinen ja kohtelias! -- Eevi� oikein kiusasi tuommoinen.
Mutta my�hemmin sai h�n hiukan hyvityst�, kun rekiretke� puuhattaessa
Erkki h�nt� l�heni yst�v�llisesti kysyen: �No Eevi, ajammeko me nyt
yhdess�, niinkuin ennen laskimme m�ke�?� Eevi kiitti tyytyv�isen�, ja
kun hetkisen kuluttua tuomarin poika pyysi h�nt� toverikseen, tunsi h�n
arvonsa suureksi kohteliaasti selitt�ess��n ett� h�nt� oli jo pyydetty.
Puna nousi samassa poskille ja kauniina v�lkkyi h�nen mieless��n kuva
t�htikirkkaasta illasta reess� Erkin rinnalla.
III.
Eevi oli heitt�nyt viime hyv�stit Helsingille ja toveripiirilleen
siell�. H�n oli palannut Soinamoon ja k�vi nyt rippikoulua. Is� itse
h�nt� opetti. H�nen mielens� oli omituisen levoton ja kaipaava. H�n
tiesi nyt olevansa t�ysi-ik�inen. Lapsuudenaika oli ohi, ja el�m� oli
edess�. H�n olisi tahtonut iloita el�m�st� ja sen rikkaudesta, mutta
todellisuudessa tunsi h�n olevansa k�yh�, joskin joskus unelmoi olevansa
rikas.
Miksi ei h�n iloinnut nyt, kuten ennen kumppaniensa seurassa? Miksi oli
luonto ja h�nen oma syd�mens� niin kaihoa t�ynn�? Kaihoten huminoivat
koivut Soinamon suuressa puistossa. Kaihoa kohisivat koskessa valkeat
vaahdot. Ja kaihon kyynel p�ilyi kukkienkin kuvussa.
Mit� kaikki kaipaili, mit� h�nen oma syd�mens�?
Is� puhui rippikoulussa Jumalan rakkaudesta. H�n loi ihanteellisen kuvan
el�m�st�, kuvan, jossa kaikki oli hyv��, kaunista ja rakastettavaa, ja
ihmiset iloitsivat kuin kes�perhoset auringon l�mpim�ss� valossa. Kaikki
oli Jumalan tekoa ja kaikki oli kaunista, hyv�� ja puhdasta, ihmisille
iloksi luotu. --
T�m� k�vi hyvin yhteen sen kanssa, jota Eevi halusi kuulla, mutta h�nen
mieleens� joskus hiipi kuitenkin ep�ilys siit�, oliko t�m� ihanteellinen
kuva tosi, ja oliko el�m� todella pelkk�� sopusointua ja onnen-unelmaa.
Aihetta n�ihin ajatuksiin antoivat h�nelle etenkin ne vaikutukset, joita
h�n oli saanut Helsingiss�. H�n oli kouluaikoinaan asunut yst�v�llisen,
vanhan t�din luona, joka omisti ihmeellisen voiman vaikuttaa nuoriin.
H�n otti osaa heid�n rientoihinsa, heid�n huveihinsa ja t�ihins�, mutta
samalla h�n aina sek� sanoin ett� t�in todisti siit� vakaumuksesta, joka
kokonaan oli l�pitunkenut h�net: ett� el�m�nyhteys Jumalan kanssa oli
ainoa todellinen onni. --
Eeville oli t�m� aluksi kovin outoa. H�n oli tosin kodissaan tottunut
siihen, ett� puhuttiin Jumalasta, mutta ainoastaan el�m�n juhlallisina
hetkin�. Niit�, jotka sit� muulloinkin tekiv�t, oli h�n oppinut pit�m��n
joko ulkokullattuina tai niin j�ykkin� ja synkkin�, ett� h�nt� aivan
peloitti. Mutta Hanna-t�ti oli toisenlainen. H�n oli iloinen,
yst�v�llinen ja luonnollinen. Ja samanlaisia olivat h�nen yst�v�ns�kin,
sek� vanhemmat ett� nuoremmat, jotka silloin t�ll�in k�viv�t h�nt�
tervehtim�ss�. He tuntuivat Eevist� sek� ihailtavilta ett�
kadehdittavilta. Ei tarvinnut heid�n pel�t� kuolemaakaan. Tulipa se
milloin tahansa oli se tervetullut. Ja se oli kuitenkin paras kaikesta,
sill� kauhea oli tuo ajatus, ett� kuolema milloin tahansa aivan
yht'�kki� ja odottamatta saattoi kohdata.
Previous Page
| Next Page
|
|