|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 57
Aunen kuoltua oli Erkki melkein kuumeen tapaisesti ryhtynyt lukujaan
jatkamaan. Mutta ty� ei k�ynyt, ja Erkki aikoi vanhempainsa pyynn�st�
matkustaa ulkomaille. Silloin sairastui tohtorinna Selmer. Tauti, joskin
aluksi liev�� laatua, k��ntyi vaaralliseksi, ja pian sai Erkki k�tke�
h�netkin maanpoveen. -- H�n oli nyt j��nyt kaikesta rakkaimmastaan,
j��nyt yksin el�m�n taisteluihin. Tyhjyys tuntui ammottavalta, ja suru
oli h�net murtaa, mutta h�n tiesi, mist� l�yt�� lohdutusta. Selvemmin
kuin koskaan ennen k�sitti h�n, ett� se usko, joka oli tehnyt h�nen
�itins� el�m�n siunaukseksi, ja joka Aunenkin sek� el�m�n ett� kuoleman
oli tehnyt niin autuaallisen onnelliseksi, oli ainoa, joka taisi antaa
arvoa el�m�lle, antaa selvityst� sen tarkoitukselle, ja tyydytyst�
hengen syvimm�lle kaipuulle. Se taisi s�rjetyimm�llekin syd�melle antaa
uutta voimaa, uutta rauhaa ja iloa.
T�m� kokemus esti Erkki� sortumasta. Vain kuonaa poltti suru pois h�nen
sielustansa. Karaistuna, puhdistuneena alkoi h�n el�m�n kuin uudelleen.
Erkki oli ulkomaille tultuansa ryhtynyt lukujaan jatkamaan, mutta
vaikeaksi k�vi ty� siell�, senj�lkeen kun kotimaasta alkoi kuulua kummia
surusanomia. H�nen mielens� paloi kotiin, Suomeen, omaan maahan ja oman
kansan keskuuteen. Suru tuntui vieraalla maalla ja vierasten keskell�
viel�kin vaikeammalta.
Erkki oli jo paluumatkalla, kun er��n l��k�rin kehoituksesta p��tti
oleskella pari kuukautta jossain tunturiseudussa, siell� ensin
voimistuakseen. Olihan ymm�rt�v�isint� malttaa mielt��n ja koota voimia.
-- Mit� muuten t�h�n vastaiseen ty�h�n tuli, oli Erkki viel� ep�varma
sen laadusta. Mutta Aunen viime pyynt� oli syv�lle painunut h�nen
mieleens�, ja millaiseksi muuten muodostuisikaan h�nen ty�ns�, tahtoi
h�n t�ytt�� Aunelle antamansa lupauksen. H�n tahtoi erityisesti muistaa
murheen painamia ja heid�n hyv�kseen ty�t� tehd�. --
Kohta tavatessaan Eevin, oli Erkki huomannut h�net k�rsiv�ksi, ja siin�
oli h�nelle kyllin aihetta lapsuudenyst�v�lle omistaa aikaansa. Usein
tuli h�n kohta aamiaisen sy�ty��n verannalle, miss� Eevi istui
odottamassa. Milloin luki h�n ��neen, milloin keskustelivat he.
Aamup�iv�t varsinkin vietti Erkki Eevin seurassa, usein iltap�iv�tkin.
Mutta yksin ollessaan kuljeskeli h�n tuntureilla ristiin rastiin. H�n
rakasti yksin�isyytt� niinkuin ennenkin, ja varsinkin t��ll�, ylev�n,
yksinkertaisen tunturiluonnon helmassa oli se h�nelle paras seura.
Mit� Eeviin tuli, oli el�m� tuntureilla h�nest� kokonaan muuttunut,
sitten kun Erkki tuli sinne. H�n ei syyt� siihen itselleen selvitellyt,
mutta h�n tunsi itsens� nyt kerrankin taas hiukan onnelliseksi.
Ep�sointuista oli h�nen el�m�ns� t�h�n asti ollut. Sielun ja ruumiin
puolesta sairaana oli h�nen t�ytynyt eteenp�in ponnistella. Nyt oli
toisin. Lumoava luonto h�nt� taas ymp�r�i. Maija ei tullut taloushuolia
valittelemaan, ei tuonut posti haukkumakirjeit� Heikille, eik� kohdannut
h�nt� itse��n Heikin surullinen, moittiva katse. H�n oli kuin toinen
ihminen. Kotona oli h�n tuskainen ja k�rttyis�, t��ll� tyyni. Kotona oli
suru katkeraa, t��ll� rauhallisempaa, melkeinp� suloista. Usein h�n
tosin itki, itki tiet�m�tt� oikeastaan miksi, mutta kesken kyynelten h�n
hymyili Maijalle, ja Erkille oli h�nell� aina yst�v�llinen sana. -- H�n
tiesi heid�n h�nt� rakastavan ja s��liv�n, ja h�nen oli niin hyv� olla.
My�t�iset olosuhteet vaikuttivat pian Eevin terveyteen, ja h�n alkoi
reipastua aivan silminn�ht�v�sti. Erkin seura houkutteli h�nt�
k�velem��n aluksi sanatoorion l�heisyydess�, sitten ylemm� ja yh�
ylemm�. L��k�ri oli tyytyv�inen, ja Maija myh�hteli itsekseen n�hdess��n
em�nt�ns� n�in voimistuvan. Mutta unettomista �ist� ja siit�
voimainponnistuksesta, jota n�m� k�velyretket kysyiv�t, ei Maija mit��n
tiennyt. Ainoa muutos, mink� h�n em�nn�ss��n huomasi, oli, ett� mieli
oli muuttunut hilpe�ksi ja puna poskille palannut.
Erkki ep�ili joskus, oliko Eevin voimistuminen todellista, vaiko
ainoastaan hetkellist� ja n�enn�ist�, mutta h�n ei tahtonut Maijan
mielt� murehduttaa, siksi koetti h�n vain itse puolestaan noudattaa mit�
suurinta varovaisuutta Eevin suhteen. Usein hiipi h�n aterian j�lkeen
aivan kuin varkain pitemmille k�velyretkilleen, joilla pelk�si Eevin
rasittuvan, mutta n�hdess��n miten lapsellisesti Eevi suri, jos ei
mukaan p��ssyt, muutti h�n menettely��n ja haki h�net ainakin
alkumatkaksi seuraksensa. Tavallisesti j�tti h�n sitten Eevin lep��m��n
jonnekin tienvarrelle ja jatkoi yksin, mutta palatessaan l�ysi h�n aina
Eevin tienvarrella istumasta ja odottamasta.
N�in kulkivat he joka p�iv� pitemm�n tai lyhyemm�n matkan yhdess�. Kansa
l�hitienoilla oppi pian tuntemaan sairaan rouvan, joka tienvarrella
lep�si, ja yst�v�llisen maisterin, joka h�nell� aina oli seurana.
Usein tapahtui, ett� Erkki k�velylt� palatessaan l�ysi Eevin
keskustelemasta jonkun tunturi-asukkaan kanssa. Joko seisoi
reppuselk�inen ty�mies tiepuolessa, puhellen siit�, miten tuntureilla
oltiin ja elettiin, tai oli vaimo istuutunut kivelle sukkaansa kutomaan
siksi aikaa, kun Eeville kertoili lapsistaan kotona. -- �Kalpeaksi
rouvaksi� nimitti kansa Eevi�, mutta �yst�v�lliseksi� my�skin. He olivat
usein n�hneet kyyneleen herahtavan h�nelle silm��n, h�nen kuunnellessaan
heid�n kertomuksiaan, ja ihmetellen olivat he j��neet muistelemaan tuota
muukalaista, jonka syd�n oli niin l�mmin ja hell�, ett� silm� sai
kyyneleit� vuodattamaan, kun kuuli kansan taisteluista karun luonnon
kanssa.
Previous Page
| Next Page
|
|