|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 54
Kaikkea t�t� muisteli Heikki, ja h�n tiesi, ett� jos �iti tulee Eevin
luo, uudistuvat entiset kokemukset. Se oli se, joka oli h�net
tasapainosta saanut.
Mutta Eevi kaipasi �iti��n ja h�nen t�ytyi saada �iti luokseen. Heikki
tekisi kaiken voitavansa asian hyv�ksi. H�n aikoi kirjoittaa jo t�n�
iltana.
Tasapaino oli v�hitellen palannut Heikin mieleen, ja reippaasti astui
h�n kotia kohden. T�hdet h�nelle viel�kin yst�v�llisin� vilkkuivat, eik�
niiden ��ret�n paljous en�� tuntunut masentavalta. Heikki oli p��ssyt
kohoamaan yli omien surujensa, yli kaiken sen, mik� h�nen henkens�
voimaa kahlehtien masensi, ja tuntiessaan ihmisel�m�n pienuuden tunsi
h�n samalla sen suuruuden ja arvon. Melkein voitonriemuisena kuiskasi
h�n itsekseen: �Oi, ihminen, sin� tomuhiukkanen maailmojen
��rett�myydess�, sin� et kuitenkaan kuole, et menehdy. Sin� olet luotu
puhdistukseen, kirkkauteen ja ijankaikkiseen el�m��n.�
XVI.
Eevi makasi peitteiden ja patjojen suojaamana sanatoorion verannalla.
Taivaan rannalla loistivat Norjan lumipeitteiset tunturihuiput, ja
alempana siinti sinert�v� kukkulasarja.
Kuukauden p�iv�t oli Eevi ollut t��ll�, ainoastaan kuukauden, mutta aika
tuntui vuosilta. H�n oli tullut t�nne v�syneen�, murtuneena ja
v�linpit�m�tt�m�n� kaikesta. Semmoiseksi oli h�n v�hitellen k�ynyt,
osaksi ruumiillisen sairauden, osaksi ainaisen alakuloisuuden
vaikutuksesta. V�linpit�m�t�n oli h�n kokonaan ollut matkankin suhteen.
Mutta h�nen vanhempansa sit� ehdottomasti toivoivat, ja Heikkikin sit�
viimein tahtoi, kun se kerran oli vanhempien toivo, ja kun he pitiv�t
huolta kaikista kulungeistakin.
Niin p��tettiin matka, ja Heikki itse tuli Eevi� saattamaan. Mutta h�nen
oli kohta palattava kotiin, jonne virka kutsui. Eevin �iti oli k�ynyt
sairaaloiseksi ja oli sit�paitsi matkustamiseen kokonaan tottumaton,
joten h�n ei uskaltanut mukaanmenoa ajatellakaan. Vanhemmat olivat siksi
tahtoneet hankkia Eeville jonkun tuttavan seuraksi tuntureille, mutta
Eevi oli toista mielt� ja pani tahtonsa t�yt�nt��n. H�n sai Viljon
mukaansa ja vanhan Maijan.
T��ll� olivat he nyt olleet kohta kuukauden. Maija hoiti Viljoa, ja Eevi
lep�ili. Jalkeilla h�n oli, vaan ei jaksanut muuta kuin pukeutua ja
sitten lev�t� sohvan nurkassa verannalla. L��k�ri tahtoi h�nt� joskus
k�velem��nkin, mutta siihen ei h�nell� tuntunut olevan voimia. H�n oli
v�synyt, niin l�peens� v�synyt ja voimaton! H�n tahtoi olla yksin ja
rauhassa, vain lev�t� t��ll� kauniin luonnon helmassa.
Sanatooriolle kuului l�heisen kosken kohina. Se oli Eeville kotoinen
s�vel. Se oli kuin tervehdys Soinamon rannoilta. H�n kuvitteli
mieless��n nukkuvansa kanervikossa kotikosken partaalla. Unohtuivat
v�liset vuodet ja kaikki niiden tuottamat k�rsimykset. H�n oli lapsi ja
oli v�synyt. Ei h�n unelmoinut, ei toivonut mit��n. H�n lep�ili vain, ja
kehtolaulua soittivat Soinamon korkeat koivut, soittivat koskessa
valkeat vaahdot.
Er��n� p�iv�n� Eevin n�in lep�illess�, sill�v�lin kun Maija oli vienyt
Viljon p�iv�-unta nukkumaan, vaipui Eevikin kesken mietteittens� makeaan
uneen. H�n nukkui viel�, kun Maija tunnin kuluttua palasi verannalle ja
hiljaa asettui istumaan l�heiselle penkille.
Tutkivasti tarkasti Maija nukkuvan em�nt�ns� kasvoja. Olipa poski v�h�n
py�ristynyt ja alkanut punoittua. Noinkaan tyytyv�iselt� ei ollut h�n
n�ytt�nyt isoon aikaan. �Hyv�, kun nukkuu�, ajatteli Maija, �nukkukoon
vaan!�
Mutta mahtoi Maijalla olla jotain erityist� mieless�, sill� kun Eevi yh�
nukkui, alkoi h�n k�yd� k�rsim�tt�m�ksi, eik� se tunne h�ness� v�h�ll�
her�nnyt. -- Saisi rouva jo her�t�!
Samassa avasikin Eevi silm�ns�. �Maija, sin�k� siin�? N�in unta, niin
ihmeen kaunista unta. Min� olin Soinamossa -- kosken rannalla. P�iv�
paistoi ja kukat tuoksuivat. Ne nyyk�yttiv�t p��t��n, ja toinen kuiskasi
toiselle: �Eevi on tullut, Eevi on t��ll�.� Min� tunsin siit� omituista,
ennen aavistamatonta iloa ja juoksin heit� suutelemaan huudahtaen aivan
��neen: �Rakastatteko minua siis viel�, rakastatteko edes pikkuisen?�
Koko mets� silloin kumartui, ja kukkaset nyyk�yttiv�t p��t��n.
�Rakastamme, rakastamme�, soi yll�ni ja ymp�rill�ni. Mutta samassa
seisoin yksin keskell� suurta puutarhaa. Puut olivat paljaina, kukat
makasivat maahan taittuneina, ja kylm� tuuli j��dytti j�seni�ni. Silloin
aloin itke�. Mutta samassa tulit sin� Maija: ��l� itke lapseni, �l�,
lohduttelit sin�. �Kylm�� ja kolkkoa on, mutta min� s��stin sinulle
suuren, kauniin omenan.� Samassa min� her�sin, ja sin� minulle hymyilit
aivan niinkuin unessakin.�
Previous Page
| Next Page
|
|