|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 20
Erkki� harmitti. H�n ei huolinut nousta, ajatteli vain, ett� ehk'eiv�t
tulijat h�nt� huomaa. Menk��t ohi. Ja he meniv�tkin, mutta hyvin
hitaasti. Kaiketi poimivat he marjoja menness��n, ajatteli Erkki, mutta
ei uskaltanut p��t��n nostaa katsoakseen.
H�n luuli heid�n jo edemm�ksikin ehtineen, kun �kki� kirkas, soinnukas
s�vel kajahti ilmoille: �Ken s�vel kiit�v�, kirkas sa, Mi t�yt�t lehdot
ja rannat?� Kahteen kertaan toisti laulaja:
�K�y, syd�n k�rsiv�, sovinnon
Ja soinnun kev�t t��ll' antaa!
Oi, Luojan laupeus on loputon
Ja rakkaus vailla on rantaa!
Kuin taivas sees, meret siniset!
Kuin meid�t, kalpeat kukkaset,
Maa kaunis, vehre� kantaa!
Maa laaja vehryt ja vapaa on,
Vaikk' kyll� pakkoa kohtaa,
Ja k�yh� Suomemme, kullaton,
Se suurna, sulona hohtaa;
T��ll' laulu ilosta s�ihkyy niin,
Vaan haikeutt' utuista unelmiin
My�s kev��n kerkeys johtaa.�
Sanat tulla v�r�htiv�t syd�men syvimm�st�.
Erkki oli kuin lumottu. Laulu oli sopivin selitys kauneudelle, jota h�n
juuri oli ihaillut. Semmoistahan oli Suomen laulu ja Suomen luonto,
semmoista ilo t��ll� el�m�n kev�tp�ivin�kin. Surunsekaisuutta oli siin�
paljon, tuota �haikeutta utuista�, jota unelmiin aina �kev��n kerkeys
johtaa.� --
Ent� tuo soinnukas, vieh�tt�v� ��ni, miten erinomaisesti ja syd�meen
k�yv�sti se oli tunnelman tulkinnut! Erkki ei voinut sit� mielest��n
haihduttaa. --
Alkoi v�hitellen h�m�rt��, ja Erkin t�ytyi vihdoin etsi� itselleen
y�sijaa l�himm�st� talosta, mutta koko illan, viel�p� unessakin kaikui
h�nen korvissaan: �K�y, syd�n k�rsiv�, sovinnon ja soinnun kev�t t��ll'
antaa!�
Seuraavana aamuna hyviss� ajoin laittautui Erkki astumaan kaupunkia
kohden. H�ness� oli yht'�kki� her�nnyt halu p��st� tutustumaan tuohon
pikku kaupunkiin ja sen asukkaisiin.
Eilisillan kohtausta mietiskellen asteli h�n I:n katuja etsien
toverinsa, maisteri Saarion asuntoa. Tuossa se varmaan olikin,
vanhanaikuinen talo taitettuine kattoineen ja suuri puutarha edustalla.
H�n astui pihaan. Talo n�ytti tyhj�lt�, ja h�n aikoi jo pettyneen�
k��nty� pois, kun porttik�yt�v�ss� huomasi tulijoita.
�Erkki! Mutta sep� jotain!� ��ni oli maisteri Saarion.
�Kas vaan, no p�iv��, Kaarlo!�
�P�iv��, p�iv�� ja tervetuloa! Saanko esitt��: sisareni, maisteri
Selmer. -- Sin� tulet tietysti kanssamme T�htiniemelle. Me asumme
maalla, vaikka t�m� on kaupunkitalomme ja lasten koulukortteeri.�
Erkki v�h�n esteli, mutta Kaarlo ei ottanut sit� kuullakseenkaan,
joudutti vain matkalle, otti hevosen pihamaalta, pisti sen valjaisiin,
ja niin sit� l�hdettiin.
Erkki oli kuullessaan ensi sanoja Aunen huulilta s�ps�ht�nyt. ��ni
tuntui omituisen tutulta. Eiv�t he kuitenkaan koskaan ennen olleet
tavanneet. Vaan olisikohan Erkki sittenkin jossain kuullut --?
�Kas tuolla n�kyy jo T�htiniemi.� Kaarlo osotti piiskan varrella
mets�st� pilkist�v�� talon nurkkaa.
�Honkain keskell� m�kkini seisoo, saatatte sanoa�, huomautti Erkki
Auneen k��ntyen.
�Niin�, vastasi h�n �ja lis��n viel�: 'omanpa henkeni kielt� ne puhuu,
honkien humina ja luonto muu.' Luonto t��ll� on todella miltei l�heisin
yst�v�ni. Voittehan arvata, miten tutuksi kaikki tulee, kun l�hes
kaksikymment� vuotta on asunut samassa paikassa, kes�t, talvet, vuodet
umpeen, seuraten luonnon kehityst�.�
Previous Page
| Next Page
|
|