|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 46
�Jo kaukaa h�n ojensi tervett� vasenta k�tt��n minua kohti, jonkinlaisen
sanomattoman onnellisen ja rauhaa huokuvan ilmeen kirkastaessa h�nen
kasvojaan ja heitt�ess� heijastuksen siihen silm�ykseen, jolla h�n
katsoi minuun. Kumarruin alas tervehtim��n, mutta en hengenahdistukselta
voinut saada esiin sanaakaan. H�n piti k�tt�ni omassaan, ja min�
istuuduin tuolille h�nen viereens�. Muut istuivat ymp�rill�, ja min�
puhelin sellaista, jonka luulin huvittavan h�nt�, Lorenzon avustaessa.
Kun h�nen piti ottaa l��kett�, sanoi Fredrika: 'Nyt voit kernaasti ottaa
v�h�n pahempaakin, kun olet saanut niin paljon hyv��.' -- 'Kyll�, anna
t�nne', sanoi h�n aivan selv�sti ja nieli tuon kitker�n l��kkeen.�
�Mutta aika riensi ja minun t�ytyi l�hte�. H�n ei pit�nyt siit�. Min�
lupasin silloin tulla takaisin Viipurista. 'Niin, joka p�iv�', sanoi h�n
ja niin erosin. Mutta h�nen kuvansa seurasi minua sitten alituisesti, ja
h�nen omat sanansa Kuningas Fjalarissa tulivat v�kisinkin mieleeni
muistaessani tuota muserretun inhimillisen suuruuden ja voiman kuvaa:
'H�ga Gudar, vad �r m�nskan att mot er hon stormar?'�
Mutta tulee valoisampikin aika, vaikkakin se tulee hitaasti. Runeberg
voi istua ylh��ll� pieness� sohvassa sairashuoneessa. Puhekyky on
palautunut, ja vaikkakin k�sivarsi on lamautunut, on �ajatus kirkas ja
selv�. Joka kerta Porvoossa k�ydess��n on Emilie Bj�rkst�n h�nen
luonaan joka p�iv� hetkisen, vuosi vuodelta. H�n istuu runoilijan
vieress� toisessa sohvan kulmassa, kuten niin monta kertaa ennen, ja h�n
kuuntelee tuota ��nt�, jonka h�n alituisesti pelk�� vaikenevan
ainaiseksi.
�H�n puhui niin usein siit� lyhyest� ajasta, joka h�nell� oli j�ljell�,
kirjoittaa h�n er��n� p�iv�n� muutamia vuosia my�hemmin, �ja h�n n�ytti
minulle k�si��n, miten ne olivat tulleet laihoiksi, niin ett� sormus
melkein oli pudota. Ja todellakin, h�n oli hyvin huonon n�k�inen.�
Kes�kuun valoisassa illassa liukuu keskustelu kuten niin usein niihin
muistoihin, jotka koskevat vain heit� kahta ja jotka viel� hehkuvat
tuhkan alla. �Min� olen rakastanut sinua yli kaksikymment� vuotta, ja
nyt en saa tehd� sit� en��, sanoo runoilija. �Min� olen h�nen aamu-ja
iltarukouksensa, niin h�n sanoi, sill� aivan varmasti olen min� h�nen
ajatuksissaan aamuin ja illoin ja siin� v�lill� usein p�iv�nkin
kuluessa. Huono aamu- ja iltarukous, huokasin min�.
Hiljainen sairashuone saa kerta toisensa per�st� kuulla toistettavan
noita vanhoja sanoja, kun Runeberg puhuu, kuinka rakas Emilie on ollut
h�nelle ja on yh� viel�. �'Min� ajattelen sinua herke�m�tt�, silloin kun
olet poissa.' -- 'Mutta _h�nell�_ on koko sinun sielusi', virkahdin
min�. 'Sielu!' kertasi h�n puoli��neen ja lyhyesti. En uskaltanut ruveta
tulkitsemaan t�m�n ainoan sanan merkityst�.�
Fredrika Runeberg, joka n�ki, ett� h�nen kuuroutensa v�list� v�sytti
sairasta, ja tiesi, ett� Emilie Bj�rkst�nin l�sn�olo ilahdutti h�nt�,
kirjoitti useita kertoja pyyt�en h�nt� tulemaan heille pitemm�ksi aikaa.
Kerran joulukuussa 1865 Emilie noudatti h�nen kehoitustaan ja viipyi
siell� viikon.
Omituisin tuntein asui Emilie Bj�rkst�n nyt ensimm�isen kerran t�ss�
talossa ja oleskeli runoilijan ainaisessa l�heisyydess� n�iss�
huoneissa, jotka olivat niin tulvillaan muistoja heille molemmille. Ja
sairas viipyi kuten tavallisesti mielell��n n�iss� muistoissa.
�Et milloinkaan sin� ole rakastanut minua niin paljon kuin min� sinua�,
sanoi t�m� h�nelle kerran tuona viikkona. Ja Emilie h�mm�styi. Oliko
mahdollista, ett� ihmissyd�meen saattoi mahtua suurempi rakkaus kuin
h�nen?
5 p:n� helmikuuta 1866 oli h�n Runebergin syntym�p�ivill�. Runoilija
t�ytti silloin 62 vuotta. Emilie mainitsee siit� p�iv�st� muutamin
sanoin:
�Sit� p�iv�� vietettiin puhein, lauluin ja runos�kein, jotka
runoilijatar Vilhelmina Nordstr�m oli tehnyt. Ne olivat kauniita.
L�mpim�n onnittelu-s�hk�sanoman l�hettiv�t h�nelle porilaiset ja
taiteilijaseura laakeriseppeleen. Kaikki t�m� ilahdutti h�nt�
ilmeisesti. H�n sanoikin kerran: 'En tahtoisi, ett� he unhottaisivat
minut, ennenkuin olen kuollut.' -- 'V�lit�tk� sin� todellakin
sellaisesta?' kysyin min� v�h�n ihmeiss�ni. 'No niin, sama kai se on',
oli nyt h�nen vastauksensa, mutta min� n�in, ett� se ei tullut
syd�mest�. H�n oli niin sairas noina p�ivin�. Tavallisesti sai h�n
illalla kuumeen, levottomuuden ja monta vaivaa.� Ja Emilie jatkaa: �Kun
h�n oli parempi ja me istuimme siell� kaikki kolme, tai my�s ainoastaan
h�n ja min�, tuntui minusta v�list� oikein hyv�lt�. H�n kertoi minulle
er��n� p�iv�n� siit� uudesta runosta, jonka h�n juuri oli suunnitellut,
silloin kun h�n sairastui. 'Siit� olisi tullut kaunis', sanoi h�n. Ja
niin minunkin mielest�ni. Mutta h�nen maansa ei ole koskaan saava
ihailla sit�.�
Previous Page
| Next Page
|
|