|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 31
�Sill� v�lin meni taivas pilveen. Alkoi hiljalleen sataa. Niin tulimme
perille siihen paikkaan, miss� meid�n oli m��r� sy�d� p�iv�llist�, me
molemmat alakuloisina, sill� en min�k��n kauan jaksanut yll�pit��
keinotekoista iloani. Muut eiv�t sent��n aavistaneet, milt� meid�n
sieluissamme n�ytti. N�in hyvin, kuinka pahoillaan h�n oli. Tunsin jo
tuon katseen, tuon ilmeen, ja levottomana kuulin h�nen hiljaiset,
lyhyet, hajamieliset vastauksensa. H�n l�hti huoneesta, ja minussa
her�si kiihke� syd�men tarve saada hyvitt�� se, mit� olin rikkonut. J�in
vaiti ja mietteiss�ni hetkiseksi istumaan, sitten nousin nopeasti ja
l�hdin h�nen j�lkeens�. H�n seisoi yksin portailla, noilla portailla,
joihin my�skin liittyi muuan muisto huimap�isimm�lt�, iloisimmalta
nuoruudenajaltani. Mutta kuinka olisi ollut mahdollista ajatella mit��n
sellaista nyt, kun h�n seisoi siin�, h�n, joka oli ottanut minulta
kaikki, jokaisen ajatuksen, jokaisen muiston menneilt� p�ivilt�. Tartuin
h�nen k�teens�, jonka pusersin omieni v�liin ja pyysin hartaasti: '�l�
ole vihainen!' -- 'En, jos sin� j�lleen olet hyv�.' H�n hymyili heikosti
ja katsoi minuun tuolla katseella, joka voi tulkita kaiken el�m�n
kauneuden. Ja min� huomasin, ett� harmistuminen ja tuska alkoivat sulaa
pois ja ett� suloiset, samalla kertaa kaihoisat ja iloiset tunteet
tulivat niiden sijalle. H�n kiersi k�sivartensa vy�t�isilleni ja suuteli
minua. 'Sin� voit olla niin herttainen, jos vain tahdot', sanoi h�n. Ja
keve�mm�ll� syd�mell� j�tin h�net taas, sill� kaikkihan oli j�lleen
valoista.�
Se oli onnen p�iv� heille molemmille. Sen tietoisuuden raskauttamana,
ett� oli tehnyt h�nelle pahaa, ei Emilie nyt ajatellut mit��n muuta kuin
koettaa miellytt�� h�nt� ja tehd� kaikki, mit� h�n tahtoi. Ja runoilija
vaati paljon sin� p�iv�n�. H�nen t�htens� uskalsi Emilie nyt sellaista,
jota h�n vain harvoin ennen oli tehnyt. Todistaakseen, ett� Runebergilla
ei ollut oikeutta valittaa rakkauden puutetta h�nen puoleltaan,
kirjoittaa h�n, �otin �kki� h�nen kalliin p��ns� k�sieni v�liin, painoin
kuuman suutelon noille huulille, jotka olivat lausuneet niin monta
rakasta sanaa minulle, ja huudahdin: 'Enk� anna sinulle kaikkea!' Sitten
juoksin pois. V��rin tein kyll�kin -- min� tied�n sen -- min� tied�n
sen. Mutta kun kerran ensimm�inen askel on otettu, ei laske niin tarkoin
seuraavia.�
Sill� v�lin sade lakkasi ja retke� jatkettiin. Ilma tuoksui kostealle
mullalle ja raikkaalle vihannuudelle, ja kaksi onnellista syd�nt� sykki
yh� nopeammassa tahdissa, mit� pitemm�lle aika kului. Vihdoin p��stiin
matkan lopulliseen p��m��r��n, paroni Rotkirchin maatilalle Stensb�leen.
Nuorten parvi hajautui huoneisiin ja puutarhaan, ja hilpe�� mielialaa
jatkui. Ainoastaan Emilie Bj�rkst�n, joka pelk�si, ettei h�n toisten
l�sn�ollessa voisi hillit� kasvojaan, j�i yksin salonkiin ihailemaan
�mestariteoksia seinill�. Silloin kuuli h�n tuttujen askelten kaiun, ja
vaikka h�nen olisi pit�nyt olla niihin tottunut, joutui h�n
�selitt�m�tt�m�n tunteen� valtaan, joka kerta, kun oli yksin h�nen
kanssaan. Runoilija levitti k�sivartensa sanoen rukoilevasti: �Kenties
ei meille milloinkaan en�� suoda t�llaista hetke�!� Silm�nr�p�yksen h�n
ep�r�i, sitten h�n kietoi k�sivartensa runoilijan kaulaan ja t�m� painoi
h�net syd�melleen. Sin� hetken� oli h�nen onnensa mitta kukkuroillaan ja
h�n toivoi taas, ett� olisi �saanut kuolla, ollessaan niin rakastettu�.
Autuaallisuudessaan he unohtivat kaiken, maan ja taivaan ja ihmiset ja
heid�n pahat silm�ns�. Ja sekunnit vieriv�t pois --
Mutta ihmiset eiv�t olleet unohtaneet heit�, eiv�tk� pahat silm�t
laiminly�neet tilaisuutta vaaniakseen heid�n onneaan. Nyt oli hetki
tullut antaa Emilie Bj�rkst�nille kuolinisku.
H�n ihmettelee itsekin sit�, ett� h�n on voinut el�� niiden p�ivien yli,
jotka nyt seurasivat, kest�� sen h�v�istyksen, sen likaisen panettelun,
jonka alaiseksi h�n joutui. H�n n�ki ovien sulkeutuvan edest��n,
yst�vien k��nt�v�n h�nelle selk�ns�, ja jokaista h�nen askeltaan
vartioitiin kuin rikollisen. H�n muutti sukulaistensa luo, jotka
pakottivat h�net lupaamaan, ettei h�n en�� puhuisi Runebergin kanssa, ei
mainitsisi h�nen nime��n, ei osoittaisi h�nt� kohtaan pienint�
harrastusta. H�n ei milloinkaan mennyt ulos yksin. H�n ei milloinkaan
saanut kuulla mit��n h�nest�. Runebergin tuli olla kuollut h�nelle, ja
siten luultiin voitavan tappaa h�nen tunteensa. H�net l�hetet��n maalle,
yh�ti vartioituna. H�n on perinpohjin musertunut. Kun pari h�nen
l�himmist� yst�vist��n j�lleen osoittaa hieman yst�v�llisyytt� h�nt�
kohtaan, kiitt�� h�n siit� kuin armosta.
�Yst�vien syd�met ovat heltyneet, heid�n yst�v�llisyytens� kaiken tuon
katkeran j�lkeen, L:n syleily ja kyyneleet, minun syv� luottamukseni
Anna R:n syd�meen ja kodin mahdollisuus, kaikki t�m� on tunkeutunut
syv�lle sieluun, jolla ei v�h��n aikaan ollut mit��n maallisen ilon
toivoa en��. Ne olivat p�ivi�, niin t�ynn� surua ja kyyneleit� -- kuinka
on ihminen voinutkin kest�� sellaista? Mutta nyt, kun katkerin on
ohitse, kiit�n min� taivasta kaikesta, sill� jokainen tuska tuo sent��n
jotakin hyv�� mukanaan, ja mielest�ni olen niin muuttunut nyt.�
Previous Page
| Next Page
|
|