|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 11
��neti vanhus vain k�sivarrest' tytt�� otti,
renkein touhuavain ty�t m��r�si viel� ja saliin
lapsen vei. Ilon yll�tys ilmi jo puhkesi, huuto
huulilt' armahan immen soi; h�n seisovi viipyin,
katsovi vain hymysuin, mut silm�ss' ui helokyynel.
Tullut siis ik�v�ity jo on, kuten arvasi oikein!
Reimana ryhdilt��n, mut haavoitettua k�tt�
kantaen nauhassaan, kera puolison istuvi lanko.
Lauhtua yhtymisen v�risytt�v� riemu jo ehti,
hiljaus vallitsee, kuni templin, kun humu urkuin
loppuun soi, ja jo mielet vait rukouksehen yhtyy.
Tuskin kiinsi he huomiotaan nyt vienohon impeen,
hetkeks vaiti mi j�i ovipieleen huonehen aavan.
Vaan jopa lanko se rient�vi luo; k�si terve jo vy�ll�
hehkuvan immen, h�n punahuulia suuteli siskon.
Terveht�in ilosuin kun haastelleet oli hetken,
lanko se puolison etsi jo taas, kysyv�isen� kirkkaan
katseen silmihin armaan loi sek� kuiskasi hiljaa:
�Pois tule, tervehditt�v� yks on viel�. H�n uinuu,
kerroit tuon; uni ei toki kest�� saa iankaiken�.
L�hti he rinnan pois, mut vanhapa rouva se rient�in
j�ljiss' seurasi, suunniltaan, jos valveutuisi
lapsi ja kuollakseen is�n uljaan viiksi� s�ikkyis.
Yksin tytt�rineen majur arvosa j�i. Juro tuimuus
poiss' oli, seesn�p� h�n, kuni muinoin keinuen istui;
piippua poltteli tyynen� vain, savupilvi� kattoon
tupruttain sek� ees-taas souteli lepposin ilmein.
Hiipi jo vait is�vaarin luo kuustoistias impi,
s��nteli varpaillaan vain keinun kulkua hetken,
kunnes huolia t�ynn� jo h�n sanan ��nsi ja lausui:
�Riemussamme me n�in, is�, itsekk�it� nyt oomme.
Yksih�n unhoon j�i: ilo, murheko suotu on h�lle?
Rakkaans' saavako my�s on Pistoli ukko? Jo pirttiin
onnestamme he tiedon sai, yl�s ehk�p� nyt h�n
katsovi tuskaillen sek� poikaa vartovi turhaan.�
Tuskin lausuvi tuon, kun k�yt�v�n eest� jo kuului
puujalan astuntaa, ja jo aukeni uksi, ja vanhus
aukkoon itse jo ilmestyi. Ep�r�iv�n�, verkkaan
astuen huoneeseen, ovipieleen ��neti j�i h�n.
Paikallaan ei viipy� nyt majur arvosa voinut,
vaan aseveikon luo h�n riensi ja yst�v�-lausein
laski jo murheissaan k�den olkaan harmajan urhon:
�Pistoli, kest�� t�ytyy; toivo se pett�vi, poissa
kaukana etsim�s on; suruviestit sulle ja meille
murheeks kapteenilla ne on, mut k�rsiv� voittaa.�
Lauseen tuon tajus ukko ja vei yli silmien varkain
k�tt� ja yksin tein pois pyyhk�si viiksien v�rveet;
sauvaan painaltuin nyt j�rkkym�t�nn� ja tyynn�
katsoi p�in, oli hetken vait sek� vastasi vihdoin:
�Arvosa herra, jo aikaa lie elo tuttua meille,
turhuus sen, sek� kuink' on tyhj�� turvata siihen.
Joutuummin, kuin haipuvi illan rusko, me n�imme
posken kalpenevan, sen hehkun sammuvan y�h�n;
meillek� kuolema siis ois kammoks, outoa, uutta?
Lieden luo toki j�in salotorpassain monet illat,
hiilten hiipuvan n�in, ja ma kuulin pauhua myrskyn,
y�ksi mi, yltyen vain, lumikieppein m�kki� saarsi.
Riemua silloin toivo se toi: h�n saapuvi j�lleen,
pilkkovi puuni ja leimuamaan saa sammuvan ahjon;
helpommaks olo k�y, ja ma lauhana p�iv�ni p��t�n.
Arvosa herra, jo pois h�n j�i; valitanko ma tuota?
Saapunut ois, -- kukaties salot�lliss' istua kerran
kyyryn� h�nkin sais, tovereinaan sauva ja vanhuus;
ei ois sieluakaan, joka vaihtais yst�v�-lauseen,
ihmist' ei, ket� kohtais silm�ys hell� ja harras,
ei, kuka raihnaan turvana ois. Elo suotava moinen
mieluummin muka lie, kuin mullan leppe� rauha!
Autuas h�n, joka l�ks; mun p�iv�ni iltahan ehtii
entis-kulkua hiljalleen, ja ma k�rsi� osaan.�
K�tt�p� vanhuksen majur arvosa etsi jo lausuin:
�Pistoli, oi, h�nen eest��n, t�nne mi riemua meille
toi taas, eest�p� kapteenin sek� lapseni hengen,
poikasi kaatui, tied�, ja h�n sotamiehen� kaatui.
Kumppani, ette te saa saloss' yksin nuhjata en��,
t�nne te tulkaa pois, tuvass' on koti teille ja seuraa,
my�s avunantoa on, kun vanhuus voimia karsii.
Tulkaa, kumppani, rauhass' yhten� harmeta voimme,
niinkuin rinnakkain monet taistot saimme jo kest��.
Mainen tie lyhyt on, pois toinen l�hti ja toinen,
harvemmaks yh� vain k�y yst�v� voimien p�iv�in�.
Previous Page
| Next Page
|
|