|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 8
Sill� jos joku luulee, ett� olin uudessa el�m�ss� valon ja irtautumisen
kaipuuni kadottanut, se suuresti erehtyy. Se kaipuu oli p�invastoin
muuttunut el�m�ni sisimm�ksi sis�ll�ksi. Siit� kaipuusta syntyi alati
anovien ja rukoilevien lehtieni keskelle pieni nuppu, joka sitten
er��n� kauniina p�iv�n�, keskip�iv�ll�,--voi ihme!--puhkesi, avasi
v�rikk��t lehtens� ja min� n�in valon, n�in auringon t�ydelt� ter�lt�.
Suoraan minuun se katsoi ja min� siihen, v�litt�m�sti, suoraan
el�m�nantajan hehkuvaan, kuumaan syd�mmeen!
Ja seurasin sen kulkua aamun noususta p�iv�n laskuun, katsettani siit�
k��nt�m�tt�. Y�ksi vedin ter�lehteni umpeen, mutta uuden aamun
noustessa j�lleen n�in aurinkoni silm�st� silm��n ja taas join el�m��
sen hehkuvista s�teist�.
Ja niin muuttui el�m�ni sulaksi nautinnoksi ja min� aloin unohtaa, ett�
kaipuuni olikaan paitsi valoa viel� jotain irtautumista tarkottanut.
Vaan suuri el�m�nnautintoni ja p�iv�n kuumat s�teet yksiss� neuvoin
kasvattivat sisimp��n, peitetyimp��n ytimeeni pisaran kaikkein imelint�
nestett�. Ajattelin: onkohan se el�m�n nestett� minulle itselleni,
etten ikin�, en ikin� t�st� onneni nautinnosta pois kuolisi? Ja
tuoksuin onnesta, varjelin pisaraani kuin aarretta. Kasvatin heteeni
kiinteiksi vartijoiksi sen ymp�rille ja emini nielun paisutin melkein
l�pip��sem�tt�m�n ahtaaksi sen p��lle.
Ja puhkesin onneni t�yteen kukoistukseen.
Tunsin, ett� jotakin oli tulossa, mutta mit� se oli, en aavistanut.
Niin aavistaen voi tuntea vaan se, joka tuntee suurta, suurta onnea.
Er��n� p�iv�n�, kun oli v�h�n m�rk�� ripotellut ja min�, pel�ten
koko-p�iv�n-sadetta, olin jo painanut p��ni alas, ettei vett� olisi
p��ssyt minun niin runsasp�lyiseen, hentoon heteist��ni, aurinko �kki�
v�l�htikin esille entist� kuumemmalla ja kirkkaammalla voimalla.
Onnellisena nostin p��ni, ja tuskin ehtiv�t verholehteni kuivaa, kun
tuli se, jota olin aavistanut...
Min� tuuperruin ja nuokahdin melkein maahan asti...
Herranen aika, saako niin tulla!--En ehtinyt ummistaa ter��ni... Ja
kuinka rajusti! Ei--ei! Koko heteist�ni menee sekasin! P�ly kaikki
mullin mallin! Mit� haet sin�? Sit� pisaraako? Vallaton, ei
milloinkaan, ei milloinkaan! Se on aarteeni, se on onneni, se on
el�m�ni! Pys�hdy p�rri�inen! Ei, ei aijotko sis��ni tunkeutua? Seisatu!
Mielet�n metti�inen, mit� teet sin�? Ai, ai,--ei, ei!
Se puhkasi minut. Se runteli minut. Se tunkeutui syvimp��n, perimp��n
pohjaan ... ja otti! Otti pisarani?
Voi minua! Kallelleen on p��ni nuokahtanut, yksi ter�lehdist�ni roikkuu
irrallaan, heteiss�ni suuri sekasorto, toiset poikki, toiset rikki,--
emi syd�mmeni auki, t�ynn� sekaantuneen hedep�lyn tahraa...
Meni kauneuteni, meni tuoksuni, meni haluni p�iv��n katsoa ja sen
kulkua seurata... Vieras oli minulle sen s�de, tunnoton sen l�mm�n
kosketus. Oliko p�iv� taikka y�--yht�kaikki minulle. Itkin kohtaloani,
luulin kuolevani. V��ryydelt� n�ytti kuolemani.
Mutta siihen kohti, miss� pisarani ennen s�ilytin, nyt alkoi
kihelm�iden nousta niinkuin pient� rupea. Sitten pallosiksi erottuivat.
Mit�s t�m�?--ajattelen. Tunnen: jokin kasvaa minussa, nopeasti,
monilukuisena... Tarvitsevat minun nesteit�ni, k�yv�t yh� raskaammiksi.
Varreltani, haluttomuuteen herpauneelta, uutta ryhti� ja ojennusta
kysyt��n. Valon voimaa heille ime�kseen lehtien t�ytyy levet�,
tummeta...
Heteitten ja ter�lehtieni pudottua olin luullut onneni jo menneen. Min�
houkka! Onni tuhat kertaa suurempi on kannettavanani: el�nh�n nyt
jotain varten! Heit� armaitani, lapsiani varten. Mit� tekisink��n en��
ter�lehdill�ni ja kauneudellani kaikella?
Yksi huoli vaan, sekin rakas, koska heit� tarkottaa:
En saa maasta ravintoa tarpeeksi kaikille, liek� vika mullassa vai
juurissani. Laajennan juuriverkkoani, kaikkiin suuntiin uudet haarat
l�het�n, ja niiden p��t tuhansiksi rihmasiksi hajotan: niukkana on
ravinto, ehtyy mujujen voima, loppuu multa lokeroista. Salaan sit�
heilt�, levit�n yh� uudet juuriverkot, uudet haarat, uudet rihmaset
hajotan, etteiv�t he, ylimm�ll� latvallani nuokkuessaan, sin� ilmoisna
ik�n� minun huoliani huokailisi.
Previous Page
| Next Page
|
|