|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 11
Suksilla kuljeskeleva lappalainen poroineen, kainulainen, ven�l�inen --
puhumattakaan tuosta alati kiertelev�st�, maalla hitaasta mutta veneess�
notkealiikkeisest� ruijalaisesta -- kaikki he ovat ep�ilem�tt� paljoa
mielt�kiinnitt�v�mm�t kuin yksitoikkoinen, kauraa viljelev� talonpoika,
jonka mielikuvitus tuskin ulottuu oman pellon ulkopuolelle muuta kuin
ihmettelem��n, mitenk�h�n kaukaa hevonen sill� kertaa on takalistolta
haettava.
Rajuilmasta tai aalloista puhuessa ajatellaan t��ll� pient� myrsky� tai
aallokkoa, joka korkeintaan saattaa jossain m��rin vahingoittaa satamaa,
ja mielt� j�rkytt�v�n� tapahtumana pidet��n jonkun k�mpel�n merimiehen
hukkumista.
Minun mieleeni johtuu aivan toisenlainen kuva: tunturilta �kki� vy�ryv�
hirmu-myrsky, joka tempaa talot mukanaan -- senp�t�hden ne siell�p�in
sidotaankin k�ysill� kiinni kallioon -- J��merest� hy�kk��vi� aaltoja,
jotka hyrskyihins� hautaavat luodot ja saaret ja monen sylen syvyydell�
taittuvat pohjaan ulottuviksi tyrskyiksi, niin ett� alus yht�kki� voi
keskell� merta t�r�ht�� pohjaan ja pirstoutua.
N�en mieless�ni joukon uljaita miehi�, jotka henkens� edest� laskettavat
my�t�myrskyyn, pelastaakseen ei ainoastaan itsens�, vaan,
ponnistellessaan vaivalla hankitun, kalliin lastin puolesta, my�skin
kotona odottavien hengen; miehi�, jotka keskell� kuolemanvaaraakin
koettavat kumoon purjehtiville tovereille ojentaa auttavan k�den. Min�
ajattelen lukemattomien pursien ja laivojen haaksirikkoa pimein�
talvi-iltoina tyrskyjen ja kuohuvien laineitten keskell�, -- niin,
olisipa kerrankin hauska n�hd� n�itten aaltojen -- joita tavallisesti
tulee kolme per�kk�in, kolmas pahimpana -- tulla rynnist�v�n,
vaahtop�iset harjat korkeammalla kuin tullirakennusten katot, ja, ehk�p�
harjallaan viel� maihin pyrkiv� purje-alus, kiit�v�n Kristianian
rauhalliseen, kapeaan satamaan, lenn�tt�en laivat mukanaan keskelle
kaupunkia ja tuoden seurassaan mahtavan, huikean puhurin, joka
pyyhk�isisi talot katottomiksi.
Jos ne kerran tulevat, niin tied�n kyll�, ett� minua ne hakevat, minua,
kaupungin sivistykseen hautautunutta kaukon�kij��, jonka he arvelevat
itselleen kuuluvan. Mutta kaikesta huolimatta ehk� min� silloin,
hetkeksi unohtaen kuolemankauhun, tervehtisin niit� kotiseudulta
saapuvina yst�vin�, vaikka ne tulevatkin vieritellen ruumiita ja hylkyj�
hartioillaan.
Ne n�ytt�isiv�t kerrankin kaikille n�ille sivistyneille pikkuel�jille
t��ll� kaupungissa mahtavan meren koko kaameassa suuruudessaan, ja
valaisisivat hiukan merensuolaamaa kuolemankauhua heid�n el�m�ns�
kelmeyteen.
Tekisip� mieleni n�hd� valaskala puserrettuna Prinssi-ja Tullikadun
v�liin tuijottamassa jonkun ylimm�ss� kerroksessa asuvan perheen
huoneisiin tai haaksirikkoutunut merihirvi�, jota hienot,
kultakalunaiset konstaapelit koettavat kuljettaa raastupaan.
Tahtoisin my�s n�hd� kaupungin teatteriarvostelijani, jotka ovat
tottuneet kerran pari viikossa laulun�ytelmiss� n�kem��n mit�
p�yristytt�vimpi� tapahtumia, lornetti nen�ll��n seisovan katselemassa
tuollaista merin�ytelm��, joka yhdell� kertaa tulvaansa hautaisi kaikki
heid�n arvostelijak�sitteens� ja mustepullonsa, n�ytt�en heille
kuolemankauhun koko musertavassa vakavuudessaan.
Mitenk�h�n paljon kasvaisikaan sellaisen arvostelijan kyky k�sitt�� mit�
runoudessa ja sen kaipuussa on suurta ja mahtavaa, jos h�n kerrankin
el�m�ss��n n�kisi �Ratsastajan�[1] myrskyp�iv�n� 1,700 jalan korkuisena
rynnist�v�n etel��n p�in suoraan merentyrskyihin, jolloin h�nen
hartioillaan vaippa liehuu pohjoista kohti ja katselija aivan selv��n on
n�kevin��n paitsi itse mahtavaa urosta my�skin hevosen p��n, korvat,
kaulan, suitset ja mahtavan rinnan.
[1] merkillinen tunturivuori Ruijassa.
T�nne pohjoiseen on my�skin kansan mielikuvitus aina jumalaistarujen
ajoilta asti sijoittanut kaikkien pahojen voimien tyyssijan. Siell� ovat
lappalaiset noitatemppujaan harjoittaneet ja istuttaneet kalmistoja, ja
siell� synk�n, talvipime�n, hyrsky�v�n J��meren rannoilla el�v�t
tavallaan viel�kin nuo muinaisaikojen, maailman viimeisiin ��riin
karkoitetut jumalat, nuo pirulliset, hirvitt�v�t, puoleksi muodottomat
pimeyden vallat, joita vastaan Asajumalat taistelivat, mutta jotka vasta
Pyh� Olavi voitokkaalla, v�lkkyv�ll�, ristikahvaisella miekallaan
lopullisesti sai kukistetuiksi.
Kaikki t�m�, mink� ihminen, el�ess��n keskell� sivistyst� omalla
varmalla konnullaan, niin helposti taikauskona ty�nt�� luotaan -- mutta
joka sittekin yh� viel� luonnonvoimain tavoin el�� kansassa -- muodostuu
kansan mielikuvituksessa t��ll� etel�mp�n� aivan toisenlaiseksi,
melkeinp� nukkemaisen pieneksi.
Previous Page
| Next Page
|
|