|
Main
- books.jibble.org
My Books
- IRC Hacks
Misc. Articles
- Meaning of Jibble
- M4 Su Doku
- Computer Scrapbooking
- Setting up Java
- Bootable Java
- Cookies in Java
- Dynamic Graphs
- Social Shakespeare
External Links
- Paul Mutton
- Jibble Photo Gallery
- Jibble Forums
- Google Landmarks
- Jibble Shop
- Free Books
- Intershot Ltd
|
books.jibble.org
Previous Page
| Next Page
Page 1
_Hänen ensimäinen kertomuksensa, »Den Fremsynte», Kaukonäkijä, on
ikäänkuin tämän mielikuvituksen maailmassa eletyn nuoruudenajan
tunnustus. Se on osaksi hänen oman sielunsa tarina, osaksi sen kansan,
jonka keskuudessa hän vietti nuoruutensa. Ja samalla se on mitä kaunein
kuvaus siitä omituisesta luonnosta, jonka helmassa hän oli kasvanut ja
kehittynyt ja johon hän läpi koko elämänsä oli syvästi kiintynyt.
Salaperäisestä romanttisesta hengestään huolimatta se kuvaa Norjan
kansaa ja luontoa sekä senaikuisia oloja ja elintapoja paljoa
todellisemmin, kuin muut sen ajan hienonrunolliset
talonpoikaiskertomukset._
_Tämän rinnalla kuvaa Lie mitä hienoimmalla ymmärtämyksellä ihmissydäntä
nuorine heräävine tunteineen, aavistuksineen, uskoineen ja
epätoivoineen. Hän osoittautuu jo näissä ensimäisissä kuvauksissaan
siksi verrattomaksi ihmiselämän ja ihmissielun tuntijaksi, joka
sittemmin niin monessa kertomuksessa on käsitellyt mitä erilaisimpia
ihmisluonteita ja elämänkohtaloita, ei ainoastaan erinomaisella
taidollaan kuvaillen niitä meille, vaan tutkien ja valaisten niiden
salaisia syvyyksiä. Hänellä on omituinen kyky ikäänkuin salaa hiipiä
ihmisen sydämeen, valaista sitä jonkinlaisella kaukonäkijän taikavalolla
ja löytää sieltä sekä pahan peikot että myöskin hyvän haltijat. Sillä
hän uskoo elämään ja ihmisiin ja hän tietää, että he kykenevät
voittamaan sielunsa pimeät vallat, jos vain pääsevät niistä selville._
_Tämä syvään ymmärtämykseen perustuva usko antaa Jonas Lien
kertomuksille, verrattuina realismiin tuotteisiin yleensä, sen terveen,
vapauttavan voiman, joka synkistä kuvauksista huolimatta niin
virkistävästi vaikuttaa lukijaan. Se on voima, joka, erilaisista
elämässä ja kirjallisuudessa kulkevista virtauksista riippumatta, aina
on pysyvä raikkaana ja vastustamattomana ihmismielen kohottajana._
_Suomentaja._
ENSIMÄINEN OSA.
JOHDANTO.
Tunnen useita ihmisiä, joilla on ollut sama halu, mikä toisinaan valtaa
minutkin, valita juuri rajusää kävelyilmakseen. Nämä ovat etupäässä
sellaisia, jotka vietettyään lapsuutensa maalla ulkoilmassa, ovat
joutuneet työalalle, joka vaatii yhdessä kohden istumista, ja joille
huone toisinaan käy liian ahtaaksi ja ahdistavaksi -- tai ovat he
myöskin runoilijoita. Heidän ajatuksensa ja mielikuvituksensa pyrkivät,
enemmän tai vähemmän heidän tietämättään, alituisesti kaihoten pois
sisäilmasta ja kaupungin kasarmielämästä.
Kun sitte jonakin päivänä maalaiselämä saapuu kaupunkiin oikean
rajumyrskyn muodossa, joka riuhtaisee irti kattotiilet, vähän väliä
lennättäen jonkun niistä jälkeesi, joka muuttaa kadut virroiksi ja
nurkkaukset väijymäpaikoiksi, missä vihuri hyökkää sateenvarjosi
kimppuun ja, enemmän tai vähemmän pitkän ja onnistuneen kamppailun
jälkeen, kääntelee ja vääntelee sitä, kunnes vihdoin käteesi jää vain
kehilö ja varsi -- silloin sattuu joskus, että hiljainen, arvokas liike-
tai virkamies sen sijaan että hän, koko päivän työssään aherrettuaan,
iltapäivällä tapansa mukaan istuisi omassa kodikkaassa huoneessaan,
vaimolleen sanookin täytyvänsä, ikävä kyllä, lähteä hetkeksi
kaupungille. Tietystikin ne ovat asiat, jotka vaativat hänet lähtemään.
Sillä eihän toki vakavan, arvokkaan miehen, joka ehkä on pormestari ja
kaupungin isä, sovi edes itselleenkään tunnustaa olevansa niin
lapsellinen, että hän lähtisi rajuilmaan haaveilemaan ja taivaltaisi
alas laivasillalle nähdäkseen, miten kuohut huuhtelevat laituria ja
laivat satamassa leikkivät haaksirikkoa. Tietysti hänellä siellä pitää
olla jotakin toimitettavaa, ellei muuta niin yleensä noin vain pitää
silmällä, ettei »quid deprimenti capiat respublica», toisin sanoen,
ettei vain kaupunki, jonka menestystä hänen tavalla tai toisella on
valvottava, myrskyssä tuhoutuisi.
Asia on näet se, että kaduilla on kapina -- ei kuitenkaan valtiollinen,
jumala varjelkoon häntä ottamasta osaa sellaiseen -- mutta tuollainen,
joka nyt kerta kaikkiaan häntä houkuttelee siksi, että se herättää
hänessä eloon kaikki vanhat muistot ja jota näkemään hän, häpeä kyllä,
aina kiertoteitse hankkiutuu, vaikka sekin kapina tavallaan uhmaa
kaikkia poliisimääräyksiä, särkee ikkunoita, sammuttaa lyhtyjä, repii
katoilta tiilejä, rikkoo laitureita ja kiinnitysvehkeitä ja ajaa
vartijat ja poliisit pesiinsä.
Previous Page
| Next Page
|
|